perjantai 3. heinäkuuta 2015

#572: Ruokintamuutoksia

Olen joskus aiemmin tehnyt Champin ruokinnasta postauksen, mutta pakko sanoa, että siitä tilanteesta on muutettu yhtä jos toista. Nyt olisi siis hyvä hetki pohtia näitä asioita täällä bloginkin puolella. Istun tällä hetkellä autossa matkalla Kuopion seudulle, joten en pysty samalla lataamaan YouTubeen videoita estevalmennuksesta ja näin ollen julkaisuvuoron saa tämä paljon toivottu aihe.
 
Haluan alkuun painottaa, etten ole millään tasolla ammattilainen hevosten ruokinnan suhteen ja kaikki Champin ruokinta-asiat on pohdittu yhdessä eläinlääkärin, valmentajieni ja tallityöntekijöiden kanssa. Erilaisia ruokintatapoja on yhtä monta kuin meitä harrastajia, enkä todellakaan väitä, että omani olisi millään tavalla ainoa oikea. Hevosten ruokintaa kun pitää aina miettiä hevoskohtaisesti, käytön ja kulutuksen mukaan.
 
Vertaillaan aluksi tilannetta, joka meillä oli noin vuosi sitten. Champ söi silloin kuivaa heinää säilöheinän ohella, mutta jätin sen lopulta pois ruunan ruokavaliosta. Kuivaheinä ei jostain syystä maistunut Champille muutaman kuukauden jälkeen ollenkaan, vaan se lähinnä talloi heiniä karsinaansa ja ahmi kaiken säilöheinän, jota se sai turpansa eteen. Kuivaheinä oli laadultaan hyvää, joten syy ei voinut olla yksin siinä. Säilöheinä on yleensä sokerisempaa ja siksi maukkaampaa hevosten mielestä. Voi olla, että mahahaava oireili jo silloin sen verran paljon, että Champ koki kuivaheinän syömisen inhottavaksi. Näin jälkikäteen tuota on vaikea arvioida - yleensä kun kuivaheinää pidetään mahalle ystävällisempänä vaihtoehtona.

Champin tyylinäyte siitä, miten heinäverkosta voi syödä heinää!


 
Vanhan ruokinnan aikaan heinämäärä oli Champilla hieman tarkemmin rajattu, sillä se lihoi herkästi ja halusin pitää sen urheiluhevosen näköisenä. Jälkiviisaus on tunnetusti paras viisaus ja pakko myöntää, että kyllä tämä nykyinen kunto, pienistä liikakiloista huolimatta, on omaankin silmään ehdottomasti parempi. Champ ei enää ole "kuiva", vaan se on saanut pyöreyttä ympäri kroppaansa.
 
Väkirehuna Champ söi ennen mahahaava-diagnoosia kauraa ja Criollon TOPpia. Kauraa se sai kaksi ja puoli litraa päivittäin, TOPpia puoli litraa ja siihen päälle pellavamössön, johon oli sekoitettu MSM, suola, b-vitamiini, öljy, ade-vitamiini, biotiini ja elektrolyytti tarvittaessa. Olen monesti kertonut täälläkin siitä, miten viime vuoden lopulla Champ alkoi jättää ruokiaan kuppiinsa syömättä - se kaiveli TOP-nappulat mössön ja kaurojen alta, popsi porkkanat parempiin suihin ja jätti loput ruoat aluksi koskematta. Yön mittaan ruoat hävisivät kupista lähes kokonaan, mutta usein sain kaapia edellisen yön sekoituksia seuraavana päivänä maahan.
 
Nykyinen ruokinta on suunniteltu mahdollisimman vatsaystävälliseksi. Kaiken lähtökohtana on runsas heinäruokinta: Champ saa heinää neljästi päivässä. Aamuisin ja iltaisin ruuna saa karsinaansa heinäverkon, jossa on säilöheinää 4,5-5kg riippuen heinän kosteudesta (märempi säilöheinä painaa tietysti enemmän kuin kuivempi versio). Päivisin ja "öisin" heinät annetaan maahan, mutta määrä on yöheiniä lukuunottamatta suunnilleen samanlainen kuin verkosta annettaessa.

Heinäverkosta syöttämisen edut ovat meillä selkeät, sillä heinää riittää silloin pidemmälle ajalle. Champ söi aluksi heiniä slowfeed-verkosta, mutta se repi sen lopulta kappaleiksi ja sai sen jälkeen karsinaansa Veljekset Wahlstenilta uuden, vaaleanpunaisen ja pienisilmäisen heinäverkon. Tätä verkkoa ruuna ei ole saanut rikki hyvistä yrityksistään huolimatta, joten pakko todeta verkko kestäväksi. On nimittäin enemmän kuin ärsyttävää poimia rikkinäisen verkon palasia turpeen seasta miettien, kuinka monta kappaletta on mahtanut pudota naapurikarsinan puolelle..



Champille tulee välillä nälkä ihan kesken ratsastuksen - ruoka aina mielessä ;)
Mahahaavan myötä Champin ruokinta muuttui mahdollisimman vähän tärkkelystä sisältäväksi. Kaikki viljatuotteet jätettiin pois, eikä hevoselle saa antaa enää edes leipäpaloja tai hevosnameja. Klinikalta suositeltiin meille Racingin Selectediä, joka on viljaton ja suunniteltu tukemaan mahaongelmaisten hevosten ruokintaa. Champ saa sitä aamulla litran ja illalla puuron yhteydessä puoli litraa. Rehu maistuu sille hyvin, eikä se ole jättänyt ruokintamuutoksien jälkeen kuppiinsa mitään ruokia, vaikka klinikalta varoiteltiinkin aluksi, että ruokahalu voi aluksi hävitä "kokonaan".
 
Myös iltapuuron resepti on muuttunut meillä hieman. Pellavarouhe on edelleen pohjana kahden desin kuivamitan verran, mutta muuten asiat ovat menneet joissain kohdin uusiksi. MSM, öljy, suola, elektrolyytti ja b-vitamiini ovat pysyneet samana. Öljyn antamisen vuoksi Champ sää nykyään pelkkää e-vitamiinilisää, jotta öljystä saatava hyöty tulisi kokonaan käyttöön. Iltapuuroon laitetaan myös yeast boosteria, joka auttaa hevosen suoliston normaalifloran ylläpitämisessä. Biotiini on korvattu jälleen Formula4Feedillä, joka on kavioainesta parantava lisäravinne. Se on todettu meillä ehdottomasti parhaimmaksi ja toimivimmaksi tavaksi ylläpitää kavioiden hyvinvointia. Näiden lisäksi Champ saa sekä aamulla että illalla Ekygardia, joka on eräässä puolueettomassa tutkimuksessa todettu yhtä tehokkaaksi mahahaavan ennaltaehkäisyssä kuin Gastrogard. Kyseessä ei ole lääke, vaan ravintolisä. Senpä vuoksi jokaisen stressitilanteen yhteydessä Champ saa normaalin mahahaavalääkityksen muutaman päivän ajan.
 
Tältä kuulostaa Champin ruokinta tällä hetkellä! Näin puolen vuoden aikana se on todettu toimivaksi, eikä sitä ole syytä vaihtaa ainakaan toistaiseksi. Hevosten ruokinnassa tärkeää on mahdollisimman pienet muutokset ja jos muutoksia tarvitsee tehdä, on ne tehtävä ajan kanssa.
 
Mitä teidän hevoset syövät? :)

25 kommenttia

  1. Kiva postaus! :) voisitko tehdä joku päivä mydayn? Niitä on kiva kattoa! :)

    VastaaPoista
  2. Meidän mahahaavahevonen justiinsa vaihtoi ekygardista gastrogardiin :D Onko biotiini muuten sun mielestä tehokkaampi kuin formula4feed, tai oikeastaan miksi biotiini on teillä vaihdettu formula4feediin? Meilläkin hevonen syö nimittäin biotiinia, mutta tuosta formula4feedistä en ole kuullutkaan.. Lähinnä, että onko näillä paljon eroa (champin kohdalla)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Champ syö ekygardia, Gastrogardia ja antepsinia kaikkia, vähän tilanteen mukaan :) ja formula4feet on ainoa kavioille tehtävä valmiste jota eläinlääkärit/klinikkakengittäjät tiettävästi voivat suositella ja siitä on ainakin meille ollut paljon apua! Jos syöttää normaaleja biotiineja, ei niistä kovin paljon apua ole meille ollut.

      Poista
  3. Todella mielenkiintoinen postaus! Mua jäi kiinnostamaan, että mihin kellonaikoihin teidän tallilla jaetaan heinät?
    Mun hevonen (15-v pienikokoinen entinen estetamma) ei liho sitten millään, mutta laihtuu helposti, joten sille voi huoletta antaa päivässä reilut 15 kg heinää (kuivaa ja säilöä). Aamulla se saa VÄHÄN kauraa, ja illalla kahta eri mysliä, joiden pitäisi auttaa massan lisäämiseen ja sen säilyttämiseen, yht reilu litra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ku meidän koira, ei liho millään :D matoriskikin poissuljettu ni varmaan joku imeytymishäiriö XD

      Poista
    2. Aamuheinät klo 6, päiväheinät 12, iltaheinät 7 ja yöheinät 22.30 :) toivottavasti heppasi ei laihdu enää enempää!

      Poista
  4. Aada tarkoittaa varmaan Formula4Feetiä, pieni kirjoitusvirhe vain käynyt?

    VastaaPoista
  5. Mistäs sä sitä Formula4Feediä hankit? Hevosellani tosi huono kaviolaatu ja biotiinia oon syöttänyt eikä oikein tehoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan sitä Ratsukellarista :) kannattaa testata!

      Poista
  6. Minun kaksi kylmäveriruunaa syövät kesäisin laitumen ohella hieman kuivaheinää sisälle tulleessaan ja aamulla sekä illalla kauraa (toinen 1/2litraa ja toinen 1litraa ruokinnalla) + kivennäiset. Näinkin simppelillä ruokinnalla (ja ehkä juuri siksi..) ovat olleet tähän asti terveitä ja hyväkuntoisen näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ovat pysyneet terveinä :)

      Poista
    2. Vanhenpana tuo kauran tärkkelys pitoisuus voi alkaa vaivaamaan..
      Metabolinen oireyhtymä, cushing tai kaviokuume. Olkaa tarkkana !
      Tuo selected on kyllä ehdottomasti paras! Kotimainen ja halpa.

      Poista
    3. Vanhenpana tuo kauran tärkkelys pitoisuus voi alkaa vaivaamaan..
      Metabolinen oireyhtymä, cushing tai kaviokuume. Olkaa tarkkana !
      Tuo selected on kyllä ehdottomasti paras! Kotimainen ja halpa.

      Poista
    4. Vanhenpana tuo kauran tärkkelys pitoisuus voi alkaa vaivaamaan..
      Metabolinen oireyhtymä, cushing tai kaviokuume. Olkaa tarkkana !
      Tuo selected on kyllä ehdottomasti paras! Kotimainen ja halpa.

      Poista
  7. Meillä poni syö 2litraa kauraa päivässä, sekä kuivaheinää, josta se tykkää huomattavasti enemmän kuin säilöheinästä! Lisäksi se saa illalla kaurojen mukaan vellin, jossa on pellavaa turvotettuna, sekä kivennäisiä, biotiinia, MSM:mää, valkosipulia ja magnesumia tarvittaessa. :)

    VastaaPoista
  8. Tuo wahlstenin verkko on kyllä hyvä ja kestävä, mutta meillä oli pakko luopua heinäverkon käytöstä kokonaan yhden hevosen kohdalla kun sillä jumitti selkä niin pahasti eikä siihen auttanut mikään akupunktio, loimitus, hieronta, liikuttaminen, liikuttamattomuus... Sillä oli mukava tapa nyhtää heinää verkosta kääntäen päätä aina vasemmalle ja nykäisten ylös niin että se rasitti selkälihaksia, joten todennäköisesti se oli heinäverkon vika että hevosella oli selkäjumeja kun ne loppuivat kokonaan kun verkosta luovuttiin ja selkää ei enää sen suuremmin hoidettu. Tämä siitä huolimatta että se saikin heinät verkossa vain öisin, muuten aina maasta. Heinäverkkoa ei voi lattian tasoon laittaa joten syököön nyt sitten kaiken maasta.

    Tämä sama hevonen on aika nirso ruuan suhteen. Heinän pitää olla aina todella hienoa, ja kun meillä oli yhteen väliin kaksi isoa säilöpaalia auki niin tuo etsi sieltä seasta sen "paremman" paalin heinät ensin ja vasta sitten suostui syömään sen toisen paalin heinät, niitä annettiin siis sekaisin. Muut hevoset söivät korvaa lotkauttamatta molempia heiniä eivätkä valikoineet että toiset ovat parempia kuin toiset.

    Tämä nirsohevonen tykkää yli kaiken appelsiineista. Jos on tarjolla appelsiinia, se ei suostu syömään leipää tai porkkanaa. Ja kun appelsiinit loppuvat, hevonen vain nakkelee niskojaan ja jättää leivät ja porkkanat syömättä kunnes uskoo ettei appelsiineja nyt ole ja alentuu syömään muutakin...

    Muutenkin hieman mielenkiintoinen tapaus, mutta jalat ja keuhkot ovat rautaa eikä eläinlääkäriä tarvita juuri mihinkään (paitsi kun tuota selän jumitusta yritettiin parannella).

    VastaaPoista
  9. Meillä 13v harrastehevonen syö Build Up - mysliä, peacemakeria, procuttia, pellavamössöä, valkosipulia ja öljyä sekä kuureittain muutakin tarpeen vaatiessa

    VastaaPoista
  10. Mietin että meneekö champ jumiin tuosta asennosta, josta se syö heinää verkosta?
    Meillä hevonen meni jumiin, koska verkko oli liian ylhäällä ja selväähän se sillä tuo asento ei todellakaan ole hevosen luonnollinen asento syödä!
    Laskettiin heinäverkon paikka alemmaksi ja johan auttoi :)

    VastaaPoista
  11. Minkä tasonen olit ratsastuksessa 13 vuotiaana?

    VastaaPoista
  12. Mua kiinnostaa myös, että meneekö Champ jumiin kun syö heinäverkosta? Oma hevonen on kans syöny heinäverkosta, mutta nykyään vapaalla heinällä mahahaavan takia :)

    VastaaPoista
  13. Paljonko Champ syö heinää koko päivänä? noin kilomääräisesti?

    VastaaPoista
  14. Tällä hetkellä hevonen syö laidunruohoa, kivennäistä sekä vähän kauraa. Laidunkauden päätyttyä kuivaheinää vapaasti sekä kauraa ja kivennäistä. Meillä ei ole käytetty mitään verkkoja, vaikka aluksi pelkäsin, että hevonen lihoisi älyttömästi. Näin ei kuitenkaan ole käynyt; ehkä sen takia, että heppa liikkuu paljon vapaasti.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat