#574: Epävarmuus iski

HUOM! Lisään videon postaukseen, kunhan se on latautunut YouTubeen.

 

Meillä on nyt menossa jonkin sortin taantuma esteratsastuksen osalta. Kotona Champ on hypännyt ihan hyvin, mutta vieraissa paikoissa se on alkanut jännittämään ja eräänlainen oravanpyörä on saanut alkunsa: jännitän jo etukäteen sitä, miten hevonen suhtautuu uuteen paikkaan ja muutan ratsastustani, johon hevonen tietysti reagoi heti.

 

Kyseessä on ikään kuin itseluottamuspula, niin hevosella kuin kuskillakin. Varsinkin Champ on tullut epävarmemmaksi muissa paikoissa, koska se ei pysty varmasti luottamaan siihen, mitä siltä haluan oman säätämiseni vuoksi. Asiaan on ehdottomasti vaikuttanut talvella akuuttina ollut mahahaava, joka on jättänyt hevoselle jonkinlaisen kipumuistin. Champ rakastaa hyppäämistä ja haluaa tehdä sitä, mutta koska maha on ollut kipeä, on hyppääminen ollut ajoittain varmasti epämukavaa. Kesäkuun alussa mahahaava diagnosoitiin vihdoin parantuneeksi ja nyt olemme enää normaaleilla varotoimilla liikenteessä (kisojen yhteydessä lääkitys).

 

Tässä näkyy hyvin, miten Champ oli aluksi ihan "lukossa": sen niska on ihan kivikova, selkä alhaalla.

Aluksi puomitkin ylitettiin näin..

.. mutta vähitellen hevonen rentoutui edes hieman.

Champin jännittyneisyyden näkee todella selkeästi kotipaikan ulkopuolella. Se on maasta käsiteltäessä todella rauhallinen ja rento, mutta kun siltä alkaa vaatia jotain ratsailla ollessa, on hevonen heti aivan selätön. Selkään tilanne tuntuu siltä, että ruuna pyrkii varomaan vatsalihastensa käyttöä estääkseen mahaan sattumisen kipumuistista johtuen, mistä johtuen se ei ota selkää ylös. Riders Innissa ollessamme vajaa kaksi viikkoa sitten alku oli juuri tällainen: hevonen liikkui aluksi kaikissa askellajeissa selkä aivan kivikovana. Tuntui kuin olisin istunut tasaisen puupöydän päällä, jossa oli kiinni neljä liikkuvaa jalkaa. Voitte kuvitella, ettei tuo tunne ollut kovin mieluinen. En osaa sanoa, miksi Champ on juuri Riders Innin ulkokentällä todella jännittynyt - maneesissa tuota ongelmaa ei ole. Tosin maneesissa ei ole koskaan ollut vesimattoja, toisin kuin ulkona. Viime kerralla tavallisen vesimaton lisäksi kentälle oli pystytetty vesimattohauta eli vesihaudan mittainen ja näköinen matto. Champ oli aivan järkyttynyt, eikä suostunut aluksi menemään edes normaalin vesimaton lähelle. Pysäytin sen kerran maton eteen, enkä antanut sen liikkua taaksepäin, jolloin ruuna meni hetkeksi samanlaiseen asentoon, jossa kissat venyttelevät (etujalat suorana edessä, maha melkein maassa, takajalat normaalisti). Istuin selässä melko hämmentyneenä.

 

Hyppäämistä ajatellen lähtökohdat olivat siis melko surkeat. Piude totesikin aluksi, että meillä on ihan koko ilta aikaa: mennään puomin yli niin pitkään, että hevonen (ja minä) uskaltaa hengittää. Esteet pysyivät muutenkin koko tunnin ajan todella matalina, suurin osa esteistä oli 90cm ja muutama metrin ja 110cm.

 

Tässä kaksi loistavaa havaintokuvaa siitä, kun hevonen hyppää ilman selkää vs. selän läpi! Tässä siis ilman.

Ja tässä jo vähän pyöreämpänä, joskaan ei vieläkään kunnolla. Toki kuvat ovat vähän eri hypyn kohdista, mutta silti ero on suuri.

 

Aloitimme siis tulemalla laukassa puomin yli ympyrällä. Champ oli kuin täi tervassa! Se ei halunnut edetä mihinkään, vaan laukkaa piti ylläpitää koko ajan jalalla ja istunnalla. Jos olisin hellittänyt yhtään, olisi ruuna pysähtynyt siihen paikkaan. Pelkästään jo alun puomityöskentelyn jälkeen hevonen hikosi kuin uitettu koira vaahdoten nahkaremmien alta kunnolla. Fyysisesti emme todellakaan olleet tehneet juuri mitään, joten tästä huomasi hyvin, miten paljon Champ stressasi tuota tilannetta. Valittelin Piudelle sitä, miten vaikeaa mun on ratsastaa hevosta vieraissa paikoissa, koska kotona se on aivan erilainen: etenee, imee esteelle ja on aina pelastamassa ratsastajan virheitä. Lopulta Piude käski mun istua harjoitusraviin ja ottaa rintaremmistä kiinni molemmilla käsillä nostaen samalla jalat irti hevosesta. Hän halusi näyttää, ettei hevosen liikettä tarvitse jatkuvasti ylläpitää - Champ kyllä etenee, vaikken puskisi sitä joka askeleella itse. Tämäkin on itselleni näissä tilanteissa tyypillistä: kun hevonen on hidas ja jännittynyt, patistan sitä lisää ja vien siltä viimeisenkin tilan liikkua "vapaasti", jolloin se käy entistä haluttomammaksi. Äh!

 

Videolta näkee hyvin kaikki hypyt, joten en selitä niistä sen kummemmin. Nostimme puomin pieneksi kavaletiksi ja tulimme sitä molemmista suunnista, jonka jälkeen jatkoimme samalla idealla vihreällä pystyllä. Oli muuten hankalaa! Kun hevonen oli jännittynyt, ei se imenyt esteille, eikä hypännyt selän läpi. Hypyt olivat aivan hirveitä selkään ja siltä ne myös näyttävät videolla.. Ihan tekee pahaa katsoa. Kun hevonen oli astetta rennompi pystyllä, vaihdoimme tehtävän punaiselle okserille toistaen samaa ja lopulta lisäsimme aina muutaman uuden esteen perään. Koko ajan tarkoituksena oli saada hevonen rennommaksi ja paremmin yhteistyöhön.

 

Seis - kolme askelta - seis - kolme askelta - jne -taktiikalla vesimaton luokse, eikä yhtään kieltoa! Jee :)

 

Vaikka Champ ei ollut millään tavalla hyvä (koko kesänä se ei ole ollut Riders Innin ulkokentällä hyvä, vaan oikeastaan todella huono), en voi kehua omaa ratsastustani yhtään sen enempää. Tällaisissa tilanteissa multa loppuu työkalut ja yritän ratsastaa hevosta samalla tavalla kuin kotona, mikä ei tietenkään toimi alkuunsakaan. Esimerkiksi kotona voin hyvin tehdä hevoselle ennen estettä pidätteen äänellä sanomalla "hoo", jolloin ruuna malttaa puolikkaan askeleen ja paikka osuu täydellisesti. Tuolla viimeisellä radanpätkällä näkyy hyvin tilanne, jossa sanon hevoselle paria askelta ennen sarjan a-osaa "hoo" ja Champ pysähtyy esteelle. Se ei kieltänyt, vaan pysähtyi, koska pyysin sitä odottamaan. Kuulette hyvin Piuden kommentit videolta: "Ei tämmöisiä hou-ääniä. Se toimii nyt vaan juuri niin kuin sä teet. Älä käy sen kimppuun, anna ihan pitkä ohja. Se tulee epävarmaksi". Kävelin pari metriä pitkin ohjin ja tulin uudelleen, ilman ongelmaa.

 

Muutimme loppuosassa hieman mun ratsastusta niin, että jokaisen esteen jälkeen mun piti ratsastaa eteen kunnolla ja sitten vain odottaa seuraavaa estettä. Viimeisillä kierroksilla Champ alkoi olemaan enemmän oma itsensä ja sain ihan pitää sitä esteitä kohden, joskin hypyt olivat edelleen normaalia selättömämpiä ja kulmikkaita. Jostain se Champin taistelutahto kuitenkin kaivautui ainakin hetkellisesti esiin, sillä kerran tulimme todella pohjaan punaisen okserin, mutta hevonen kirjaimellisesti kiipesi siitä yli kiltisti.

 

Maailman parhain <3

Champ on vähän sellainen draamaqueen. Kun se päättää pelätä tai jännittää jotain, tekee se siitä aika ison numeron, kunnes se pääsee asiasta yli ja sitten homma onkin "ihan sairaan siistiä". Näin kävi myös ison vesimattohaudan kanssa - aluksihan ruuna ei mennyt pariakymmentä metriä lähemmäs, mutta lopulta se seisoi vesimattohaudan päällä ja leikki sen päällä olevalla vedellä. Ruuna on kuitenkin luonteeltaan sen verran utelias, että pelästyessäänkin se yleensä poikkeuksetta kääntyy outoa asiaa kohden ja lähtee sitten varovasti itse asiaa kohden, pöristen toki samalla kuin mikäkin torvi. Parempi näin kuin niin, että ratsu pakenisi paikalta täysin sokeana millekään.

 

Paljon olisi kerrottavaa muustakin hevosarjesta, mutta nukkumatti kutsuu sänkyyn ja kahden viikon univelat vetävät väkisinkin silmiä umpeen. Tulevat viikot ovat mulle tosi kiireisiä, sillä töissä vietetään välillä yli 45 tuntia viikossa, siihen päälle hevosen ratsastukset, blogijutut ja olenpa vielä luvannut majoittua valmentajani talossa hoitaen hänen hevosien, koirien, kissan ja muiden eläinten ruokinnat ja tarhaukset sen mukaan, miten omilta töiltäni ehdin. Ei siis kauheasti ylimääräistä aikaa! Onneksi elokuussa on loma - jonka olen onnistunut buukkaamaan täyteen, mm. lähtemällä pienelle Euroopan kiertueelle käväisemään parilla tallilla Saksassa, Sveitsissä ja muuten vaan Italiassa. Heh :) Sitä odotellessa!