#627: Liian hauskaa

Tämän viikon hyppysuunnitelmat pitivät olla taputeltuna tiiviiseen pakettiin. Sellaiseen, joka sisältäisi yhden kotivalmtentajani tunnin, Niclas Aromaan estevalmennuksen sekä loppuviikosta estekilpailut Riders Innissa. Näiden lisäksi Niclaksen piti ratsastaa Champ avuille perjantaina eli mulla oli asiat aikalailla loistavalla mallilla sunnuntain kisoja ajatellen. Melkein teki mieli paukutella henkseleitä, sillä kerrankin olisin lähdössä kisoihin hyvin valmistautuneena.

Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Keskiviikkona sain luennolla ollessani viestin, jossa kerrottiin Niclaksen valmennusten peruuntuneen. Toki harmitti, mutta samalla olin tyytyväinen siihen, että mulla oli niin sanotusti varasuunnitelma kotivalmentajan tunnin parissa samana iltana. En siis ottanut stressiä asiasta - kyllähän yksikin onnistunut estevalmennus riittää tuomaan  varmuutta kisoihin. Toisin kuitenkin kävi, sillä samalla, kun olin tekemässä lähtöä tallille, ilmoitti valmentajani olevansa liian kipeä saapuakseen paikalle. Aivan yhtäkkiä mun kaksi valmennustuntia vaihtui epätietoisuuteen siitä, mitä tekisin hyppäämisen ja ennen kaikkea tulevien kisojen suhteen.

Toimeliaana tyttönä en jäänyt nuolemaan näppejäni, vaan rupesin kyselemään koko kaveriporukkani läpi siltä varalta, josko joku haluaisi tulla auttamaan mua hyppäämisen kanssa tai edes nostelemaan puomeja kannattimille. Etsiminen ei tuottanut tulosta, joten päätin ottaa härkää sarvista ja raahata yksikseni esteet oikeille paikoilleen ja hypätä sen verran, mitä omilta taidoiltani osaisin. Onnekseni muutamat tallikaverini sattuivat suunnilleen samaan aikaan maneesille ja näin ollen sain apua esteiden korottamisessa sekä tallennettua menoani videokameralle. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tällä kertaa kuvat tulevat tässä muodossa eli screenshotteina. Mun kuvankaappaustyökalu ei jostain syystä toimi, joten tällä mennään :D

Esteet eivät olleet kovin isoja: vesimatto oli pienenä, tämä pysty ja viimeinen okseri 120cm korkeudella ja loput 110cm tienoilla.

Tai ei ehkä ihan niinkään. Mulla oli takana neljän ja puolen viikon valmennustauko esteratsastuksen parista, joten voitte kuvitella, miten hukassa olin. Viime viikolla hyppäsin kaverini Millan avustuksella jumppasarjaa, mutta sitä ennen olen hypännyt edellisen kerran Niclaksen valmennuksessa syyskuun loppupuolella. Kirsikkana kakun päällä Champilla oli ihan älyttömästi energiaa, sillä se oli joutunut pitämään edellisenä päivänä kävelypäivän. Koko alkuviikon se on vetänyt tarhassaan rallia, repinyt loimiaan ja aiheuttanut itselleen naarmuja takajalkoihin, vaikkei hokkikelit ole vielä edes alkaneet. Kun yhdistämme tähän pienoisen hyppytauon, voitte kuvitella, millainen pommi mulla oli allani.. 

Edellisistä seikoista johtuen halusin aloittaa homman perusteellisella alkuverryttelyllä. Ajatuksenani oli tehdä pitkäjänteisesti töitä sileällä, mutta eihän siitä meinannut tulla oikeastaan yhtään mitään. Champ tajusi, että se pääsisi hyppäämään, joten se kaahotti tuhatta ja sataa maneesia ympäri kuskaten mua kuin märkää rättiä. Yritin keskittyä, mutta syystä tai toisesta ratsastus muistutti enemmänkin laidasta laitaan haahuilemista.  Ei kovin mieltä ylentävää, mutta sillä kertaa oli pakko tyytyä sellaiseen menoon. Olin nimittäin jo aloittaessani tunnin verran myöhässä ilmoittamastani aikataulusta, enkä halunnut varata maneesi hyppäämiseni vuoksi yhtään sen pidempään kuin olisi tarpeellista.

Ennen varsinaista hyppäämistä tein muutamia kertoja ravipuomeja suoralla linjalla niin, että kaksi keskimmäistä oli korotettuna noin kymmenen sentin verran. Videolla näette ne kerrat, jotka ratsastin kohti vesimattoestettä: Champ tuijottaa estettä ja on kovin jännittynyt läpi selän, eikä siksi työskentele puomeilla kunnolla. Toisesta suunnasta mulla ei ollut yhtään videota, mutta siihen ruuna oli huomattavasti rennompi (koska vesimatto ei tietenkään kyennyt syömään pientä hevosparkaa takaapäin) ja teki muutamia oikeinkin hyviä pätkiä kantaen itsensä koko kropan läpi. 

Tässä näkyy se, miten menen ylävartalolla turhan villisti mukaan.. 

Olin rakentanut maneesiin pienen radan, sillä ratarutiinia tarvitsisin kisoja ajatellen. Aloitin hyppäämällä ristikkoa ravista, mutta niitäkään ei valitettavasti videolle saatu. Nostimme esteen pystyksi ja siitä eteenpäin jokainen hyppy löytyy videolta, josta voitte ne halutessanne katsoa. 

Viimeksi kunnolla hypätessäni olin siis ollut Niclaksen valmennuksessa ja yritinkin siitä johtuen palauttaa mieleeni niitä oppeja, joita Niclas oli mulle antanut. Vähemmän painetta, vähemmän vaikuttamista hevoseen. Anna hevosen olla rauhassa ja suorittaa itse. Pysy itse hiljaa, käsi matalalla ja ylävartalo pystyssä, mutta liikkeen mukana. Hoin tuota mantraa päässäni taukoamatta ja luulin toteuttavani sitä suhteellisen hyvin, mutta todellisuudessa meno oli kaikkea muuta kuin harmonista ja rauhallista. Hah :D 

Syynä tähän oli ensinnäkin oma sähläämiseni. Olen ratsastajana siitä huono, että pienikin tauko heijastuu tekemiseeni heti. Kun olin Horse Show'n takia ratsastamatta neljään päivään, keikuin maanantaina Champin kyydissä kuin mikäkin veltto perunasäkki. Oikeasti, jouduin käyttämään kaiken aivokapasiteettini pitääkseni itseni pystyssä sen sijaan, että olisin maannut kumarassa etukaaren päällä. Nyrkkini olivat aivan lappeellaan ja jalat turhan edessä. Aktiivisella ajattelulla sain asian korjattua, mutta oli melko pysäyttävää huomata, miten pienestäkin tauosta voi seurata niin paljon töitä seuraavalle kerralle. Jouduin tekemään töitä näiden itsestäänselvien asioiden eteen, enkä pystynyt siksi keskittymään ihan niin hyvin itse ratsastamiseen.

Linkki videoon. 

Hypätessä ongelma oli vähän samanlainen. Koska mulla ei ollut valmentajaa huutamassa vieressä, keikuin satulassa ihan miten sattuu: seisoin jalustimilla, pidin kättä liian korkealla, vedin vähän liikaa ja kadotin rytmin helposti. Kaiken kukkuraksi Champ oli todella innoissaan hyppäämisestä varsinkin muutamien ensimmäisten hyppyjen jälkeen, joten jäin pitämään sitä siitäkin johtuen ihan liikaa. Jos olisin hellittänyt, olisin mennyt maneesia ympäri kuusi kierrosta ennen seuraavaa käyntiin siirtymistä. Jo pelkästään tuolla ratsastuksella jouduin ihan tekemään töitä sen eteen, että sain ratsuni laukasta käyntiin esteiden ylittämisen jälkeen. Tästä voin kyllä syyttää vain itseäni, sillä sen sijaan, että olisin istunut satulaan ja ratsastanut loppuun asti, keikuin jalustimilla ja nauroin ääneen sitä, miten innokas hevonen mulla on. Meillä oli liian hauskaa.

Niin, sitä se oli. Me molemmat nautimme siitä, mitä teimme, enkä jaksanut tai sillä hetkellä tajunnut alkaa nipottamaan hevoselleni siitä, että menimme vähän turhan villisti. Champ oli juuri sellaisessa moodissa, että se olisi hypännyt vaikka talon yli paikaltaan. Se ei välittänyt tekemistäni virheistä, sillä se halusi hypätä ja se nautti siitä. Vesimatto ei tuottanut mitään ongelmia. Vaikka ratsastin äärettömän huonon tien jollekin esteelle niin, että hevonen tajusi esteen olevan edessä noin yhtä askelta ennen hyppyä, hyppäsi Champ kaiken eteen tulevan silti innoissaan ja kovin tyytyväisenä itseensä. Kun tuon fiiliksen saisi yhdistettyä vähän hallitumpaan menoon, jossa olisi jotain ratsastuksellista järkeä, voisin helposti hypätä kisoissa kansallisia luokkia kamppaillen kärkisijoista. 

Ensimmäistä kertaa koskaan olin oikeasti lähellä tippua Champin kyydistä esteen jälkeen. Se oli pikkaisen villi yhden okserin jälkeen ja teki seuraavalle pystylle isomman hypyn takaa, jonka vuoksi menetin tasapainoni ja lensin hevosen kaulalle, paino enemmän oikealla puolella. Kun ruuna kaarsi vasemmalle, jouduin tekemään töitä välttääkseni pohjamateriaaleihin tutustumisen. Saimme makeat naurut, mutta onnekseni en joutunut leipurihommiin. Kaiken kaikkiaan hyppäämisestä jäi ihan mieletön fiilis: vaikkei kaikki mennyt oppikirjan mukaisesti, oli meillä kaikilla todella hauskaa ja hevosesta näkyi se into, minkä haluaisin saada sille myös kilpailutilanteisiin. Nyt vain peukut pystyyn, että sama innokkuus säilyy tulevaisuudessakin!