#750: Tuhat ja yksi valmentajaa

Systeemi ja siihen kuuluminen on kilparatsastuksen ydin. Se on ydin oikeastaan kaikessa ratsastamisessa silloin, kun hommassa halutaan edistyä. Silloin, kun asetetaan tavoitteita ja halutaan saavuttaa niitä. Mä olen joutunut pohtimaan tätä asiaa aivan uudelta näkökulmalta viimeisten kuukausien aikana. Tilanne on ollut mulle oikeasti välillä todella hankala henkisellä puolella, vaikkei sen todellakaan pitäisi sellaiseksi muodostua. Ajattelin siksi jakaa omia mietteitäni aiheen parista teille - jos joku haluaa jakaa omia kokemuksiaan, on se enemmän kuin tervetullutta!

Moni nimivalmentaja on peräänkuuluttanut toimivan systeemin tärkeyttä tavoitteellisten ratsastajien kohdilla paitsi erilaisten foorumien aikana, myös ympäri sosiaalista mediaa. Mitä systeemillä oikeastaan tarkoitetaan? Systeemi sisältää sen kaiken, mitä tekemällä ja jota noudattamalla pystyt saavuttamaan omat päämääräsi. Kokonaisuuteen voidaan ratsastuksessa laskea paitsi hevonen ja ratsastaja eli ratsukko, myös toimiva tukijoukko, valmennus ja esimerkiksi hevosen eläinlääkäri sekä kengittäjä. Mitä tavoitteellisempaa harrastaminen on, sitä tarkemmin jokainen osa systeemiä vaikuttaa kokonaisuuteen: mukaan saattaa tulla esimerkiksi ratsastajan henkisen puolen valmennus tai lihashuolto.

Varsinkin nuorilla ja kokemattomammilla ratsastajilla selkeän systeemin löytyminen ja siinä pysyminen on edellytys onnistumisille. Valitettavan usein näkee tilanteita, joissa ratsastaja käy esimerkiksi valmennuksissa vähän siellä sun täällä, eivätkä valmennukset muodosta mitään selkeää kokonaisuutta. On hienoa kertoa, että on päässyt hyppäämään tai vääntämään koulua yhden jos toisen valmentajan tunneilla, mutta harvoin mietitään, edesauttaako monien valmentajien tunneilla juokseminen tavoitteisiin pääsemistä. En tosiaan sano, etteikö monien valmentajien silmien alla ratsastaminen olisi hyväksi - olenhan itsekin käynyt ihan kertaluontoisestikin eri valmentajien opeissa. Mutta ollakseen toimiva, tulee systeemissä olla joku järki.

Toimiva valmennus on osa systeemiä.

Valmentajan tehtävänä on auttaa ratsukkoa saavuttamaan tavoitteensa.

Maailmassa on tuskin yhtään ratsastajaa, joka olisi pysynyt samassa systeemissä koko harrastuksensa ajan. Joskus joku osa systeemiä ei tunnu hyvältä ja silloin on syytä pohtia, mitä sen muuttamiseksi tulisi tehdä. Mulla on ollut suhteellisen vakaa systeemi aina viime vuoden loppupuolelle asti, jonka jälkeen aloin kyseenalaistamaan sen toimivuutta. Pohdin juurikin valmentajien osuutta omassa systeemissäni ja sitä tämä postaus tulee tästä eteenpäin käsittelemään.

Alkuvuonna aloin käymään enemmän Piia Pantsun valmennuksissa ratsastuskeskus Ainossa. Pidän valtavasti hänen tavastaan opettaa, mutta samalla koin Niclas Aromaan valmennukset hyödyllisiksi meille. Nikke ei kuitenkaan päässyt maisemiin pitkään aikaan ja jollen ihan väärin muista, kului kahden edellisen valmennuksen välissä miltei puoli vuotta aikaa. Tuona aikana kävin Pantsun valmennuksissa muualla ja kotona valmennuksia piti pitkäaikainen opettajani Piude. Epäonnistuneen ulkokauden avauksen jälkeen luovutin hyppäämisvastuun täysin ammattiratsastajalle ja siirryin itse sivuun hevoseni ohjaksista sillä saralla. 

Tuon kuukauden aikana mietin ja pohdin sitä, millä systeemillä haluaisin jatkaa tulevaisuudessa. Viime viikolla keräsin vihdoin rohkeuteni ja soitin kotivalmentajalleni kertoakseni mietteistäni. Rehellisyyden nimissä voin todeta, että olin ihan paniikissa. Asia oli vellonut sisälläni niin pitkään ja olin lykännyt sitä koko ajan kauemmas, että puhelun alkupuolella itkin kuin pikkulapsi. Siis ihan oikeasti, mä en edes liioittele: hengittäminenkin oli vaikeaa. Näin jälkikäteen ajateltuna vaikutin varmasti maailman lapsellisimmalta ihmiseltä, mutta tuosta tunnepurkauksesta näki ainakin sen, miten isosta asiasta juuri mulle tuossa oli kyse. Puhelun jälkeen tärisin vieläkin jännityksestä, mutta samalla olin todella helpottunut. Ensimmäistä kertaa pariin päivään nukuin myös levolliset yöunet.

Nämä neljä kuvaa eivät nyt varsinaisesti liity millään tavalla postauksen aiheeseen, mutta selatessani löysin näitä ja olihan nämä nyt taas pakko jakaa :D Voi Pämppis ja hänen takajalkatekniikkansa..

Juttelimme pitkäaikaisen valmentajani kanssa pitkät pätkät siitä, missä tilanteessa olen hevoseni kanssa nyt ja miten tästä tulisi jatkaa eteenpäin. Olin rehellinen omista ajatuksistani koskien valmennussuhdettamme. Olimme yhtä mieltä siitä, että mun pitäisi löytää joku toimiva systeemi, johon kiinnityn ja jonka eteen tulen näkemään vaivaa. Se, että olen käynyt nyt keväällä vähän siellä sun täällä valmennuksissa, on ehkä sekoittanut omaa ratsastustani ja sitä kautta vaikuttanut toki suoraan myös hevoseen.

En halua asettaa ketään valmentajaa toista paremmaksi, mutta koska mun kohdalla toimiva systeemi sisältää yhden kotivalmentajan ja yhden niin sanotun vierailevan valmentajan, on mun tehtävä ratkaisu siitä, haluanko käydä Pantsun vai Aromaan valmennuksissa. Vaikka kaikki valmentajat pyrkivät samaan lopputulokseen eli hevosen ja ratsastan yhteistyöhön, on jokaisella valmentajalla loppupeleissä aina ne omat eroavaisuutensa. Kysyin mielipiteitä ja mietin, mikä olisi tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Jollain tavalla kallistuin lopulta Niclaksen puoleen, sillä koen, että tässä kyseisessä hetkessä hänen tapansa toimia saattaa olla meille ratsukkona se parempi. Syksyn tullessa tilanne voi toki muuttua, mutta koska jostain on lähdettävä liikkeelle, lähden rakentamaan systeemiäni tältä pohjalta.

Jotta hommaan löytyy joku punainen lanka, on kotivalmentajan oltava mahdollisimman samoilla linjoilla vierailevan valmentajan kanssa. Puhuimme asiasta jo Niclaksen valmennuksen yhteydessä. Paras tilanne olisi, jos kotivalmentaja ja hän pystyisivät kommunikoimaan keskenään jakaen mietteitä ratsukon tilanteesta. Kotona tai kisoissa kuvattuja videoita voi lähettää netin välityksellä Saksaan, jotta Niclas näkee, miten ratsukko on suorittanut ja tarvittaessa antaa vinkkejä eteenpäin. Sopivaa systeemiä tuskin löytää hetkessä, vaan sen eteen on nähtävä vaivaa.

Sarjassamme lisää kuvituskuvia, jotka sivuavat aihetta vain siksi, että kuvissa on hevosia tai kilpailutilanne :D

Arvostan saamiani oppeja pitkäaikaiselta estekotivalmentajaltani ihan äärettömän paljon, sillä hän on ollut matkassani mukana aina ratsastuskouluoppilaasta asti. Hänen sanojaan lainaten, tuskin kukaan kuitenkaan pysyy saman valmentajan siipien alla koko elämäänsä. Tällä hetkellä musta tuntuu, että on aika kokeilla jotain uutta. Tämän asian ääneen sanominen oli mulle se kaikista kovin pala, mutta onneksi ammattilaiset suhtautuvat asioihin järjellä (tällaisen itkupillinkin parkuessa luurin toisessa päässä). Meillä on takana oikeasti miltei kymmenen vuoden yhteistyö, minkä aikana olen kasvanut nykyiseen tilanteeseeni paitsi hevosten parissa, myös ihmisenä. Ja kaikista helpottavinta oli kuulla, että takaisin pääsee aina. Vaikka asioissa siirtyisi eteenpäin, ei ovia takana tarvitse sulkea lopullisesti.

Tuleva loppukesä ja syksy ovat meille ratsukkona jonkinlaista muutoksen aikaa, mikäli näin voi sanoa. Niclas pyrkii käymään kotitallillamme valmentamassa kerran kuukaudessa, jonka lisäksi käyn pitkäaikaisen kouluvalmentajani tunneilla kahdesta neljään kertaa kuukaudessa, ihan aikataulujen mukaan. Tähän lisänä mun pitää löytää kotivalmentaja esteille, joka auttaa meitä ratsukkona. Asia ei ole suinkaan täysin auki, mutta tulevan lomamme aikana on hyvä kypsytellä tehtyjä päätöksiä ja jatkaa sitten entistä ehompana kohti loppukesän koitoksia. Uskon, että tämä Itä-Suomessa vietettävä maastoiluloma tulee tekemään todella hyvää paitsi hevoselle, myös itselleni. Heinäkuussa on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä, pitäen vanhat opit mielessä ja ollen samalla avoin kaikelle sille, mitä maailma voi meille tarjota.

Millaiseen systeemiin sinä kuulut?

Oletko vaihtanut valmentajaa ja jos, miksi?