#764: Kouluvalmennushypetys

Jos edellisistä postauksista on käynyt ilmi meidän tauko esteratsastuksen parista, on nyt syytä nostaa toinenkin kissa pöydälle. Estevalmennukset eivät nimittäin olleet ainoa tauolla ollut juttu: kouluvalmennukset olivat yhtä lailla pannassa viiden viikon ajan. Taas joudun toteamaan saman asian kertaalleen, sillä näin jälkikäteen ajateltuna aika on tuntunut menevän kovin nopeasti, eikä tauko tunnu konkreettisella tasolla kovinkaan pitkältä. Todellisuushan on ihan toista. Onhan se viisi viikkoa ihan kamalan pitkä aika!

Sunnuntaina tuo tauko saatiin vihdoin päättymään, kun ihana kouluvalmentajani jaksoi saapua tallillemme viikon päätteeksi opastamaan mua ja Champia sileäntyöskentelyssä. Vaihtelimme hieman kuulumisia ja pohdimme pidetyn loman merkitystä meidän kohdalla - siis mun ja Champin. Champille tuo loma on tehnyt ihan älyttömän hyvää, sillä se on saanut normaalista todella poikkeavaa liikuntaa kaikkine uimisine ja päivittäisine maastoiluineen, enkä voi itsekään sanoa pienen tuuletuksen tehneen huonoa. Kokeneena hevosena Champ ei nimittäin tarvitse niitä hyppyjä ja toistoja tai jatkuvaa vääntöä kentällä, vaan lähinnä monipuolista liikuntaa, jolla taataan hevosen fyysinen terveys ja pidetään mieli virkeänä. Tässä kohden ongelmaksi muodostuu oma kokemattomuuteni, sillä mä sen sijaan tarvitsisin jatkuvasti toistoja esteiltä, jotta saisin tuntumaa hevoseen paremmin. Yhtälönähän tämä ei ole paras mahdollinen. Siksi oikeasti kilpailevilla junioreilla ja miksei vanhemmillakin ihmisillä olisi hyvä olla vähintään kaksi hevosta: jokaisella nelijalkaisella kun on se oma rajallinen määränsä hyppyjä ja kilometrejä kuljettavanaan. 

Nämä kuvat on otettu melkein kaksi viikkoa sitten, mutta ne päätyvät julkaisuun vasta nyt. Eipä haittaa! Näissä Champ ei ollut kummoinen ratsastaa, joten postauksen aihe ei ehkä pääse oikeuksiinsa.

Loman jälkeen Champ on ollut ihan erilaisella drivella hommassa mukana. Se on esteillä todella innostuntut, Laaksollakin sitä sai oikeasti pitää esteitä kohden. Sileäntyöskentelyssä ruuna on ollut positiivinen ratsastaa, sillä se on ollut yritteliäs ja antanut vaikuttaa itseensä, vaikka onkin välillä vaikuttanut vähän jäykältä kropastaan. Aivan, suunnilleen viikko lomalta paluun jälkeen Champ tuntui olevan hieman jumissa lavoistaan, mistä kirjoitinkin jo tänne blogiin aiemmin. Tämä näkyi ratsastaessa siinä, etten oikein saanut ratsastettua hevosta irtonaiseen ja tahdikkaaseen raviin, vaan se kipitti menemään hieman matalana, selkä jäykkänä ja ilman minkäänlaista joustoa. Yritin parhaani mukaan saada askeleeseen ilmaa, mutta tehtävä tuntui toivottomalta. Eihän se mikään katastrofi ollut missään vaiheessa, muttei missään nimessä samalla tavalla hyvä kuin ennen lomaamme. Vaikka olikin innoissaan menossa.

Kerroin mietteistäni Jonnalle ennen valmennuksen alkua ja hän laittoikin meidät suoraan töihin. Tein alkuverryttelyksi avotaivutuksia kevyessä ravissa pitkiä sivuja pitkin, muuten sain tehdä voltteja tai ympyröitä lyhyelle sivulle tai pitkien sivujen alkuihin. Champ oli aluksi hieman kiireinen, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen aloin hahmottamaan fiilistä uudelleen. Sain koko ajan neuvoja tahdista, puolipidätteistä ja tuntumasta. Ei mennyt hetkeä pidempään, kun jo liihottelimme menemään ihan erilaisella otteella kenttää ympäri. Jonna kyseli välillä miltä hevonen tuntuu selkään ja jouduin toteamaan suoraan, että paremmalta kuin kertaakaan loman jälkeen. Ja tämä oli siis alle viisi minuuttia siitä hetkestä, kun aloitimme hommat!

On sillä valmentajalla vaan aivan älyttömän suuri merkitys. Mä tarvitsen kentälle ihmisen, joka katsoo mun perään ja antaa tehtävän, sekä kehottaa malttamaan välillä. Jo pelkästään valmentajan läsnäolo saa aikaan sen, että ratsastan paremmin. Ärsyttävää, sillä tuo sama asenne tähän hommaan pitäisi saada aikaiseksi jokaisella ratsastuskerralla. Turhat kilometrit voisi jättää suosiolla pois ja keskittyä olennaiseen. Tällä tavoin säästettäisiin myös sitä hevosta, kun sen ei tarvitsisi liikkua väärin määräänsä enempää. 

Onneksi on kuitenkin se valmentaja, joka laittaa töihin! Avotaivutusjumpan jälkeen lähdimme laukkaamaan ja työstämään siinä hevosta ensin ympyrällä, josta jatkoimme volteille koko kenttää ympäri. Mun piti ratsastaa volteilla kootummin, ajatellen kokoamisen lähtevän omasta istunnastani: paino kunnolla satulaan, ristiselkään pienempi liike ja ylävartalo aavistuksen passiivisempana. Käsi, varsinkaan se ulkokäsi, ei saanut vetää taaksepäin. Saimme ihan älyttömän kivoja pätkiä, joissa Champ jaksoi kantaa itsensä liikkeen läpi ja pysyi tasapainossa vielä kasvattaessani laukkaa kohti normaalia tempoa. Laukatessani uraa pitkin tasapainoisella, edestä tasaisella ja avuilla olevalla hevosella, en voinut muuta kuin hymyillä onnellisena. Se tuntui niin hyvältä! Jonnakin sanoi, että Champ näytti todella hyvältä ja kantoi itsensä hyvin etuosastaan. Tuo fiilis, joka laukassa lopulta oli, pitäisi saada jokaiseen hetkeen.

Toistimme saman tehtävän laukassa vielä toiseen suuntaan, jolloin tajusin aloittaneemme meille vaikeammasta kierroksesta. Ja silti se sujui noin hyvin, vieläpä ennakkoajatusteni ollessa kaikkea muuta kuin odottavat. Huh, mulla menee vieläkin kylmiä väreitä siitä onnentunteesta johtuen. Koska ötökät kiusasivat hevosta ja tehtävät olivat sille melkoisen rankkoja, emme tehneet itse työskentelyhommia juuri puoltaa tuntia pidempään ja ravasimmekin lopussa laukkojen jälkeen vain pätkät harjoitusravissa. Siinä mun piti edelleen muistaa istua liikkeeseen tahti, jotta hevonen ei kipittäisi liian kovaa. Väsymyksestä huolimatta Champ oli todella menossa ja se ihan oikeasti kuunteli apujani toimien pelkällä hipaisulla tarvittaessa. Tai siltä se ainakin tuntui, noin meidän yleiseen menoon verraten. Viimeiset kulmanratsastukset ravissa olivat todella hyvät, johon oli hyvä lopettaa.

Kamala, miten paljon ylistyssanoja ja hehkutusta voi yhteen postaukseen mahtua! Olihan meillä välillä haastavaa: Champ pelkäsi vähän kentällä olevaa vesimattoa, mutta senkin ongelman saimme ratsastettua ilman, että siitä pääsi kehittymään varsinaista ongelmaa. Vasemmassa kierroksessa tuntuma oli ajoittain epätasainen hevosen heittäessä kieltä ulos, muttei todellakaan niin radikaalisti kuin joskus aiemmin. Kokonaisuus oli kuitenkin niin positiivinen ja hevonen tyytyväinen tunnin jälkeen, että mä meinasin pakahtua onnesta. Kyllä mä vaan niin rakastan kouluvalmennuksia! Jonna totesi, että estehevosraukka joutui töihin, sillä se vaahtosi kaulastaan, huovan alta ja takajalkojen välistä ihan valkoista vaahtoa. Silmien ympäryksetkin tippuivat hikeä. Rankkaa tuo kouluratsastus, kun joutuu ajattelemaan ;) 

Seuraavan kerran tuuppaillaan sileäntreenejä kunnolla keskiviikkona ja huomenna tiistaina meillä on vuorossa estevalmennus. Aurinkoa on ainakin luvattu, kun ulkolämpötilan pitäisi kohota hulppean 27 asteen tienoille. Champ pääsikin tänään nauttimaan virkistävästä pesuhetkestä, kun jynssäsin sen shampoolla korvista kavioihin. En osaa sanoa, kumpi oli toimenpiteen jälkeen kastuneempi - hevonen vai omistajansa. Ainakin ruuna näytti maansa myyneeltä, kun hinkkasin sen valkoista päämerkkiä puhtaaksi. Ei tainnut Champ arvostaa toimenpidettä, sillä heti karsinaan päästyään se rapsutti otsaansa ainoaan kohtaan karsinaa, johon se valuttaa iltapuuronsa. Se siitä valkoisesta päämerkistä.

Oletteko te päässeet kokemaan onnistumisia valmennuksissa viime aikoina? :)