#765: Ratatreeniä Laaksolla

Noin viikko sitten pääsimme pitkästä aikaa tositoimiin, kun menimme Champin kanssa Laaksolle ratatreeneihin. Kyseessä oli jo monille tutuksi tulleet iltakisat, jossa luokat alkoivat neljän aikaan iltapäivällä matalemmista korkeuksista ja jatkuivat siitä nousten aina 110cm tasolle. Edellisen kerran olin hypännyt Champin kanssa kodin ulkopuolella aivan toukokuun alkupuolella, joten väliä oli todellakin ehtinyt kertymään melkoisen paljon. En halunnut siksi ottaa riskejä turhasta kieltelemisestä ja kysyin järjestäjältä mahdollisuutta startata rataa treenimielessä kisojen jälkeen.

Tämä onnistui, joten työpäiväni jälkeen otin muutaman tunnin välikuoleman kotona ja lähdin sitten enemmän ja vähemmän motivoituneena kohti tallia joskus neljän aikoihin. Päiväunet - oli ne sitten lyhyet tai pitkät - eivät todellakaan sovi mulle millään tasolla. Mä olen aina niiden jälkeen aivan toisessa maailmassa, koska herään aina ihan väärässä vaiheessa unta. Olin kuitenkin lupautunut lähteä kuskaamaan Champin lisäksi myös toista tallimme hevosta, joka hyppäsi aiemmissa luokissa, eikä auttanut kuin kammeta itsensä ylös sängystä ja toivoa, että väsymys helpottaisi ulkoilmassa. 

Olimmekin lopulta paikalla pienistä lastausongelmista huolimatta ihan hyvissä ajoin kuuden jälkeen. Champ sai hengata trailerissa heiniensä kanssa parin tunnin verran, sillä lähtöjä oli kaiken kaikkiaan kiitettävästi melkein 150 kappaletta. Itse auttelin hieman radan kanssa ja kuvasin tuomaritornista videokameralla muiden radat, jotka ilmeisesti päätyvät joskus kaikkien nähtäville nettiin. Kun viimeinen luokka oli alkamassa, aloin vihdoin valmistautua itsekin päivän koitokseen ja varustin Champin ratsastuskuntoon. Kello taisi lähestyä valehtelematta puolta kymmentä ennen kuin olin edes päässyt hevosen selkään ja verryttelemään. Vitsailtiinkin, että enpä ole tainnut koskaan ratsastaa Laaksolla noin myöhään! 

Ihana Rosita (linkki blogiin) kävi kuvaamassa meitä viime viikolla. Näitä kuvia ja paljon muuta on luvassa tulevina päivinä, mutta pientä esimakua jo tämän postauksen kuvissa. Alempana sitten ääniraidallinen video :)

Rositakin pääsi kokeilemaan Champia, tässä ruunan mielipide :D

Kuten aiemmin kerroin, sain valmentajani paikan päälle auttamaan mua verryttelyn ja radanratsastuksen kanssa. Henkinen tuki on mulle erittäin tärkeää, enkä usko, että olisin tehnyt asioita samalla tavalla ilman hänen läsnäoloaan. Toki joskus on opeteltava ratsastamaan ilman jatkuvaa vahtimista, mutta ainakin näin pidemmän tauon jälkeen tuntui turvallisemmalta olla vahtivan silmän alla. Noissa tilanteissa ratsastan itsekin rennommin, kun en ala ylianalysoimaan omaa tekemistäni. Tässä olisi mulle yksi kehityksen paikka: miten oppia ratsastamaan samalla tavoin myös ilman valmentajaa. Vastaus taitaa löytyä sekoituksesta kurinalaisuutta ja fiiliksellä ratsastamista.

Teimme kaiken Laaksolla ihan kuten kisoissakin tekisimme. Verryttelin hevosen ensin verryttelyalueella kaikissa askellajeissa itsenäisesti, jonka jälkeen aloimme yhdessä valmentajan kanssa tekemään verryttelyhyppyjä. Ensimmäiset hypyt olivat tuttuun tapaan pienelle pystylle, jonka tulin kahdesti. Sitten nostimme estettä ylös vähitellen ja kun korkeus oli reilussa metrissä, olimme hypänneet esteen yhteensä nelisen kertaa, jos muistan oikein. Okserille siirtyessämme aloitimme jälleen pienemmästä ja nostimme esteen lopulta noin 110cm korkeudelle. Champ tuntui verryttelystä asti todella innokkaalta ja sitä sai ihan pitää esteitä kohden. Ei siis tietoakaan siitä, mitä esimerkiksi Ainossa oli havaittavissa. Silloinhan hevonen lähinnä jarrutti jo verryttelyesteitä päin, jolloin jouduin ratsastamaan siihen ihan liikaa painetta saadakseni moottoria käyntiin.

Viimeisen hevosen hypättyä ratansa saavuin itse kilpailuareenalle ja ravailin hetken ympäri areenaa. Hockus kuulutti, että hyppään rataa treenimielessä ja antoi lähtömerkin. En kuitenkaan vielä lähtenyt itse radalle, vaan pysäytin hevosen valmentajan viereen ja kyselin häneltä viime hetken vinkit. Ideanamme oli, että ratsastaisin koko radan läpi sellaisenaan ja katsoisimme sitten, mitä korjattavaa tulisi eteen. Suurimmat kompastuskivet olivat mielestäni heti ensimmäinen este ja vesimatto. Ensimmäinen este siksi, että Champ jäi aikoinaan pomppimaan jo ennen lähtölinjaa sille päälle sattuessaan ja vesimatto siksi, että ne ovat olleet sille mulle vaikeita viimeisen kahden vuoden ajan. Yritin kuitenkin työntää nuo ajatukset taka-alalle ja keskittyä olennaiseen eli ratsastamaan mahdollisimman hyvin. 

Koko rata oli oikeastaan ihan hyvä. Ensimmäiselle esteelle tuli hyvä hyppy, toiselle esteelle ajauduin hieman pohjaan laukan kasvaessa turhan pitkäksi esteiden välissä. Kolmoselta neljännelle oli kaareva linja, jonka ratsastin mielestäni todella hyvin. Viidenneltä kuudennelle jouduin ratsastamaan aavistuksen verran eteen, sillä viidennelle tulin pienestä laukasta pienen hypyn. Seitsemäs este oli sarja, jonne laskettelin viimeisellä askeleella hieman liian kovaa, mutta onneksi hevonen hoiti homman kotiin ja oli hyvin skarppina. Kahdeksas este oli yksittäinen okseri, jossa ei ollut mitään ihmeellistä. Radan ensimmäinen varsinainen virhe tapahtui käännyttäessä yhdeksännelle, joka oli vesimattopysty. En tiedä, muutinko omassa ratsastuksessani jotain vai tajusiko Champ meidän menevän vesimatolle, mutta ruuna pysähtyi ja yritti kääntyä toiseen suuntaan jo kaarteessa. Tässä kohden sain neuvoksi nostaa käsiä, nojata hieman taakse ja pitää jalat tiiviisti hevosen kyljissä. En siis potkia, repiä tai läiskiä raipalla, sillä silloin Champ pääsisi tilanteesta pois avun hellittäessä. Saksalainen tyyli, jossa paine jatkuu niin kauan kunnes hevonen menee haluttuun suuntaan, on usein toimivampi tämän tyyppisillä hevosilla. Samaa harjoittelimme Niken valmennuksessa kesäkuussa pitkän veden kanssa.

Ja kas kummaa, Champ meni eteen. Ei ehkä tikkusuorana ja kaikilla avuilla, mutta laukkaa ja ensimmäisellä yrittämällä vesimaton yli. Jatkoimme radan loppuun eli sen kaksi viimeistä estettä, okserin ja pystyn. Tämän jälkeen kuuntelin palautteen, kävelimme hetken ja tulimme vielä kertaalleen hieman erilaisen radan. Tykkään siitä, että Valtteri teettää mulla oikeasti vaihtuvia tehtäviä. Toki ongelmat pitää korjata siten, että radat sujuvat sellaisinaankin, mutta olen itse vähän jännittäjä ja kun olen päässyt menemään radan kertaalleen alle pienempänä, tunnen yleensä asiat helpommaksi sen jälkee. Nyt en pysty tuudittautumaan tunteeseen "tulemme saman uudelleen", vaan joudun oikeasti skarppaamaan aina alusta lähtien, koska kokonaisuus voi vaihtua seuraavalle rundille.

On se niin komea <3 haha...

Linkki videeon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Toinen kierros oli lyhyempi ja esteet hieman isompia. Rata alkoi kakkosesta, josta jatkoimme vesimaton toisesta suunnasta ja siitä pitkällä tiellä ensimmäisen radan vitos-kutos -linja pystyltä okserille. Vesimatto ylitettiin oikein mallikkaasti ilman pienintäkään epäröintiä, mutta tuolla linjalla jäin auttamatta liian pitkään laukkaan ja otimme etupuomin alas okserilta. En saanut hevosta takajaloilleen ja kontrolliin kaarteessa ennen sarjaa, joten toin sen ihan puolikkaaseen askeleeseen, josta seurasi tökkäys. Ihan viisas ratkaisu hevoselta, sillä se ei olisi päässyt kunnialla b-osan yli kiivetessään ensin a-osasta tasajalkaa. Nollasin tilanteen ja tulin samantien uudelleen, ilman ongelmia. Siitä jatkoimme vielä yksittäisen okserin, josta vaihdoin suuntaa ja tulin uudelleen loppuun linjalta sarjalle korjatakseni tekemäni virheet. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hyppäämisen jälkeen olin niin iloinen! Champ oli todella miellyttävä ratsastaa, sillä se oli aidosti menossa esteitä kohden ja halusi tehdä töitä mun kanssa. Sille tuo pieni hyppyloma teki äärettömän hyvää, pakko sanoa. Nyt kun olemme käyneet selättämässä kesätauon tuomat pelkotilat epäonnistumisista, uskallan vähitellen alkaa miettimään loppukesän ja alkusyksyn kisoja ihan ulkokentilläkin. Haluaisin käydä tätä ennen treenaamassa Champin kanssa esimerkiksi Ainossa tai Riders Innissa valmentajan kanssa, jotta saan vielä hieman lisää varmuutta omaan tekemiseeni, mutta muuten meidän kisakausi taitaa jatkua elokuun puolen välin tienoilla. Jännittää, mutta samalla kutkuttaa jo valmiiksi! Odotukset eivät toki ole kovin suuria, vaan pikemminkin hyvinkin realistisia. Jostain on kuitenkin aloitettava ja uskon, että tuolloin olemme melko valmiita uusiin koitoksiin :)