torstai 1. syyskuuta 2016

#783: Elämänremontti

Puhuin jo jokin aika sitten ohimennen, miten paljon odotan syksyä ja miten paljon mulla tulee olemaan tekemistä syksyn aikana. Ajatus aikataulutetusta elämästä, pienestä kiireestä ja rutiineista saa mulle aikaan levollisen olon. Oli kyse sitten hevosista, ratsastuksesta tai siviilielämästä. Kesän loputtua on aika karistaa kevään viimeisetkin rippeet hartioilta ja siirtyä kohti uutta aikakautta. Mitä kaikkea onkaan luvassa?

Mä sanoisin tätä omaksi elämänremontikseni. Alkukesästä pistin uusiksi valmennuskuviot hevospuolella ja nyt mulla on tunne, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Olen menossa oikeasti luottavaisin mielin kohti tulevaa toivoen, että suunnitelmat toteutuvat ja homma toimii. Kesällä otin rennosti, vietin aikaa kavereiden kanssa ja unohdin kilpailuelämän osallistumisen osalta. Näin paljon hevostuttuja kierrellessäni ympäri Suomea, tein töitä, nautin arjesta, valmentauduin, maastoilin, juhlin ja tein asioita myös varsin nopeilla päätöksillä. Elin hetkessä. 

Tänään on ensimmäinen päivä syyskuuta, ja kuukauden nimestä huolimatta vietän viimeistä kesälomaviikkoani. Kesälomat eivät ole mulle ilmeisen hyviä vaihtoehtoja, sillä kahden päivän aikana pistin elämäni risaiseksi. Maanantaina mulle tuli tunne, että halusin uudistaa itseäni jotenkin, joten varasin ajan kampaajalle ja leikkautin tiistaina hiuksistani pois yli 25 senttiä värjäten niitä samalla hieman tummemmiksi. Olo oli heti paljon kotoisampi - ja samalla aikuisempi. Eilen keskiviikkona tein ison askeleen kohti aikuisuutta, kun solmin ensimmäisen vuokrasopimukseni asunnosta. Sopimus astuu voimaan tänään ensimmäinen syyskuuta. Musta tuli nyt virallisesti helsinkiläinen, muutan pois kotoa varmasti heti, kun saamme asunnostani itselleni mieluisan. Jo jokin aika sitten erosin poikaystävästäni, nykyään jatkamme matkaamme kavereina. Etsin parhaillani työharjoittelupaikkaa, kiikarissa olisi yksi kovin mieluinen vaihtoehto. Aloitan kandin kirjoittamisen ensi viikolla ja samalla starttaa ensimmäinen maisterivaiheen luentokurssi. Elämässä on siis todellakin tapahtunut paljon! 

New hair new me - vai miten se sanonta kuuluu?
Tämän verran multa lähti hiuksia ihan raa'asti vedettynä, jonka jälkeen niitä saksittiin vielä parin sentin verran.
Champia väsytti kiropraktikon hoidossa. Se on nyt liikkunut ihan älyttömän hyvin! 
Kaverien pusuhetki <3
On ehkä kliseistä vakuutella, että olen tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen elämääni. Yhdellä sanalla sanottuna olen onnellinen. Odotan tulevalta syksyltä ihan valtavasti, sillä tulen kokemaan niin paljon hienoja asioita kisojen, valmennusten, uuden kodin, opintojen ja ihan vaikka vain olemisen suhteen. Syksy saa mut jotenkin niin tarmokkaaksi, etten meinaa pysyä nahoissani! Tiedän jo valmiiksi, että mikäli saan kokopäivätyönä suoritettavan harjoittelupaikan, tulee mun elämä olemaan puolen vuoden ajan ihan älyttömän kiireistä: töissä on oltava täydet tunnit, jonka jälkeen on ajettava puolen tunnin matka tallille hoitamaan hevonen. Kandiakin olisi kirjoitettava jossakin välissä, unohtamatta muita opintoja. Jollain tapaa tuo tuleva kiire saa mut kuitenkin rauhoittumaan. Kun teen paljon, tiedän olevani omassa elementissäni. 

Kotoa muuttaminen oli lopulta nopea päätös, jota en pohtinut pitkään. Ystävänikin yllättyivät, sillä muutaman muun päätöksen kanssa aikailin kesällä pitkään - en vain halunnut tehdä lopullisia ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Nyt tartuin kiinni asiaan sen kummemmin miettimättä. Mulla tulee olemaan tästä lähtien vain kymmenen minuutin matka julkisilla Helsingin keskustaan, mikä helpottaa omaa elämääni opintojen ja tulevan työn kannalta huomattavasti. Tallimatka pitenee toki reilusta kymmenestä minuutista vajaaseen puoleen tuntiin, mutta uskon homman sujuvan hyvin. Olenhan aikoinaan matkannut samanlaista matkaa vanhalle tallillemme! Ja nykyinen tallimme on niin helmi, etten halua vaihtaa sieltä pois mistään hinnasta. Juuri muutamia päiviä sitten meillä tuli täyteen vuosi tallin asiakkaina, eikä mulla ole rehellisesti sanottuna ollut hetkeäkään, jona olisin edes harkinnut muuta tallipaikkaa. Uskomatonta.

Tässä kuva Rider Wristletistä kiinnitettynä mun vyöhön. Omani on tosin musta, tämä kuva on Rositan käsialaa kesän kuvauksista. Tuo kuvassa oleva puhelin on iPhone 6, joka mahtuu laukkuun hyvin - kuten nykyinen omanikin. 
Tässä vielä lauku siten, että puhelin on sisällä ja vetoketju kiinni. Tuohon oikeassa reunassa olevaan metallirenkaaseen saa kiinni noin 15cm pitkän lenksun, jonka avulla laukkua on helppo kuljettaa myös ilman vyökiinnitystä.
Tänään aion tehdä tallilla pienen syyssiivouksen, ihan vain elämänremontin osana. Käyn läpi jokaisen varusteeni loimista ja remmeistä kippoihin ja pesusieniin: puhdistan, siivoan ja järjestelen kaiken täydelliseen järjestykseen. Ei sillä, taidan tälläkin hetkellä olla tallimme siivoushulluin asiakas. Saan aina kuittailuja siitä, kun putsaan jopa kenkieni pohjat jokaisen käyttökerran jälkeen! Uskon ja toivon, että saan kerättyä tallilta ison kasan huopia, loimia ja muuta härpäkettä myyntiä varten, sillä multa alkaa tosissaan loppumaan tila kaikista ylimääräisistä säilytyslaatikoistani huolimatta. No, kukaan hevonen tuskin tarvitsee kolmeakymmentä loimea. Hups. Onhan noita tullut kerättyä vuosien saatossa yksi jos toinenkin :D 

Yhdestä asiasta en kuitenkaan luovu, vaikka tila olisi miten vähissä. Sain nimittäin jo tovi sitten kokeiluuni Black Knight Accessoriesin Rider Wristletin, jonka Playsson.net lahjoitti mulle. Ihastelimme noita jo kesän kuvauksissa, kun sain pitää kyseistä tuotetta kuvissa vyöhöni kiinnitettynä. Harmittelin tuolloin, kun oma puhelimeni ei mahtunut kuoriensa paksuuden vuoksi laukun sisälle, mutta nyt uuden puhelimen myötä tuo ongelma ei ollut enää ajankohtainen. Ja kun mahdollisuus tämän omistamiseen oli, ei tilaisuutta voinut jättää hyödyntämättä!

Mikä ihme Rider Wristlet siis onkaan? Kyseessähän on vyöhön kiinnitettävä pieni laukku, jota voi kantaa myös kantohihnan avulla vaikka pienenä käsilaukkuna. Valitsin omakseni mustan, sillä se sopi mielestäni parhaiten omiin vaatteisiini kultaisine yksityiskohtineen. Tuo on oikeasti niin tyylikäs, että tekisi mieli kaapata se kotiin haisevasta tallista ja lähteä ulkoiluttamaan laukkua yöelämässä. Pysyisi ainakin menossa mukana vyöhön köytettynä ;) Idea laukussa on, että sinne saa säilöttyä hyvin esimerkiksi puhelimen ratsastuksen ajaksi. Varsinkin kesällä taskuista on puute, eivätkä isot älypuhelimet mahdu kaikkien ratsastushousujen taskuihin. Mä tykkään itse pitää puhelinta mukana ratsastuksen aikana ihan vaikka musiikkia kuunnellakseni, joten tuo on ollut todella hyvä lisä elämääni. Enää ei tarvitse tunkea puhelinta milloin puolittain taskuun tai paidan sisälle. Kannattaa siis ehdottomasti tutustua tarkemmin, jos haluaa kuljettaa puhelinta tai jotain muuta ratsastuksen aikana mukana turvallisesti.

Tapahtuuko teidän elämässänne jotain muutoksia syksyn aikana?

25 kommenttia

  1. Tsemppiä syksyyn siis! Voin samaistua aika paljon, sillä itsellänikin on pari isoa muutosta edessä jo alle viikon sisällä - hevoseni muuttaa rennolta itsehoitotallilta maalta maneesilliseen, isoon yksityistalliin. Lisäksi sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani, jossa aloitan työt maanantaina. Yliopistolla alkoi lukuvuosi jo eilen, ja 2. vuosi lähtee reippaasti käyntiin. Jännittää, mutta toisaalta aikataulut tekee nimenomaan levollinen olon kesän haahuilun jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että muillakin ok muutoksia käynnissä. Ja onnea työpaikasta! Se tuo aina turvaa. Paljon tsemppiä tulevaan syksyyn :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Sun blogia on aina yhtä ilo lukea ja nyt vihdoin keksin syyn: oot ihanan avoin ja annat selkeästi kaiken myös tälle blogillesi muiden kiireiden ohella! Tsemppiä syksyyn! <3 :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat ovat uudet hiuksesi sun :-) Ja tuollaiset elämänremontit ovat kyllä ihan terveitä sillointällöin, saa mukavasti puhtia arkeen. Juurikin esimerkiksi kodin perinpohjaisesta siivoamisesta saa hyvän fiiliksen pitkäksi aikaa, etenkin jos raivaa vanhaa tavaraa ja ostaa vaikka jotakin mukavaa hyödyllisä tilalle jne.
    Täällä jännitetään jatkuuko työt, jos ei, niin voipi olla että tavarat kassiin ja muutto lähemmäs kaupunkia jolloinka uuden työn löytäminen helpottuu.
    Mutta onnea työharjottelupaikan etsintään ja uuteen kotiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Tänään siivosin huoneeni ja tyhjensin valtavasti tavaraa pois. Tuli hirveän kevyt olo :D tsemppiä sulle työnhakuun!

      Poista
  5. Sä leikkasit itsellesi ratsutukan!

    VastaaPoista
  6. Onko sulla myös oma auto? Vai millä liikut tallille? :)

    Sitten kysymys, mihin ei tarvitse vastata, mutta kysyn silti.
    Eli maksatko itse kaiken? Hevosen ylläpidon, valmennukset, kisat, kodin vuokran ym juoksevat kulut? Auto?
    Mietin vaan, että miten noin nuori pärjää omillaan jos hepankin vuokra on samaa luokkaa kuin oma vuokra :D

    Loppuuko sulta nyt työt klaukkalan cittarissa? :)
    Tsemppiä syksyyn, selvästi uudet tuulet puhaltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut oma auto siitä asti, kun sain kortin. Pakko, muuten ei pääse liikkumaan :)

      Auton kuluja en ole maksanut koskaan, mutta hevosen olen pyrkinyt maksamaan kokonaan itse. Toki esim. ell-maksut ovat sellaisia, että vanhempani ovat auttaneet. Ja välillä myös esim. hierojaa jne, mutta kaiken rahani ja ylikin käytän hevosen ylläpitoon. Porukat ovat luvanneet maksaa normaalit valmennukset, kaikki ylimääräinen eli kisat ja lisävalkut menee mun pussista. Siksi mä oon kisoissa töissä, ei olisi muuten mahdollista tehdä viikonlopun kestäviä kisareissuja :)

      Jatkan ainakin toistaiseksi nykyisessä työpaikassa, toki jos saan työharjoittelupaikan muualta, on asiaa pohdittava uudelleen. Kiitos kovasti :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksista! Vastaat kyllä kaikenlaisiin kysymyksiin, nostan hattua. :)

      Sulla on kyllä kultaiset vanhemmat <3
      Eikös sulla ollut velikin? Maksaako he hänellekin yhtä paljon asioita, mitä sinun harrastukseen menee? :)

      Maksatko vuokrasi kuitenkin itse?

      Poista
    3. Joo, mun vanhemmat on ihania <3 mulla on veli ja isäpuolellani on kaksi lasta, jotka ovat mulle kuin täyssisaruksia. Jokainen saa kyllä omansa :)

      Vuokran maksan itse, mulla on opiskelijakämppä eli vuokra on tosi matala! Onneksi :)

      Poista
  7. Hyvä postaus taas! :) Mulla on myös elämässä paljon meneillään, muun muassa työt, opiskelu ja hevonen. Mun hepalle on kyllä kans kertynyt ylimääräisiä varusteita, kuten noin miljoona satulahuopaa... :,D Pitäis itsekin käydä niitä joskus läpi.

    Edellinen postauksesi oli myös huippuhyvä, en vain ehtinyt kommentoida sitä niin laitan nyt kommentin tähän uuteen postaukseen. Hevosblogeissa ja muissakin blogeissa mua on vähän ärsyttänyt juuri jatkuva kiinnipitäminen kulisseista - eihän kenenkään elämä oikeasti ole aina sellaista, että hevonen kulkee nätisti, koti on huippusiisti, aikataulut tasapainossa ja niin edelleen... En kyllä kauaa sellaisia blogeja viitsikään seurata. Kuvat ja kuvatekstit edellisessä postauksessasi olivat ihan huippuhauskoja :D :D

    ps. Tsempit kaikkiin tuleviin koitoksiin sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja tsemppiä myös sun syksyyn! Oot ihan oikeassa siinä, että liian kulissi-blogia ei jaksa seurata pitkään. Tulee tunne, että eihän kukaan voi olla noin täydellinen :D

      Poista
  8. Kiva postaus Aadamin. Oot hyvä bloggaamaan.

    VastaaPoista
  9. No se suhde ei kauaa kestänyt .. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän suhdetta mahdat tarkoittaa?

      Poista
    2. Jos ensimmäinen anonyymi meinasi mun parisuhdetta, niin ehdittiin me olla virallisesti yhdessä puolisen vuotta ja sitä ennen enemmän ja vähemmän pari vuotta ees taas. Siinä ajassa kyllä ehti näkemään ja kokemaan, aikansa kutakin ja nyt on kiva jatkaa ihan vain kavereina. Vaikka ei se tänne blogin puolelle kuulukaan :)

      Poista
    3. Näin se oli taas helppo jollaki tulla huuteleen vaikka ei mistään mitään tiedä :D


      Ja sit aiheeseen; Jotenki ihanan inspiroiva postaus! Tuli vähän sellanen olo, että mitähän kaikkea sitä itse vois tehdä ..
      Kyllähän sitä (uudistus)listaa sit alkoki muodostuun itellekki :D

      Ihanaa alkavaa syksyä (täällä Rovaniemellä se on täysin jo käynnissä, lehdet tippuilee jo ja lämpimämpää vaatetta saanu alkaa kaivaa esille :D) ja onnea uuteen kotiin!

      Poista
    4. Näin se oli taas helppo jollaki tulla huuteleen vaikka ei mistään mitään tiedä :D


      Ja sit aiheeseen; Jotenki ihanan inspiroiva postaus! Tuli vähän sellanen olo, että mitähän kaikkea sitä itse vois tehdä ..
      Kyllähän sitä (uudistus)listaa sit alkoki muodostuun itellekki :D

      Ihanaa alkavaa syksyä (täällä Rovaniemellä se on täysin jo käynnissä, lehdet tippuilee jo ja lämpimämpää vaatetta saanu alkaa kaivaa esille :D) ja onnea uuteen kotiin!

      Poista
    5. Kiitos paljon! Hauskaa, jos keksit itsellesi uudistettavaa myös ;) mä olen kanssa jo pukenut untuvaliiviä ja untuvatakkia päälle, tuolla on aamuisin tosi kylmä :D

      Poista
  10. Ihan sama fiilis tuli kuin edellisellä kommentoijalla: mitähän sitä itse vois keksiä. Tosin pieni tällainen inspiraatiohomma onkin tässä jo pyörinyt päällä, siivosin huoneeni viime viikolla kunnolla (ja vitsit miten mahtava tunne kun koko huone on siisti! Olen au pair eli mulla ei ole tavaraa niin paljoa kuin normaalisti huoneessa olisi, joten sain kaiken piilotettua sievästi kaappeihin). Haaveilen tässä samalla omasta hevosesta, kyseessä siis tuttu heppa jonka kanssa nyt vaan klikkaa ihan uudella levelillä, ja koitan kuumeisesti laskeskella kaikin päin että saisiko hilut riittämään.. Tuskinpa, varsinkin kun heppa on täällä eri maassakin, mutta on aina kiva haaveilla ja laskelmoida. :D

    Kivaa syksyä sulle ja tsemppiä tuleviin kuukausiin! Musta on ollut kiva lukea sun blogia nyt kesällä, kun sisältö on vähän muuttunut, ja kaikki analyyttisemmat ja pohdiskelevammat postaukset on olleet tosi kivoja! Ja tämä kans, sulla on taito kirjoittaa mielenkiintoisesti ja mukaansatempaavasti ja se korostuu etenkin näissä "erilaisemmissa" postauksissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä ikinä tiedä, jos se hevonen lähtee sun mukaan joskus Suomeen ;) aina kannattaa haaveilla!

      Ja iso kiitos kehuista. Ihanaa, että pidät kirjoituksistani!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat