#794: Nuorissa on sitä jotain!

Parisen viikko sitten julkaisin postauksen, joka sisälsi rippikuvia serkustani. Kuvissa esiintyi viisivuotias ruunikko connemaratamma Ipsu, joka on serkkuni perheenjäsen. Kerroin jo tuolloin postauksen yhteydessä, ettei mun tarvinnut tyytyä pelkkään kameramiehen rooliin, vaan pääsin kiipeämään myös ratsaille noina viimeisinä kesäpäivinä. Näin jälkikäteen katsottuna syksy on tullut vauhdilla - puut ovat jo aivan kellertäviä, kun tuolloin luonto vielä häikäisi vihreydellään.

En suinkaan ollut Ipsun kyydissä ensimmäistä kertaa. Alkuvuonna näin ponin ensimmäisen kerran, kun kävin auttamassa serkkuani sen kanssa puomi- ja pikkuesteiden parissa. Tuolloin ratsastin tammalla ihan muutaman hetken verran, ottaen pari hyppyä ja testaten, missä vaiheessa nuorukainen oli ratsastuksensa osalta. Olihan se silloin raaka, mutta eipä sillä ilmeisesti oltu kovinkaan paljon tehty. Se ei oikein nostanut laukkoja, varsinkaan toiseen suuntaan. Ravi oli periaatteessa ihan tahdikasta, mutta ratti oli hieman hukassa. Ihan sellaisia nuorten hevosten ongelmia siis. Saatoin julkaista silloiselta ratsastuskerralta jonkun kuvankin blogiin, mutta nopealla kaivelulla en löytänyt mitään postausta aiheesta alkuvuodelta.

Ipsusta on tullut oikein kiva nuori ponitamma!

Näin puolen vuoden tauon jälkeen oli siis aika vihdoin kokeilla menoa uudelleen, enkä oikein osannut odottaa ratsastukselta mitään. Sen tiesin, että Ipsulla ei juuri oltu hypätty tässä välissä, mitä nyt puomeja menty silloin tällöin ja osallistuttu muutamalle estetunnille. Serkkuni käy kuitenkin tamman kanssa kouluvalmennuksissa, jonka lisäksi ponilla on ilmeisesti ratsuttaja. Me olemmekin serkkuni kanssa ainoat sukumme hevosihmiset, ellei serkkuni äitiä lasketa mukaan. Ihan oikeasti, mulla ei ole äidin eikä isän lähisuvun puolelta ketään muuta hevosihmistä, joten melko hyvin kaikki ovat pystyneet karttamaan tämän hullun harrastuksen! Ja serkkunikin on sielultaan täysi kouluratsastaja. No, niin olin minäkin hänen ikäisenään. Kyllä se mieli ehtii muuttua vielä moneen otteeseen ;) 

Valokuvaussession jälkeen varustimme siis sekä hevosen, että itseni ratsastuskuntoon. Mulla ei tosin tullut ratsastuskenkiä mukaan, joten jouduin ratsastamaan lenkkareilla. Tätä en tietenkään suosittele kenellekään, mutta en halunnut tunkea jalkaani paria kokoa liian pieniä saappaita tai vastaavasti liian isoja kenkiä, joten tyydyin ratsastamaan omissa mukavissa, joskaan ei niin turvallisissa töppösissäni. Pieniä harmaita hiuksia aiheutti myös satula, sillä se oli mulle liian pieni istuisosaltaan ja siksi musta tuntui, että istuin varsinkin keventäessäni satulan takakaaren päällä. Eipä se näin kertaluontoisesti haittaa, mutta pidemmän päälle kävisi epämukavaksi.

Yllätys oli suurtakin suurempi, kun pääsin työnteon makuun Ipsun kanssa. Tamma oli kehittynyt ihan valtavasti! Se liikkui pääosin koko ajan tasaisella tuntumalla ja oli kevyt, muttei missään nimessä tyhjä edestä. Talvella sen kanssa suurin ongelma tuntui olevan tuntuman pakeneminen, sillä halusin itse suuhun kevyen tuntuman, mutta tamma ei sietänyt painetta ohjista ollenkaan. Mun mielestä hevosen pitää lähtökohtaisesti olla kahdella ohjalla, sillä muuten ratsastus vaikeutuu huomattavasti. Niistä ohjista ei tietenkään saa vetää, mutta jos hevonen ei siedä tuntumaa suuhunsa, on elämä melko hankalaa. 

Toinen iso harppaus oli tapahtunut suoruudessa ja tahdissa. Poni meni sinne, minne sitä ratsasti, eikä se pyrkinyt kaatumaan niin voimakkaasti sisälle tai ulos. Toki nuorilla on aina omat juttunsa, ne ovat usein sellaisia melko ohjattavia tyyppejä: jos valut itse vasemmalle, menee hevonen painon mukaan tai jos unohdat tukea hevosta ulko-ohjalla, valuu lapa ulos ja hevonen ei enää ole suora. Vanhemmat hevoset eivät välttämättä vaadi samalla tavalla "tukea", vaikkei nuoriakaan tietysti pidä vahtia loputtomiin apujen osalta. Tätä on hirveän vaikeaa pukea sanoiksi, mutta nuorten selässä istuneet tietävät varmasti, mitä tarkoitan. Ne ovat jotenkin sellaisia ekaluokkalaisia, jotka ovat tomerana lähdössä kouluun tietämättä kuitenkaan, mitä niiden pitäisi oikeastaan tehdä. 

Koska ravi sujui mallikkaasti, pelkäsin jo vähän etukäteen laukan hankaluutta. Ipsu oli kuulemma edelleen hankalampi toisessa kierroksessa laukassa, sillä se tarjosi herkemmin itselleen helpompaa laukkaa. Mutta vielä mitä, olin kuin puulla päähän lyöty - mikä muutos! Talvella olin erittäin tyytyväinen siihen, että tamma nosti laukan avusta ja laukkasi sen puoli kerrosta siirtyen avuista raviin. Nyt pystyin nostamaan haluamani laukan ja poni oli tasaisesti tuntumalla. Toki tempo oli aavistuksen haluttua reippaampaa, sillä Ipsu ei jaksa kantaa vielä riittävästi laukassa kootakseen itseään. Nuorilla saa mun mielestä edetä, se voima rakentuu sieltä pikkuhiljaa, jolloin voidaan alkaa pyytämään hevosta hitaampaan tempoon. Tärkeää on, että hevonen kääntyy, on raiteillaan ja hidastaa sekä menee eteen pyynnöstä. 

Nuorten kanssa kaikki pitää tehdä muutenkin rauhassa. Yhden ratsastuksen aikana ei voi olettaa tapahtuvan ihmeitä, eikä pitkänkään ajan tähtäimet saa olla liian vaativia. Nuoret kehittyvät jatkuvasti ja kasvavat samalla myös korkeutta, joten niiden ratsastukselliseen kehitykseen tulee aina pieniä mutkia matkaan. Suunnitelmia pitää siis olla valmis arvioimaan uudelleen hevosen fyysisen kehityksen myötä. Mä en ole todellakaan mikään kokenut ihminen nuorten hevosten kanssa, mutta nämä havainnot olen tehnyt paitsi ihan sivusta seuraamalla, myös sen entisen nuoren kanssa, joka mulla oli aikoinaan ylläpidossa. Nuoret ovat mun mielestä jotenkin niin kivoja, että odotan innolla, josko mulla olisi tulevaisuudessa joku oma nuori, jonka kanssa pääsisi puuhastelemaan kaiken alusta alkaen.

Lopuksi otin muutamia hyppyjä Ipsun kanssa. Aloitin ihan pelkillä puomikasoilla siten, että ravasin j laukkasin niiden yli ympäri kenttää. Halusin, että poni pysyy suorana ennen ja jälkeen puomikasojen, eikä esimerkiksi käänny heti muutaman metrin puomikasan jälkeen jonnekin suuntaan. Se on muuten todella usein näkyvä virhe, varsinkin yksin hyppäävillä lapsilla. Mikään ei musta ole niin tärkeää kuin huolelliset tiet! 

Puomikasojen jälkeen tulin muutaman kerran ravipuomeja siten, että ne olivat diagonaalilinjalla kahdessa osassa: ensin kolme ja sitten neljä puomia. En halunnut puomien väliä kovinkaan pitkiksi, sillä tarkoituksena ei ollut esimerkiksi venyttää hevosen askelta, vaan tsekata, että poni on apujen välissä ja kykenee ylittämään puomit ongelmitta. Tämän jälkeen rakensimme diagonaalille ristikon, jonka tulin ensin pariin otteeseen ravissa ja sitten laukassa. Ravilähestyminen on ratsastajalle varmasti haastavampi, mutta nuoren hevosen kanssa se on mun mielestä ihan reilu tapa näyttää este ensimmäisillä kerroilla. Estetyypiksi valitsin ristikon siksi, että se ohjaa hevosta paremmin esteen keskelle - Ipsulla kun on taipumus valua herkemmin vasemmalle. Esteen edessä oli tietysti maapuomi, joka auttoi ponia hahmottamaan ponnistuspaikan paremmin. Sitä säätämällä voidaan auttaa hevosta: mitä kauempana puomi on esteestä, sitä kauemmas se ohjaa ponnistusta. Tässäkin saa toki käyttää järkeä, sillä pienillä korkeuksilla puomia ei tietystikään kannata sijoittaa kovinkaan irti esteestä.

Loppuun vielä pidemmälle kaulalle.

Muutamien ristikkohyppyjen jälkeen kysyin, onko Ipsulla koskaan hypätty okseria. Ei kuulemma oltu tai ainakin ne hyppykerrat olivat olleet hyvin vähäisiä. Rakensimmekin esteestä okserin siten, että etupuomit olivat edelleen ristikkona ohjatakseen hyppyä keskelle estettä. Pyysin vielä serkkuani sijoittamaan esteen vasemmalle puolelle sivupuomin siten, että sen toinen pää nojasi esteen tolppaan ja toinen maahan. Tämä ohjasi ponia entisestään enemmän juuri esteen keskelle, sillä hevoset usein pyrkivät hieman väistämään sivulla olevaa puomia siitä poispäin. Okseri pysyi koko ajan kapeana ja matalana, se oli viimeisellä hyppykerralla 60cm korkeudessa. Toistoja ei tehty montaa ja välissä annettiin aina kävelytaukoja, jotta poni sai miettiä ja toisaalta myös vetää henkeä.

Ipsu hyppäsi ongelmitta, se imi esteille ja vaihtoi jopa laukan esteen päällä. Hienoa! Kyllä siitä treenillä saisi varmasti oikein passelin pelin myös pieniin esteluokkiin. Nyt jään innolla seuraamaan, millaisia tuloksia tamma tekee näyttelykehien ja muiden karkeloiden parissa ratsastajansa kanssa tulevaisuudessa. Tiedä sitten, josko joskus kiipeän sen kyytiin uudelleen :)

Ratsastatko sä usein nuorilla hevosilla?