maanantai 3. lokakuuta 2016

#796: Naurua ja sänkipeltolaukkaa

Mistä on syksy tehty? Kirpeistä aamuista, huuruisista ikkunoista ja hiljaisesta luonnosta. Keltaisen ja punaisen tuhansista sävyistä puiden oksilla. Raikkaasta ilmasta, vaaleansinisestä taivaasta ja viimeisiä lämpöaaltoja heijastavista auringonsäteistä. Ehkä muutamasta sadekuurosta, lämpimistä villasukista ja takkatulen lämmöstä. Rakkaimpia hevosystäviä unohtamatta - mikään ei nimittäin voita syksyistä talliaamua.

Mä olen syysihminen henkeen ja vereen. Kauniit syysaamut ja -päivät saavat muhun ihan mahdottoman paljon energiaa, eikä vähitellen paikalle hiipivä talvi haittaa elämääni ollenkaan. Itse asiassa osaan nauttia jokaisesta vuodenajasta, enkä voi sanoa vihaavani niistä mitään. Toki hevosihmisen ajattelukannalta toiset vuodenajat ovat toisia helpompia, mutta niistä jokainen antaa kuitenkin eläjälleen paljon. Omaksi onnekseni olen päässyt tallille, jossa syksy tarjoaa vain parhaat puolensa: kuraa ei ole missään, pellot tarjoavat ratsastusmahdollisuuksia ja ulkokenttä pysyy täydellisenä pitkälle loppuvuoteen asti. Sateisen päivän yllättäessä pääsemme maneesin kuiviin olosuhteisiin, eikä hevosten tarvitse kävellä kävelytyskoneessakaan taivasalla. Kaikki on siis aika hyvin.

Syksy on asennekysymys, sanokaa mun sanoneen. Ihan samalla tavalla kuin kaikki muukin tässä elämässä. Hommat tuntuvat kivoilta, jos niihin osaa suhtautua avoimesti. Positiivinen mieli on kaiken alku ja juuri, eikä avoimen mielen merkitystä voi korostaa liikaa. Talven pimeydessä ehdimme synkistellä ihan tarpeeksi, joten muistakaa ottaa kaikki ilo irti näistä aurinkoisista keleistä ja väriloistosta, jonka luonto meille vielä muutamien viikkojen ajan tarjoaa! Tehkää kivoja asioita hevostenne kanssa: muista, kuinka etuoikeutettu juuri sinä olet saadessasi viettää aikaa rakkaimpiesi kanssa - oli se sitten hevonen, muu nelijalkainen tai vaikka lähimmäiset ihmisesi. Toivottavasti näiden kuvien avulla lähtee synkempikin maanantai käyntiin!

Oikein ihanaa ja aurinkoista syysmaanantaita just sulle 













32 kommenttia

  1. Tuollaisilla luxus puitteilla olisi kyllä helppo nauttia syksystä! vau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on, pitää olla tosi kiitollinen :)

      Poista
  2. Mä oon töissä tallilla, ja viime viikonlopuksi vapaapäiville oli sattunut vielä vuokrahevosen liikutus. Perjantai-iltana kaverini kysyessä suunnitelmia illalle sanoin, että aikaisin nukkumaan ja aamulla aikaisin tallille. Hän ihmetteli, että miten sä jaksat siellä vapaapäivinäkin niin aikaisin olla. Naurahdin vaan, et tällasia idiootteja me välillä ollaan.. :D Mutta ei kyllä tarttenut katua niitä aikaisia herätyksiä ollenkaan, kun sai kaksi päivää aamuauringon paisteessa retkeillä pitkin metsiä! Toisena päivänä kotiinpäin palatessamme muistin tuon kaverin ihmetyskommentin, ja mietin vain mielessäni, ettei tätä fiilistä kyllä vaihtais mihinkään. :) Rauhalliset (tai hieman vauhdikkaammatkin :D) aamumaastot, ja ylipäätään aamuratsastukset antaa kyllä ihan täydellisen alun päivälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana asenne sulla <3 aamut on tosiaan parasta antia tallilla. Vaikka väsyttöisi, herää hevosten parissa tehokkaasti!

      Poista
  3. Saatko bloggaamisesta palkkaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa, bloggaan itsenäisenä :)

      Poista
    2. Häh? Sullahan on niin suosittu blogi! Paras!

      Miksi Tiia Suomalainen saa palkkaa, mutta sinä et? :(

      Poista
    3. Miten Tiian palkkaus tai raha-asiat muutenkaan kuuluvat Aadan blogiin tai julkisuuteen muutenkaan?

      Poista
    4. Mä en tiedä kenenkään muun bloggaajan palkoista tai muista, enkä lähtisi niitä täällä avaamaan vaikka tietäisinkin :) jos palkaksi lasketaan erilaiset tuotteet, niin toki se on sitten asia erikseen. Bloggaaminen on mulle kuitenkin vain harrastus, en mä tee tätä rahan takia ;)

      Poista
  4. Vähän aikasta kysyä, mutta teetkö tänä vuonna joulukalenteria? Olis kiva jos tekisit! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus ja ihan sairaan mahtavia kuvia! :)

    VastaaPoista
  6. Haastoin itseni kommentoimaan tällä viikolla jokaiseen seuraamaani blogiin joissa ilmestyy postaus tämän viikon aikana! Tulee muuten niin vähän kommentoitua :/
    Syksy on niin kaunista aikaa, tosin omalla kohdalla ne talvet on niitä inhokkeja suomen vuodenajoista :D Mutta pitää nauttia tästä kauniista syksystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno haaste, tuo pitäisi toteuttaa itsekin! Nauti ihmeessä, ei tätä kauan kestä ;)

      Poista
  7. Ihania kuvia!

    Mulla ois yksi postaustoive: mitä hevosenpito vaatii. Niin rahallisesti ja toiminnallisesti. Ei nyt tietenkään mitään rahasummia, mutta esim mitä kuluja tulisi ottaa huomioon jne. Ja sitten esim. päivittäisiä, kuukausittaisia ja vuosittaisia hommia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää voisi olla tosi hauska toteuttaa, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  8. Tuosta hevosesta kyllä näkee että liikkuu paljon ja oikein :) hyvännäkönen.

    VastaaPoista
  9. Miten pyrit ratsastamaan Champpia aina kun menet sillä sileällä? Mihin asioihin kiinnität huomiota ja mitä asioita teet? Onko sulla vinkkejä, miten hevosen takajalkoja myös sais paremmin alle?
    Ja aivan samaa mieltä olen ylemmän anon kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ihan perusjuttuja, kannattaa katsoa vaikka edellinen ääniraidallinen kouluvalmennusvideo, siinä on hyvin kerrottu :) haluan että hevonen on suora, omilla jaloillaan, taipuu ja on pohkeen edessä.

      Poista
  10. Kauanko oot ratsastanu? Minkä tasonen ratsastaja suurinpiirtein oot koulussa ja esteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä lukee tuolla mun esittelysivulla infoa :)

      Poista
  11. Oho, upeita kuvia kuten sun blogissa aina!! :D Mä olen kans syksyihminen, osittain siksi etten yhtään tykkää kovin lämpimästä säästä, mulla ei silloin ole voimia mihinkään... Eli enää eivät helteet uhkaa ;)

    VastaaPoista
  12. Mun mielestä syksyssä on kivaa pimenevät illat javiileä sää! On ihan parasta ratsastaahevosta viileällä ja illalla käpertyä lämpimään filttiin ja laittaa kynttilöitä ja vähän fiilistellä! Parasta! Ihania kuvia, Champ näyttää noissa ihanan muhkealle!

    VastaaPoista
  13. Syksy on kyllä muuten ihana, mutta itse inhoan kylmää :D Jonkun aiemman kommentoijan ehdotus hevosenomistuspostauksesta oli kyllä tosi hyvä! Jos vaan jaksaisit niin se olisi kyllä ihan huippua! :)

    VastaaPoista
  14. Moikka :)

    Onko toi sun sininen takki mistä, aivan tosi hyvän näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Equestrian Stockholmilta, tulee esittelyä ensi viikolla alekoodien kera :)

      Poista
  15. Voi että, Champista näkee ulospäin miten hyvin se voi ja kuinka kokonaisvaltaisesti siitä huolehditaan! Aivan upean näköinen <3 jokainen hevonen ansaitsisi yhtä rakastavan omistajan :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat