#811: Lunta tupaan

Aivan ihanaa ja lumista sunnuntaita kaikille! Mä istuskelen työpöytäni ääressä ja tuijotan ikkunasta ulos katsellen taivaalta tippuvia lumihiutaleita. Uskomatonta, että näin marraskuun alussa meillä on Helsingissäkin kunnollinen lumipeite maassa. Taustalla mulla soi joululaulut sekoitettuna tämän hetken kuunnelluimpiin kappaleisiin. Suunnittelen parhaillani blogin joulukalenteria, enkä malttaisi olla kiiruhtamatta kaupoille etsimään joululahjoja läheisilleni. Jouluhuuma on siis selkeästi iskenyt ja kovaa - vielä pitäisi kuitenkin malttaa hetki!

Viimeistään tällä viikolla koitti aika, kun hevosenomistajat rehkivät tuskissaan hokkien asentamisen kanssa. On se kumma, miten lyhyessä ajassa ehtii unohtamaan, kuinka ärsyttävää noiden pienten esineiden kiinnittäminen voikaan olla. Usein hukassa on joku erittäin tärkeä apuväline, kuten hokkiavain tai ihan se kengitysnaula, jolla niitä hokinreikiä on hyvä putsailla. Kun kaikki tapit on vihdoin hevosen kengissä kiinni, on ainakin mulla ihan voittajafiilis! Vaikka eihän siihen touhuun nykyään kovin kauan mene, jonkun kerran niitä on saanut väännellä. Muistan elävästi sen ensimmäisen kerran, kun laitoin hokkeja ratsastuskouluhevosen jalkaan: eihän siitä hommasta meinannut tulla yhtään mitään.

Nämä kuvat tosiaan ovat laadultaan surkeita, mutta näissä on meininkiä! Champ otti kaiken ilon irti <3

Hokkiaika tarkoittaa mulla myös tarhasuojituskauden alkamista. Tänäkin vuonna laitoin tunnollisena etujalkoihin suojat, bootseja en vielä viitsinyt rivien takia jalkoihin tunkea. Eipä mennyt muutamaa minuuttia pidempään, kun rakas hevoseni oli askarrellut suojat jalastaan ja heitteli niitä tyytyväisenä ympäri tarhaa. Loppuviikon Champ onkin saanut olla ilman suojia, sillä tuntuu niin turhalta laittaa niitä jalkoihin vain siksi, että ruuna pääsee repimään ne palasiksi. Noilla kaveruksilla tosin tuntuu tuo meno olevan välillä sen verran villiä tarhassa, että ne suojat ja bootsit olisi ihan hyvä pitää jaloissa hokkiajan. Edellisinä vuosina kun olen joutunut paikkailemaan ties millaisia reikiä juuri niiden päivien jälkeen, kun ne suojat on löytyneet maasta. Tiedä sitten, alanko teippaamaan kaikki varusteet jesarilla kiinni hevoseeni, loimista lähtien (nimim. "epätoivoinen hevosenomistaja").

Mutta kyllä tämä talvi tuo tullessaan lähestulkoon pelkkiä positiivisia asioita! Kun maahan satoi ensilumi, talutin itse Champin ulos tarhaan aamulla. Se katseli hetken ihmeissään ympärilleen ja kulki sitten pitkän matkaa turpa kiinni lumessa, tutkiskellen muuttunutta maisemaa. Muistan ikuisesti sen päivän, kun Champ saapui Hollannista Suomeen. Oli helmikuu ja lunta ihan valtavasti. Hevonen käveli ulos rekasta, katseli pää taivaissa ympärilleen ja mietti, mihin ihmeeseen se onkaan joutunut. Pian Pämppis heitettiin tarhaansa, jossa se seisoi 40cm lumihangessa jalat harottaen jokaiseen ilmansuuntaan. Ei se oikein tajunnut, pitikö tuota valkoista ainetta pelätä, syödä vai mitä. Huvittava näky, toden totta. 

Torstaina päätin päästää Champin nauttimaan valkeasta maasta oikein koko sydämestään. Kävelytin ruunan kentälle ja riisuin riimun pois sen päästä - sitten sitä mentiin! Harmikseni aurinko oli jo laskenut taivaanrannan taakse, joten mukanani ollut kamera pystyi ikuistamaan kennolleen vain kovin hämäriä ja epätarkkoja otoksia. Ajattelin kuitenkin jakaa niitä myös teille, sillä vaikkei laatu päätä huimaa, on näissä mun mielestä ihan mieletön fiilis. Champ osaa ainakin ottaa ilon irti päästessään baanailemaan vapaana! Mun mielestä on hirveän tärkeää antaa hevoselle mahdollisuus laukata ja irroitella kunnolla säännöllisesti, ihan ratsastajan kanssa esimerkiksi suoralla peltopätkällä, sekä sitten ilman ratsastajaa. Toki riskit on olemassa kaikessa, mutta en mä ainakaan haluaisi ratsastaa päivästä toiseen käsijarru päällä maneesia tai kenttää ympäri. Tekee hyvää niin kropalle kuin pääkopalle, jos joskus antaa vauhdille vallan. 

Tämä viikonloppu on sujunut ratsastuksellisesti varsin tehokkaissa merkeissä. Eilen lauantaina me oltiin pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa heti aamukahdeksalta ja voi että, miten hyvälle tuulelle tulinkaan sen jälkeen. Odotin kauhulla monen viikon ratsastustauon jälkeen, että Champ olisi suorastaan kamala ratsastaa, mutta toisin kävi. Olihan se jäykkä, vähän toispuoleinen ja vaikka mitä muuta, mutta se liikkui omalla moottorilla ja kulki loppujen lopuksi oikeinkin näppärästi. Joskus vuosia sitten tällainen tauko olisi aikaansaanut katastrofin, joten kehitystä on selkeästi tapahtunut! Tänään meillä on pitkästä aikaa luvassa estevalmennus, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Ehkäpä saatte kuulla siitä lisää ensi viikolla, jos saan paikalle kuvaajan. 

Tälle kuvasarjalle naurahdin :D

Osaa se olla nättinäkin <3

Muutenkin tällainen rauhallinen viikonloppu on tehnyt tehtävänsä. Vaikka herätykset ovat olleet melko aikaisia tätä sunnuntaita lukuunottamatta ja töissä on pitänyt painaa yli kahdeksantuntista päivää, korvaa sunnuntai rauhallinen rytmi kaiken. Aamutalleilut ovat käynnistäneet päivät näppärästi, eikä lauantai-illan kolmen ruokalajin illallinen tärkeän ihmisen kanssa olisi voinut kruunata viikonloppua paremmin. On ihanaa, kun elämässä on ihmisiä, joiden kanssa voit olla aidosti oma itsesi. Sellaisia ihmissuhteita täytyy vaalia viimeiseen asti. Nyt toivottelen jokaiselle vielä kertaalleen mukavaa sunnuntaita ja suuntaan katseeni opiskeluhommien pariin, palaillaan toivottavasti valmennuspostauksen merkeissä heti huomenna! :)

Miten teidän hevosenne ovat reagoineet valkoiseen maahan?