#812: Vihdoin estevalmennuksessa

Lupasin palata blogin ääreen valmennuspostauksen merkeissä, joten tässä tulee! Olipa jälleen mukavaa paitsi toki ratsastaa valvovan silmän alla kaksi päivää peräkkäin, myös purkaa valmennuksen kulkua kirjoittamalla ja videon avulla jälkikäteen. Kyllä siitä vain kummasti oppii, kun analysoi omaa tekemistään vielä itse valmennuksen jälkeen sähköisesti. 

Sunnuntaina meillä oli siis vuorossa pitkään ja hartaasti odotettu estevalmennus. Edellisen kerran hyppäsin estevalmennuksessa Niclas Aromaan vieraillessa tallillamme kolmisen viikkoa sitten, joten taukoa oli todellakin päässyt kertymään hieman totuttua pidempään. Viikottainen estevalmennusrytmi sopii mulle ratsastajana mainiosti, sillä mikäli tauot kasvavat liian pitkiksi, tulee musta herkästi hieman arka ja omia taitoja epäilevä. Enkä missään nimessä tarkoita, että jännittäisin hyppäämistä! Meno on kuitenkin tauon jälkeen aina vähän epävarmempaa, sillä en luota omiin ratkaisuihini, kun päätökset eivät välttämättä tule heti selkäytimestä ensiyrittämällä.

Champilla oli ollut kevyempää jaksoa kahden viikon ajan, joten hyppäämättömyys korostui vielä tällaisella sivumausteella. En halunnut ratsastaa hevosta vielä viime viikon alussa kovinkaan rankasti edellisen viikon sairastelun ja muutenkin kevyemmän jakson perään, vaan aloittelin treenit rauhassa ja oikeastaan todellakin höntsäillen. Vasta lauantaina vaadimme kouluvalmennuksessa Champilta oikeasti kunnolla töitä, joskin edelleen vain hakien hevosta avuille ja raiteille. Mitään kokoamisia emme siis tehneet, vaan työskentelimme aivan perusjuttujen parissa. Kuten aiemmin kerroin, oli Champ oikeasti positiivinen yllätys: tokihan se oli jäykempi ja vinompi kuin normaalin ratsastusarjen jälkeen, mutta kuitenkin pääosin miellyttävä ratsastaa. Pieni hengähdystauko treenistä tekee varmasti hyvää hevosellekin.

Kaikki kuvat videokaappauksia, laadusta pahoittelut :)

Yritä nyt tuolla pysyä järkevästi kyydissä :D

Mä tykkään nykyään mun esteistunnasta tässä vaiheessa hyppyä!

Sunnuntaina mulla oli siis allani varsin virkeä ratsu. Ennen varsinaista valmennusta ehdin kantaa maneesiin puomit ja tolpat odottamaan valmentajan saapumista, sillä siellä ei ennestään ollut juuri mitään valmiina. Olin hyvissä ajoin liikenteessä, joten ehdimme laittaa Champin kuntoon yhdessä serkkuni ja kummipoikani kanssa. Tuo reipas vajaa kaksivuotias auttoi mua harjaamisessa, kavioiden putsaamisessa ja halusi jopa itse taluttaa hevosen niin kuntoonlaittopaikalle kuin maneesiinkin, toki avustajan kanssa. Ja kun pojan päästi Champin selkään kertaalleen istumaan, halusi hän sen jälkeen sinne koko ajan uudelleen. Uskallettiinpa me ottaa toisella kerralla jo muutama askel käyntiäkin! Niin oli reipasta porukkaa, sekä kummipoikani että Champ. Hevoset tuntuvat vaistoavan hyvin, että nyt mukana on pieni lapsi, sillä Champ on ainakin todella varovainen näissä tilanteissa. Se seisoo kuin tatti, mutta on kuitenkin kiinnostunut siitä, kuka pikkuinen sen kanssa puuhastelee. Täytyy olla onnellinen, että mulle on siunaantunut noin selväjärkinen hevosystävä!

Lopulta nousin itse satulaan ja aloin verryttelemään valmennusta varten itsenäisesti. Sain veljeni paikalle kuvaamaan, joten valmennuksen jokaisesta vaiheesta on videot ääniraidalla varustettuna - siitähän te olette tykänneet! Itse valmennuksen aluksi totesin valmentajalleni, etten ole hypännyt nyt pitkään aikaan mitään ja meno saattaakin olla sitten sen mukaista. Hän olikin suunnitellut meille melko perustehtäviä, jotka kuitenkin toivat mulle haastetta olematta kuitenkaan epäreiluja hevoselle. Juurikin sellaisia juttuja, joita kannattaa hyppytauon jälkeen lähteä tekemään. Jos olisimme yrittäneet ratsastaa esimerkiksi kokopitkää rataa tai todella vaikeita tekniikkajuttuja, olisi mun ollut varmasti haastavampaa löytää rytmiä ja sellaista hyvää fiilistä, joka tuo itsevarmuutta jatkoa ajatellen.

Tasajalkahyppy, joka päättyi...

... tähän :D

Aloitimme tunnin ihan ympyrän kaarella tulemalla estettä, jonka molemmilla puolilla oli 11,5 metrin päässä puomit. Väliin tuli ratsastaa kolme laukka-askelta, joten hevosen tuli olla hyvin avuilla ja laukata tarpeeksi paketissa, jottei välit jääneet lyhyiksi. Suurin haaste meille oli se, että Champ halusi hypätä esteen päällä hieman oikealle ottaakseen tilaa seuraavaan väliin. Tämä mun piti estää kiinnittämällä huomiota hypyn suoruuteen. Samalla ensimmäiseltä puomilta pystylle tultaessa en saanut lähteä oikaisemaan kaarretta, sillä silloin väli jäi auttamatta liian lyhyeksi, mikä toi esille entisestään hyppyä oikealle. Esteen ollessa noin 110-120cm korkeudella mun tuli malttaa puomilla, sillä jos avasin laukkaa liikaa, kärsi hypyn kaari ja ponnistuspaikka saattoi ajautua hieman liian lähelle. 

Alkuverryttelyhyppyjen jälkeen lähdimme tekemään tehtävät ensin pienissä pätkissä. Ensimmäisenä vuorossa oli linja, jossa tulimme puomilta kaarevalla tiellä kolme laukka-askelta pystylle, josta kaarevalla tiellä kolme laukka-askelta puomille ja siitä suoralla linjalla kolme laukka-askelta okserille. Nuo välit olivat noin 12 metriä, viimeinen väli taisi olla aavistuksen pidempi. Puomien avulla saimme mut ratsastamaan rytmissä ja pienillä välivaihteluilla tuotua esiin esimerkiksi sen, että okseria kohden sain rentouttaa omia käsivarren lihaksiani niin, että hevonen pääsi hieman vapaammin kohti hyppyä. Missään nimessä ohjaa ei saanut päästää löysäksi tai heittää kättä pois, vaan pelkkä käsilihasten rentoutus riitti. Kokeilkaa itse: laita kädet kuten hevosen selässä ollessasi ja purkista nyrkit kiinni. Huomaat varmaan, että jännität samalla käsivarren lihakset. Rentouta lihakset, mutta pidä silti kädet nyrkissä. Huomaatko eron? Niinpä!

Linkki videoon (ääniraidallinen estevalmennusvideo).

Seuraava linja olikin pystyltä 16 metriä eli neljä laukka-askelta okserille, josta samat 16 metriä kaarevalla linjalla pystylle. Tätä tulimme radalla toisin päin, mutta näin yksittäisenä juurikin mainitsemallani tavalla. Haasteena tuossa oli se, että mun tuli päästä sisään ensimmäiselle pystylle tarpeeksi hyvin, jotta pystyin jatkamaan laukkaa tasaisesti ja jopa hieman pitäen kohti okseria, jottei viimeinen väli jäänyt ahtaaksi. Muutaman kerran tulin siten, että jouduin ratsastamaan liikaa eteen ensimmäisen pystyn jälkeen, jolloin jäin jo okserin päällä pitämään hevosta, jotta mahduin seuraavaan väliin. Se, etten myötää ollenkaan esteen päällä, on monella tapaa huono asia. Hevosen hyppy kärsii, koska se hyppää selättömästi, mutta sen lisäksi se myös lähtee heti esteen jälkeen isommin eteen. Ehkä hieman epäloogista, mutta totta. Jos rentoutan käden hypyssä, malttaa hevonen esteen jälkeenkin paremmin.

Viimeisenä linjana oli kaarteesta puomilta kolme laukka-askelta pystylle, josta jatkettiin 20 metrin välillä eli viidellä laukka-askeleella okserille kaarevalla linjalla. Ihan simppeli juttu, jossa oli muutama kompastuskohta. Radalla puomille oli todella lyhyt tie, sillä sille jatkettiin heti toiselta linjalta. Laukka piti siis saada jo kaarteesta kuntoon, sillä muuten tuli auttamatta kiire! Puomin jälkeen ei missään nimessä saanut oikaista pystylle, sillä silloin pystyn puomi tuli heti mukaan välin ahtauden vuoksi. Sen sijaan kaarretta sai mieluumin tehdä vähän enemmän. Pystyltä okserille väli oli simppeli, kunhan malttoi itse pitää hevosen tarpeeksi kasassa, eikä lähtenyt laskettelemaan päättömästi.

Video, jossa laukkaamme pellolla Champin kanssa.

Olin tunnin kulkuun lopulta oikeasti todella tyytyväinen. Odotin etukäteen suoranaista katastrofia tauosta johtuen, mutta meno oli ihan siedettävää. Tein jopa välillä ihan järkeviäkin ratkaisuja, enkä lähtenyt säätämään liikaa, vaikka Pämppis olikin todella energinen ja menossa. Noottia annan itselleni mukautumisestani hyppyihin: mulla oli kädessä paksut keltaiset talvihaskat, joilla en saanut kiinni hevosen harjasta, joten keikuin siellä kuin mikäkin mikkihiiri merihädässä. Tulimme lopuksi muutamaan otteeseen pelkkää puomia ja okseria, joka oli lopussa noin 130cm ja tasakorkea. Väli oli edelleen sen reilut 12 metriä eli hyvät kolme laukkaa, mutta onnistuin kertaalleen sössimään puomille ratsastuksen ja sain pidettyä väliin neljä askelta. Siitä me kiivettiin, melkoisesta mummolaukasta jo oikeasti esteen kokoinen tasaokseri puhtaasti yli. Champilla olisi kyllä ollut kaikki syyt kieltää, mutta se hyppäsi koko tunnin niin hitsin hyvin, ettei se tainnut edes käydä sen mielessä. Ja juuri tuota hyppykertaa ennen onnistuin kolauttamaan hypyn päällä oman suuni raippaan (ei kannattaisi dyykata) niin, että suustani valui verta ja huuli on edelleen turvonnut. Hampaat on kuitenkin tallessa ;) 

Valmennuksen jälkeen olin yhtä hymyä, kuten arvata saattaa. Monestikohan joudun toteamaan, että onnistunut ratsastuskerta antaa ihan älyttömästi virtaa ja jaksamista ihan normaaliinkin arkeen. Tai liikunta ylipäänsä! Mä taidan olla sellainen liinkunta-addikti, sillä en yksinkertaisesti kykene olemaan edes sitä kahta päivää tekemättä mitään liikunnallista. Jo puolikas päivä neljän seinän sisällä aikaansaa ihan kamalan pääkivun, ulkoilma ja hapensaanti tekee ihmeitä. Seuraavan kerran pääsen fiilistelemään valmennusten parissa loppuviikosta, mutta sitä ennen treenataan kotona itsenäisesti milloin maneesissa ja milloin pellolla. Tänäänkin kävin baanailemassa lumisella pellolla niin kovaa kuin hevonen jaloistaan pääsi, vitsi miten kivaa meillä olikaan! Loppuviikosta pääsen näillä näkymin myös hyppäämään toisellakin hevosella, jonka kanssa treenasin myös maanantaina. Saas nähdä, josko tästä tulisi mulle jonkinlainen treenikaveri esteiden pariin! 

Joko sä olet päässyt tekemään treeniä lumisella pellolla? :)