#815: Muutos parempaan

Kävelin yhtenä päivänä Champin kanssa maneesissa onnistuneen kouluvalmennustunnin päätteeksi. Tunti oli sujunut hyvin, itseasiassa loistavasti. Emme olleet tehneet sen aikana juurikaan sen kummempia asioita edellisen päivän estevalmennuksen vuoksi, mutta hevonen liikkui valmentajan sanojen mukaan paremmin kuin ehkä koskaan ennen. Se oli tasainen, avuilla ja ihan älyttömän kiva ratsastaa. Siinä loppukäyntejä talsiessamme tajusin, kuinka ison askeleen olemme saaneet otettua kuluneen vuoden aikana yhteistyömme osalta. Champ on muuttunut ratsastettavuudeltaan, mutta myös minä ratsastajana olen oppinut valtavasti uutta. 

Yritin googlailla, mitä olen aikoinaan sanonut Champista ja sen ratsastettavuudesta, mutten valitettavasti nopealla hakemisella löytänyt mitään konkreettista. Muistelen kuitenkin maininneeni useaan otteeseen, kuinka se on hidas jalalle. Vähän vino, sellainen turhan taipuisa kaulastaan. Samalla kuitenkin todella jäykkä koko muusta kropasta, suora takajaloistaan ja epätasainen tuntumalle. Hieman epämotivoitunut liikkumaan. Esimerkiksi tällaisia asioita olen hevosestani vuosien mittaan sanonut, joko täällä blogissa tai sitten ihmisille, jotka ovat sitä kyselleet tai selkään kiivenneet. 

Nuo kaikki negatiiviset piirteet ovat aikojen saatossa iskostuneet päähäni niin vahvasti, että niistä on vaikeaa päästä eroon. Havahduin tuon onnistuneen kouluvalmennuksen jälkeen siihen, että lähes poikkeuksetta jokainen kouluvalmennuksemme päättyy nykyään onnistumiseen. Samoin oikeastaan jokainen valmennus tai itsenäinen ratsastuskerta, jolloin teen töitä kunnolla keskittyen. Suurin oivallus oli oikeastaan se, että Champ on nykyään kaikkea muuta kuin yllä oleva lista täynnä negatiivisia adjektiiveja. Toki se on edelleen vähän vino, hidas jalalle ja ajoittain epätasainen. Mutta ai että, miten kiva se on ratsastaa! Ja niinä huonoinakin päivinä se on tuhansia kertoja mukavampi kuin esimerkiksi vuosi sitten hyvänä päivänään.

Kaksi kuvaa siitä, millainen Champ on nyt.

Omia käsityksiä on aina vaikea muuttaa. Jos ajattelet tiedostamattasi, että ratsastamasi hevonen on sitä tai tuota negatiivista, heijastuu se varmasti jollain tasolla omaan ratsastukseesi. Alat yliratsastamaan, sillä oletat jo lähtökohtaisesti hevosen olevan esimerkiksi hidas jalalle. Tällä tavoin oravanpyörä on valmis. Mä olen joutunut opettelemaan kesän aikana ja sen jälkeen uutta ratsastustyyliä, joka on saanut meissä ratsukkona aikaan ison muutoksen. Se ei ehkä näy ulkopuoliselle niin selkeästi, mutta tuntuu selkään ihan valtavan suurena erona. 

Mietitään uudelleen sanoja ja lauseita, jotka kuvaavat mun mielestä Champia tällä hetkellä. Se on paremmin avuilla ja raiteilla, liikkuu siis suorana ja tarvittaessa sivulle. Asettuminen tai taipuminen eivät tuota suuria vaikeuksia. Se pystyy ravaamaan isoa ja tahdikasta ravia, joka keinuu eteenpäin. Ennen kaikkea se on suurimman osan ajasta tasainen kädelle olematta kuitenkaan vahva ja se jaksaa kantaa itseään korkeammassakin muodossa ilman, että se valuu pahasti luotiviivan taakse. Laukkaa pystyy säätelemään, se tekee puhtaita ja sujuvia vaihtoja. Hevonen liikkuu tasapainossa ja omalla moottorilla, se haluaa tehdä töitä. Ja sanonpahan vielä kerran, että se on tasainen kädelle. Oikeasti. Uskomaton tunne. Mun hevosella on miellyttävää ratsastaa.

Huh. Enpä olisi uskonut, ennen kuin asian kunnolla oivalsin. Ja nyt haluan painottaa, etten halua kuulostaa millään tavalla ylimieliseltä tai hehkuttaa Champin ratsastettavuutta turhaan. Tallityöntekijämme ratsasti Champilla kerran mun ollessa Tanskassa nyt viikonloppuna ja kun kysyin sunnuntaina millainen Champ oli ollut, oli vastaus suoraan sanasta sanaan seuraava: "ihan kamala". Niin, se ei tosiaan ole kouluratsastajan käteen se kaikista miellyttävin vaihtoehto. Kouluvalmentajani jaksaa aina toistella, miten super paljon helpommalta Champ näyttää maahan verraten siihen, mitä se on selkään. Jos sitä puristaa, se ei liiku minnekään. Jos unohdat puolipidätteen tai herpaannut sekunniksi, on hevonen tehnyt jo jotain, mitä ei pitänyt. Joskus aikoinaan mun samantasoiset ratsastajakaverit eivät saaneet sitä laukkaamaan. Se ei ole helppo hevonen, mutta juuri sen takia se on mulle täydellinen opetusmestari.

Ja pari kuvaa siitä, millainen Champ oli helmikuussa 2013.

Mä olen käynty Champin kanssa läpi ihan kamalan pitkän tien. Itkenyt, kun se on ollut ihan kamala ratsastaa. Muistan sen kesän, kun kouluvalmentajani pakotti mut ratsastamaan ilman kannuksia yli puoli vuotta. Onneksi pakotti, koska muuten hevonen ei liikkuisi tänä päivänä enää mihinkään: olin puristanut sitä niin paljon, että se oli ihan turta pohjeavuille. Nykyään mun ei tarvitse puristaa, enkä pystyisi edes tekemään niin. Voin pitää jalkani rentoina ja jopa irti hevosen kyljistä, eikä ruuna yritä siirtyä askellajista toiseen. Toki isompia apuja tarvitsee välillä käyttää, ei se meno ole joka minuutti harmonista. Teen edelleen virheitä. Pidän liikaa, en uskalla rentoutua kädellä, kadotan ajatuksen. Näistä tilanteista pääsee kuitenkin nopeasti yli, enkä enää jää saman virheen pariin kovin pitkäksi aikaa. Ja ne pätkät, jotka ovat niitä oikeasti hyviä - niitä on niin paljon enemmän, välillä kokonainen ratsastuskerta putkeen.

Joku viisas on joskus sanonut, että harrastuksista pitää pystyä nauttimaan. Nyt voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että mähän nautin. Ehkä sekin, että meidän yhteistyö on alkanut sujumaan uudella tavalla, on heijastunut myös omaan asenteeseeni ja sitä kautta auttanut myös kokonaisuuden parantumisessa. Ja mä en tosiaan ota ratsastusta mitenkään vakavasti, vaan nautin ja fiilistelen edelleen samalla tavalla siellä maastossa, ilman satulaa hömpötellen tai vain rennosti kevennellen. Suurin muutos lienee ehkä kuitenkin se, että kun ratsastan kunnolla, mä todella keskityn siihen, mitä olen tekemässä. Mulla on tavoite jokaiselle ratsastuskerralle, mutta uskallan myös muuttaa niitä tarvittaessa. Antaa hevosen laukata isommin maneesia ympäri heti ratsastuksen alkupuolella, jos se tuntuu sitä tarvitsevan. Tehdä sileäväännön sijaan puomeja tai lopettaa jo lyhyen ajan jälkeen Champin tuntuessa hyvältä. Mukana on siis ajatus ja fiilis. Toimiva yhdistelmä, etten sanoisi ;)

Tiedostan hyvin, ettei hyvä fiilis voi jatkua tasaisella nosteella loputtomiin. Jossain kohden meille tulee taas pieni takapakki ja tunne siitä, ettei mikään ota onnistuakseen. Siksi näistä hyvistä ajoista pitää osata nauttia ja kerätä talteen se kaikki motivaatio, mitä saatavissa on. Ja kun homma pelittää sileällä, pelittää se tosissaan myös esteillä. Ja sehän vasta onkin ihanaa! Mulla on nykyään niin paljon itsevarmempi olo esteillä, eikä ne 120cm korkeudellakaan olevat esteet tunnu enää isoilta. Ja vaikka viime valmennuksessa olin tippua selästä, olin tunnin jälkeen onneni kukkuloilla hypättyämme isompia tehtäviä onnistuneesti. Tuo tippuminen oli kyllä oikeasti lähellä, sillä sinkouduin puoleen väliin hevoseni kaulaa sen pompattua jättiloikalla kavaletin yli, kun menin ilman jalustimia. Kyllä nauratti, vaikka hetken verran kuvittelin lentäväni maneesin reunaa päin. Onneksi Champ pysähtyi ja piti päänsä kiltisti ylhäällä!

Tällaisia fiiliksiä keskiviikkoon. Huomenna on luvassa maastoilua ihan tositarkoituksella, toivottavasti ei sada vettä niskaan määräänsä enempää. Loppuviikosta treenataan taas ahkerasti neljän seinän sisällä, oman ja lainahevosen kanssa :)

Onko teillä tullut hyviä fiiliksiä hevostenne kanssa viime aikoina?