Maastoilu kuuluu kesään siinä, missä kärpäsetkin. Ei ole varmasti ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun hehkutan blogissani maastoilemisen ihanuutta. Se on yksinkertaisesti niin rentouttavaa, hauskaa ja samalla hyvää vaihtelua hevosellekin - niin henkisesti kuin fyysisesti.
Muistan, kuinka pikkulapsina vedimme maastossa vailla minkäänlaista järjen hiventä ja tulokset olivat sen mukaisia. Välillä pyydystimme poneja juosten niiden perässä keskellä autotietä, toisinaan tarrasimme kaikilla voimillamme hevosten harjoihin, jottemme olisi tippuneet kiitolaukan aikana selästä. Kaikesta kuitenkin selvittiin, onneksi näin! Tuolloin nämä kommellukset eivät hirvittäneet, vaan niihin suhtauduttiin usein huumorilla. Tippumista ei osattu pelätä, vaan ensimmäisenä mietittiin, kerkesikö tippuva ratsastaja huutaa laskeutuvansa vai seurana olevat lapset kiljahtaa tulevan kakun toivossa, ennen kuin ratsastaja pääsi tutustumaan maankamaraan. Kurvattiin ponien kanssa tippuneen viereen samalla, kun joku pyydysti vapaudesta riehaantunutta nelijalkaista ja naurettiin yhdessä.
Iän kertyessä ihmiset alkavat jakautua kahteen leiriin. Toiset jatkavat maastoilemista ja toiset eivät halua lähteä tallin pihasta minnekään. En usko, että maastoilun välttämiselle on varsinaisesti yhtä tiettyä syytä, vaan kyseessä on monien osien summa. Aloin pohtimaan keskiviikkoisen maastoreissuni aikana sitä, mikä kaikki voi ajaa ihmisiä vieroksumaan maastoilemista. Keksin muutamia mielestäni ihan varteenotettavia syitä ja listaan niitä tässä postauksessa. En halua syyllistää ketään, sillä jokaisella maastoilusta kieltäytyvällä on sille varmasti ihan hyvät perustelut, vaan herättää jokaisen päässä jotain mietteitä siitä, voisiko maastoon ehkä sittenkin lähteä joskus.
 |
| Tämän postauksen kuvat tältä ja viime viikolta. |
Ensimmäinen syy maastoilemisen unohtamiselle lienee maastojen puute. Tämä syy koskee paitsi omien hevosten omistajia, myös niitä ratsastuskouluoppilaita. Tuntiratsastajana on harvemmin mahdollisuutta päästä maastoilemaan, sillä isojen ryhmien kanssa opettajan pitäisi olla äärimmäisen valppaana ja jatkuvasti tilanteen tasalla hevosten ja ratsastajien osalta. Riskit kasvavat. Toisaalta suuressa osassa ratsastuskouluja ei ole mahdollista lähteä maastoon juuri maastojen tai siihen sopivien hevosten puutteen vuoksi. Ratsastuskouluoppilas voi myös vedota siihen, ettei halua käyttää ainoaa viikkotuntiaan "vain istuakseen selässä", vaan kehittääkseen itseään kentällä tai maneesissa.
Yksityishevosten omistajat vetoavat usein maastojen puutteeseen: saman olen kuullut myös meidän tallilaisten suusta. Maastoon ei voi lähteä, koska reitit eivät ala ihan kotipihan kupeesta. Olen ehkä osittain säilyttänyt oman rämäpäisyyteni, sillä mun mielestä meidän tallilla on vallan mainiot maastoreitit, paljon edellistäkin tallia monipuolisemmat. Olen aina pystynyt liikkumaan Champin kanssa autojen, rekkojen, moottoripyörien tai minkä vain liikenteen seassa, joten pystyn hyvällä mielellä lähtemään vaikka kilometrinkin matkan isompaa tietä pitkin, jotta pääsen hiekkateille, metsään, poluille ja kiipeilemään ylämäkiä. Hevosen tulee toki olla näissä tilanteissa liikennevarma, mutta usein omistajat eivät ehkä koe tarpeelliseksi nähdä sitä vaivaa, joka hevosen siedättämiseen menisi.
Maastojen puutteeseen vetoaminen on mielestäni aavistuksen tekopyhää. Okei, jokaviikkoinen maastoilu on tietysti hankalaa esimerkiksi keskellä Helsinkiä, mutta hevosen voi aina pakata koppiin ja ajella paikkoihin, jossa maastoja saa käyttää vaikkapa korvausta vastaan oman hevosen kanssa. Maastoilu ei ole, niin valitettavaa kuin se onkin, mikään jokamiehenoikeus hevosihmisille, vaan sitä varten saattaa joutua näkemään vaivaa. Ja mikäli saan sanoa oman mielipiteeni, tuo vaivannäkö maksaa itsensä usein takaisin.
Toinen syy maastoilemattomuudelle on todennäköisesti pelko omasta terveydestä tai halu välttää riskejä. Pikkulapsena koettu vauhdin hurma on vaihtunut aikuisiän myötä arkuudeksi, milloin mistäkin syystä. Äidit haluavat pysyä terveinä hoitaakseen lastaan, jollekin pelkkä ajatus tippumisesta nostaa selkäkarvat pystyyn. Pelko maastoilua kohtaan on voinut saada alkunsa ikävästä tapaturmasta tai sitten se on hiipinyt kuvioihin hitaasti ja salakavalasti, esimerkiksi hevosen säpsyilyjen myötä. Pelkoa voi kuitenkin hallita, sillä maastoon voi pyytää mukaan kaveria varman hevosen kanssa tai vaihtaa ratsuksi sellaisen hevosen, joka ei liikahtaisi, vaikka pommi räjähtäisi vieressä. Turhia riskejä ei kannata ottaa koskaan, mutta liika varominen jättää elämästä pois monia kivoja asioita.
Pelko ei rajoitu pelkästään ihmisiin, sillä joku voi pelätä hevosensa puolesta. Maastossa loukkaantuminen on ihan varmasti jonkun pahin pelko, minkä takia sitä halutaan välttää viimeiseen asti. Kyllä mäkin joudun sanomaan, että olin aluksi melko arka siitä, mihin halusin Champia viedä: vaikka maastoilin sillä vähintään kerran viikkoon, en halunnut lähteä kävelemään juurakkoisia polkuja umpimetsään tai mitään muuta vastaavaa. Jottei kengät tipu, jänne mene tai muuten kilahda. Nykyään osaan ottaa asiat rennommin ja painelen huoletta hakkualueilla, katsoen kuitenkin sitä, millaisella pohjalla hevoseni tarpoo menemään. Epätasainen maasto lisää hevosen koordinaatiokykyä ja kehittää lihaksia, mikä näkyy Champin kohdalla enemmän kuin hyvin. Aikonaan se kompuroi pienenkin kiven kohdalla, mutta nykyään se on jo varsin varmajalkainen menijä!
Jos muuta syytä ei keksitä maastoilun poisjättämiselle, on hyvä ottaa mallia naapurikarsinan omistajasta ja todeta, että en mene, kun ei tuokaan. Suomessa vallitsee valitettavasti jonkinlainen maastokammokulttuuri, jossa koetaan, etteivät "todelliset kilpahevoset" voi maastoilla, sillä ne hajoavat, lopettavat hyppäämisen tai menettävät uskottavuutensa. Koska kilpahevosethan eivät maastoile. Näin hieman humoristisesti ilmaistuna. Keski-Euroopassa kilpahevoset maastoilevat jatkuvasti, paitsi laukkaradalla, myös metsissä, asfalttiteiden varsilla (joissa myös ravataan ja jopa laukataan, myös alamäet) tai isoilla peltoalueilla. Liikunta on oikeasti vaihtelevaa, eikä niillä huippuhevosilla hinkata maneesissa tai kentällä päivästä ja vuodesta toiseen. Itseasiassa monilla hevosilla tehdään yllättävänkin säästeliäästi varsinaista työtä.
Toivottavasti en kuulostanut turhan ahdasmieliseltä tässä tekstissä ja ennen kaikkea, toivottavasti kukaan maastoilua välttävä ei loukkaannu mielipiteistäni. Jokaisella on oikeus harrastaa haluamallaan tavalla, eikä sitä faktaa voi kukaan kiistää. Täyskieltäytymiselle on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja: jos hevosesi ei kestä maastoilua, voit kokeilla kysellä jotain kaverisi hevosta lainaan. Tai jos itse et halua mennä maastoon, mutta hevosesi siihen pystyisi, voit kysyä, mikäli joku tuttusi haluaisi päästellä hevosesi kanssa pellonreunoja pitkin. Maastoilu on kuitenkin parhaillaan niin kivaa, ettei sitä kannata sivuuttaa kokonaan, mikäli jokin vaihtoehto on löydettävissä :)
Keksitkö sinä jonkun hyvä syyn, miksi maastoilu on hyväksi tai pahaksi?
Mitä mieltä olet aiheesta ylipäänsä?
Maastoilu on toki hyväksi, mutta mä tiedän tosi monta ihmistä jotka ravaa ja laukkaa semmosella kovalla maantiellä. Ollaan monta kertaa keskusteltu maastokavereiden kesken, että minä en halua pilata hevosen jalkoja jos jatkuvasti rällätään semmosella pohjalla käyntiä kovempaa.
VastaaPoistaMetsässä samoileminen on parasta.
Pohjat tulee toki ottaa huomioon kaikessa, mitä tekee :)
PoistaPohjista puhuttaessa mun mielestä kannattaisi muistaa se että kova pohja tekee hyvää jänteille. Jos hevonen on tottunut kovaan pohjaan niin sen pitäisi kestää liikutusta myös kovilla maanteillä, vaikka siinä ei ehkä kiitolaukkaa kannata kuitenkaan mennä. Monille jalkavaivaisille hevosille suositellaan jopa asfaltilla kävelyttämistä. Kaikilla on niin eri mielipiteet siitä mikä on se "hyvä pohja" ratsastaa.
PoistaTerveelle hevoselle vaihtelevat pohjat ovat hyväksi. Siinähän ne nivelet ja jänteet vahvistuu, kun pohja ei aina ole ideaali.
PoistaToki, jos hevosella on jo kremppaa (varsinkin nivelissä) niin sitten täytyy olla tarkempi, mutta ihan oikeasti niitä jalkoja kannattaisi vahvistaa menemällä erilaisilla pohjilla.
Näinhän se on :)
PoistaMinusta maastoilu on ehdottomasti niin hevoselle kuin ihmisille hyväksi - onhan se kuitenkin molemmille se luonnollisin ympäristö. Toki hommassa pitää olla aina järki mukana, mutta kuten sanoit, turhan varovaiseksi ei kannata ryhtyä. Ja jos pelottaa, pelosta on aina mahdollisuus päästä eroon, jos vain tarpeeksi sitä haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Mutta tosiasiahan on se, että kaikki ei vaan maastoilusta tykkää, eikä tarvitse tykätäkään. Mutta ainahan ainakin välillä voi viedä itsensä epämukavuusalueelle ;)
VastaaPoistaItse olen ratsastuksen suhteen aloittelija, enkä ole koskaan päässyt vielä maastoon, mutta koko ikäni olen asunut keskellä metsää kaukana isoista teistä ja kaupungeista, joten luonto on tullut tutuksi ja rakastan siellä liikkumista. Pikkuponilla on tullut pari kertaa kärryteltyä metsäteitä pitkin, ja hurjan hauskaahan se on! Ensi viikolla pääsen myös elämäni ensimmäiselle maastoreissulle ratsain, enkä millään malttaisi odottaa! :)
Voi vitsi, ihanaa maastoreissua sulle! Toivottavasti maasto sujuu mallikkaasti :)
PoistaMaastoilu on ihanaa, jos on sellainen kaviokas joka ei kehittele päänsä sisällä mörköjä. Jotain yllättäviä asioita on ihan ok säikkyä, mutta monta sellaista on ollut maastoissa alla jotka ottavat tapporitolat jo pelkästään lenkkeilijän nähdessään. Nykyinen kerää pöllöenergiaa jo tuulesta, joten vapaapäivien jälkeen on turha välttämättä edes kuvitella lähtevänsä, etenkin kun vaarallisia ja terveyttä uhmaavia tippumisia tullut liikaa alle näiden kaikkea pelkäävien vuoksi. Tähän mennessä paras maastoilukaveri on ollut suokki, kammoksui vain traktoreita ja yhtä linja-autoa joka kaahasi aivan kyljen vierestä ohi ja silloinkin vain jähmettyi paikoilleen tutisemaan sekä hiippaili ohi - muuten ei ollut väliä mitä vastan tuli kun korvat höröllä ohi vaan. :)
VastaaPoistaIhana suomenhevonen :) harmi, että kohdallesi on sattunut säikympiä hevosia!
PoistaJee yks mun lempiaiheista :D
VastaaPoistaEnsinnäkin, hevosen mieli tarvitsee virkistymistä. Mikä olisikaan parempi vaihtoehto sille, kun maastoilu. Ei kukaan jaksa kiertää samaa kehää viikosta toiseen, välillä on vaihdettava maisemaa! Usein maastoilua vältetään juurikin pelon vuoksi, tai aika yleinen kommentti on että "ei mun hevonen toimi maastossa" Miten se voisikaan kun sitä ei sinne koskaan viedä! Mitä enemmän maastossa käy, sitä helpompaa siitä tulee, sekä hevoselle että ihmiselle!
Monet oikeasti isoa hyppäävät kisahevoset käyvät maastossa useita kertoja viikossa. Miksi? Niiden työmotivaatio halutaan pitää korkeana, ja mieli tasapainoisena. Ei sevonen ajatelle niinkuin ihminen, että hei nyt painetaan täysillä niin päästään siirtymään 130cm -luokkiin, jee.. Hevonen tarvitsee jotain muuta, joka motivoi sitä suorittamaan. Vaihtelevuutta. Jos samaa kenttää kiertää 7x viikossa, tekemisestä tulee puuduttavaa. Ja uskallan väittää, ettei siinä vaiheessa vaihtelevat tehtävät auta enää asiaa.
Ehkä isoin harhaluulo ratsastajien keskuudessa on myös se, että maastossa pitää vaan löysäillä. Toki välillä on kiva hölkötellä maastossa vaikka ilman satulaa, mutta myös ihan kunnon treenin saa ihan hyvin suoritettua. Ei tarvitse kovinkaan paljoo mielikuvitusta, että kykenee vaatimaan hevoselta myös maastossa asioita. Edellyttäen toki, että alla on hyväpohjainen maastoreitti mitä kulkea. Väistöt/sulut/avot yms voi sujua maastossa jopa paremmin, kun hevosen asenne on iloisempi ja vastaanottavampi!
Kaikki hevoset ovat erilaisia. Uskallan silti väittää, että jos hevosen totuttaa kunnolla maastoiluun, ei siitä muodostu mitään ongelmia. Jos hevonen pelkää autoja, valitse reitti jossa ei niitä ole. Jos omalta tallilta ei löydy hevosellesi sopivaa vaihtoehtoa, kannattaa nähdä sen verran vaivaa, että menee sitten trailerilla. Suurin osa hevosista kuitenkin nauttii maastoilusta niin paljon, että se antaa niille motivaatiota työskennellä paremmin myös aitojen sisäpuolella. Suosittelen kaikkia kokeilemaan :)
Sorry tuli romaani :D
Näinpä juuri, samoilla linjoilla ollaan siis :)
PoistaMaastoilu on mielestäni ihanaa. Se on hyvää vaihtelua ja mielenvirkistystä hevoselle. Ratsastajalle se on hyvä tapa lähteä luontoon rentoutumaan ja vain nauttimaan ratsastuksesta ja hevosen seurasta. Olen juuri itsekin päässyt maastoon kahdestikkin lähiaikoina. Saatan mennä maastoon tänäänkin, sillä se vain on niin ihanaa! :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että olet päässyt nauttimaan maastoilemisesta :)
PoistaHulluksihan sitä tulisi jos joutuisi kenttää kiertämään päivästä toiseen. Oma hevonen on maastossa yksin ollessaan todella arka ja säikky, mutta kaverin perässä tulee moitteetta. Ja onneksi meidän tallilla on paljon maastoilevia ratsukoita, joten maastoilemaan päästään monta kertaa viikossa :) Mekin kisataan esteitä ja valmentaudutaan tavoitteellisesti muttei tulisi mieleenkään luopua maastoilusta. Mikäs sen parempi tapa kehittää hevosen tasapainoa ja kestävyyttä kuin liikkua erilaisilla pohjilla ja mennä ylä- sekä alamäkiä yms. Kaikenlisäksi pysyy mieli virkeänä molemmilla. Kannatan! :)
VastaaPoistaWord! Hevoselle tekee niin hyvää kaikella tavalla päästä vaihtelevaan ympäristöön :)
PoistaMeidän poni on ilmeisen fiksu, yritäkin viedä se kentälle enemmän kuin neljästi viikossa, poni sanoo että mee keskenäs, mä häivyn. Ja se muuten häipyy. Parin viikon pelkän maastokuurin jälkeen voi sit Poninkin mielestä harrastella siinä kentällä vaikka huiman viikon, mut sitten pitää taas päästä muualle.
VastaaPoistaMe ollaan yritetty päästä tästä tavasta yli, mutta siellä se edelleen mokoma kummittelee. Tosin kuskia ei haittaa yhtään ;)
Haha, fiksu poni :D
PoistaTäällä yks, joka inhoaa maastoilua! :D Tai no, inhoaa on varmaan liian radikaali sana mutta en voi sanoa pitäväni siitä. Itselleni täyttä pakkopullaa, jota teen ainoastaan sen takia että hevosen mieli pysyisi virkeänä. Olen 100% kentällä tarpoja, ratsastuksella pitää olla tavoite ja maastoilu ei mulle mitään tavoitteita tarjoile. :D Ratsastustunnilla jos lähdettäisiin maastoilemaan, se olisi mulle vähän sama kun heittäisin rahani tuuleen tai polttaisin ne. En saisi niille mitään vastinetta. Eli siitä lystistä en toki rupea maksamaan, jos maastoon lähdetään. Toki, jos joku kaveri pyytää että voitko käydä maastoilemassa mun hevosen niin suostun (ihan jo sen takia,että haluan auttaa+ erilaisien hevosten selkään pääsy on aina kokemus), vaikka en siitä nauti.
VastaaPoistaVedin yhden kesän vaelluksia, jonka jälkeen totesin että tämä maastoilu ei todellakaan ole mun juttuni. :D Nautin siitä, kun näen tulokset mitä kentällä saan aikaan. :D
Hyvä, että tiedostat itse sen, ettei maastoilu kiinnosta. Ja myös sen, että siellä kannattaa silti käydä hevosen takia! Tsemppiä maastoiluun, ehkä as muuttuu joskus vähemmän kamalaksi :D
PoistaTodella hyvä aihe ja hyvin kirjoitettu. Mä pidän sekä maastoilusta että kentällä/maneesissa tuuppaamisesta, mutta kyllä sitä sekä hevonen että ratsastaja tarvitsee välillä tuuletusta. Ja kyllä sitä keskellä Helsinkiäkin pääsee maastoihin, meidän hevonen asuu Tuomarinkylässä ja voi niitä maastoja. Maastot alkavat heti tallin pihasta ja tiet ovat vain hevosille tarkoitettuja. Voi mennä niin kovaa kuin jaloista pääsee eikä tarvitse pelätä mahdollisesti vastaantulevia autoja. Metsäkin on johon pääsee kiipeilemään.
VastaaPoistaIhanaa maastoilukesää Aada ja Champ!
No niin, nyt ei voi siis todeta, ettei maastoilu onnistu Helsingissä :D samoin sulle!
PoistaItse toin juuri hevoseni kotiin laitumelle ja suoraan pihasta lähtee upea kangasmetsä jossa on toinen toistaan parempia pikkuteitä. Tarkoitus olisi kohottaa molempien kuntoa ja pitää hauskaa :) Loppukaudesta tavoitteena olisi käydä muutamat kisatkin, mutta ensin nautitaan kesästä!
VastaaPoistaTsemppiä tavoitteisiin, etteköhän te sinne pääse :) ihanaa kesää!
PoistaMeidän tallilla ehkä eniten maastoilee juurikin ne aktiiviset kilpahevoset, vaativia luokkia kisaavat ja yli metrin luokkien hyppääjät. Meillä kyllä on tarjolla aivan huikeat maastot, hiekkasuoria niin pitkästi kuin jaksaa tarpoa ja mäkiä aivan tuhottomasti. Monet käy vähintään kerran viikossa kunnon laukkamaastossa ja useamminkin kävelemässä. Ja sen näkee niistä hevosista, että ne nauttii siitä.
VastaaPoistaItse kammoksun maastoilua aika paljon, ja suorastaan välillä ihailen niitä ihmisiä jotka uskaltaa käydä metsässä niin paljon. Kyllähän sitä kakarana uskalsi vaikka ja mitä, mutta aikuisuus toi tullessaan juurikin tuon arkajalkaisuuden. Nykyinen vuokrahevonen on onneksi suhteellisen varma tapaus ja sen kanssa yritänkin käydä aina välillä tuulettelemassa. On tullut vaikka minkämoista värkkiä vastaan, eikä se pahasti ole hätkähtäny mistään. Heppa on nyt kesälomailemassa muulla tallilla, josta maastoillakseen täytyy kulkea enemmän asfalttiteitä. Eilinen maastoreissu päättyikin sitten mopopoikien jahtauksen ja kiusanteon kohteeksi jäämiseen, eikä se tätä omaa kammoa juurikaan parantanut.. Hevonen oli onneksi fiksu vaikka kovasti pelkäs ja pomppi ja riekku, eikä lähteny onneks viemään mua päättömästi pitkin peltoja.. Eikä onneks sattunu muutakaan vakavempaa. Inhottavaa vaan, ku muuten mukavan ja leppoisan kävelyretken piti päättyä noin..
Mut hyvä postaus hyvästä aiheesta! Vaikka blogias oon jo kauemmin lukenut, taitaa tää olla ensimmäisiä kommentteja, joita jätän tänne.. :D Tykkään sun ajatusmaailmasta ja tavasta toimia hevosten kanssa.
Voi kiitos kivasta kommentistasi :) ihailtavaa, että tiedostat omat "pelkosi" ja käsittelet niitä. Siitä se lähtee!
PoistaMeillä suurin osa valittaa sitten pohjista, kun autottomat reitit lähtevät pihasta. Maastoina toimivat Pohjois-Espoon ratsastuspolut, joissa on välillä kiviä ja juuria polkujen varrella, mutta sehän on vain hyvä asia! Mutta pohjat ovat lähes kokonaan suht kovia, lukuunottamatta kangasmetsään rakennettuja polkuja, joissa pohja on luonnostaan joustavampi.
VastaaPoistaMonet eivät myöskään uskalla mennä (pieniä) alamäkiä ravissa/laukassa. Itse päästelen menemään varmajalkaisilla hevosilla kaikkialla ja muilla sitten mennään lähinnä käyntiä, jotta se koordinaatio paranee ja ehkä joskus uskaltaa päästellä.
Itse olen tosin harkinnut hepan rahtaamista Dumiin, jotta voisi päästellä hyvällä pohjalla höyryjä, mutta vielä koen sen liian hurjaksi, kun nuori hevonen on aika arvaamaton uusissa tilanteissa. Tällä jopa se käveleminen lähimaastoissa on jännää, mutta kyllä sekin tulee tulevaisuudessa maastoilemaan!
Tsemppiä nuoren kanssa! Juurakot ja muu epätasaisuus on tosiaan hyväksi, kunhan itse on hereillä. Vaihtelevuus kunniaan ;)
PoistaItseasiassa meillä täällä keskellä Helsinkiä on yhdet parhaimmat maastot :) Vain hevosille, on laukkasuoraa, on ylä- ja alamäkiä ja reviiriä voi laajentaa metsän puolelle jos alkaa kyllästyttää ratsastusteillä meno!
VastaaPoistaNo niin, nyt on kumottu sekin väite, ettei kaupungissa voisi maastoilla! :)
PoistaMeillä on ehkä 3 kertaa viikossa kunnon treeni ja muut päivät maastoillaan. Alkukäynitkin sujuu hyvin maastossa kävellen. Maastoilu on kyllä ihanaa! Kivaa kesää!
VastaaPoistaMaastoilu on ihan parasta! Se on hyvää vaihtelua ja mielenvirkistystä hevoselle ja ihmiselle. Itse koitan melkein joka kerta, kun menen vuokraponillani niin käydä maastossa edes alkukäynnit kävelemässä, ravailemassa tai laukkaamassa alkuverryttelyksi. Poni herää maastossa parhaiten myös liikkuu ja tekee töitä paljon paremmin kentällä maaston jälkeen! :) Meidän tallilla on kyllä ihan huippu maastot, jotka lähtevät heti kentältä ja pitkä hiekkarata ylä- ja alamäkineen, jossa on hyvä treenata. Kesällä on parasta painella menemään ilman satulaa pitkin maastoja ja vaan nauttia ja käydä vaikka lammella pulahtamassa, joka on tarkoitettu ihan hevosille.
VastaaPoistaTosi kiva kuulla. Etenkin toi lampi on ihan tosi iso plussa :)
PoistaAsun maalla hevosteni kanssa. Minulla on onni että täytyy ylittää vain yksi maantie ja sitten alkaa hiekkatie! Ja hiekkatietä pitkin pääsee moniin eri reitteihin. Yksi reitti muuttuu pehmeäksi ruohotieksi keskellä metsää ja se on isäni nimissä joten pääsee ottamaan reippaa laukkaa ihan omassa rauhassa.:) mikään muu ei haittaa kuin villieläimet ja hornetit.:( susiin kun törmätään saa käyttää aika reippaasti apuja jotta hevonen pysyy hallinnassa. Hornetit on aika ilmiselvä asia. Asumme niin rauhallisessa paikkaa ja lentokentätkin aika lähellä että ei paljoo hymyilytä kun ne tulevat yläpuolelle pörräämään.:( mutta usein selvitään pelkällä säihkädyksellä.:)
VastaaPoistaAuts, susiin törmääminen on varmasti melkoinen kokemus :o ihanaa että silti jaksat maastoilla!
PoistaMeillä ainakin huomaa hevosen mielentilasta jos se ei pääse vähintään kerran viikossa maastoon. Yks talvi oli tosi vaikea kun kaikki paikat oli ihan peilijäässä, eikä uskaltanut lähteä moneen viikkoon muualle kuin maneesiin :/
VastaaPoistaSama täällä :) talvet on kyllä hankalia!
PoistaItse yritän päästä heppani kanssa ainakin kerran viikossa maastoon. Joskus se ei vain ole mahdollista sillä, en halua lähteä maastoon yksin. Yleensä siskoni tulee pyörällä mukaan. Sillä heppani ei ole se kaikista varmin ratsu maastoon. Asutaan siis maalla joten maastoreittejä riittää. Joskus mennään 5km lenkki ,joskus 20km lenkki. Maastoileminen on mielestäni kivaa ,kun hevonenkin nauttii siitä.
VastaaPoistaFiksua ottaa joku mukaan, jos yhtään tuntuu siltä! Ihanan pitkiä maastoja teillä :)
PoistaMaastoilu on parasta!! :D Tai no, ehkei ihan parasta, mutta tosi kivaa ;) Mulla on tavoitteena maastoilla kerran viikossa, mutta kesällä tulee kyllä mentyä useamminkin esim. este-tai koulutreenien päätteeksi hiukan löntystelemään hiekkatielle tai metsikköön. Hevoseni, pv-tamma, on ällistyttävän maastovarma, mutta tietysti aina voi sattua, kun hevosista on kyse...
VastaaPoistaNyt kesällä kun ei ole liukasta, maastoileminen on niin helppoa, että tulee lähdettyä ihan toisella tavalla kuin talvella. Maastoesteitä hyppään myös välillä ihan vaihtelun vuoksi, vaikka en niillä toistaiseksi kisaakaan :)
Niin totta, että maastoilu treenien jälkeen on oikein rentouttavaa! Ja toki hyvä pitää mielessä, että hevoset ovat eläimiä siitäkin huolimatta, että voivat vaikuttaa satavarmoilta maastossa :)
PoistaToi video on best!
VastaaPoistaToi video on best!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaMikä se musiikki on siinä videossa?
VastaaPoistaMike Perry - The Ocean :)
PoistaOkei
PoistaEnsinnäki vihdoin joku teki tästä aiheesta postauksen, siis blogi jossa on enempi näkyvyyttä! Oon niin monesti jutellut tästä asiasta kavereitten ja valmentajan kanssa, hyvä että teit!
VastaaPoistaOon ite aina ollu sitä mieltä että hevosten pitäisi saada maastoilla vaikka ihan kävellä kunhan pääsevät pois siitä "työpaikasta" oli sitten yksityinen tai ratsastuskoulun hevonen. Uskon että jokaisella tallilla pääsee edes käyntimaastoon ja hevosen voi vaikka maastakäsin ensin totuttaa sinne maastoon jos on kovin säikky tai jos itseä pelottaa niin joku muu selkään tai taluttaen. Pellollaki käyminen on vaihtelya siihen kenttään/maneesiin. Ja jokaisella hevosella jolla voi sitä käyntiä edes mennä niin maastoon voipi mennä mielestäni. Ratsastuskouluissa taas varmasti löytyy reippaita tallityttöjä taluttelemaan ja maastoileminen tekee hyvää joka ikiselle ratsastajalle, vaikka vois just tuntua turhaa maksaa siitä!:-D Minusta kilpa- ja ratsastuskoulun hevosille maastoilu on erityisen tärkeää sillä ratsikouluissa hevoset tekee jopa 3h päivässä kentällä pyörien ympäri vuoden ja maastoilu on siihen ihan parasta vaihtelua, mieli kohoaa vrmasti 0-100 pienestä köpöttelystäki. Kilpahevoset taas reissaa paljon ja elävät muutenki erilaista elämää,joten maastoiluamaastoilua. Aika paljon oon törmänny hevosiin jotka seisoo paljon ja on sisällä joten kuumatki kaverit vrmasti nauttis ihan täysinrinnoin maastossa paahtamisesta tai edes sielä käymisestä.
Meijjä tallilla kisoja edeltävänä päivänä käydään maastolenkki ja se näkyy kyllä suorituksessa kun on saanu ylimääräset energiat purettua +maastoon pääsee useastikki viikossa hepat(on siis tuntitoimintaa)!:-D Kaikilla omat tapansa, mutta itse en maastoilua ikinä voisi hevoselta ottaa pois ja enkä keksi mitään syytä miksei maastossa voisi käydä!:-) Nääon siis vain mun mielipiteitä!:-Dd Maastoilu on parasta vaihtelua niin hevoselle kuin ratsastajallekki. Vaikka itseä ei huvittaisi käydä maastossa on musta väärin ottaa se pois hevoselta mistä nauttisi aivan varmasti! Edes hevosen parhaaksi käykää 1/2h siel maastossa viikossa. Loppu ja alkukäynnit kans maastossa!
Kiitos, kiva että miellytti :) Ja oon kanssasi aivan samaa mieltä!
PoistaTää postaus lisäs kyllä roimasti sun maalaisjärki-uskottavuutta!! Aivan mahtavaa :)
VastaaPoistaTäällä meilläpäin on paljon sellasia ratsuja, jotka ei käy koskaan maastossa eikä niillä kyllä enää varmaan kukaan uskaltais lähteäkään. Ne tarhaa muutaman tunnin pienessä tarhassa yksin, seisoo karsinassa ja kävelee sieltä maneesiin pyörimään alle tunniksi, ja on siis luonnollisestikin niin energiaa täynnä ja räjähdysalttiita että niiden kanssa olisi todellakin vaarallista lähteä maastoon. Mutta ei voi olla miettimättä, kuinka hyvää se niille hevosille (ja niiden käsiteltävyydelle haha) tekis jos ne vaan totutettais muihinkin ympäristöihin ja pääsis käymään maastossa...
Kiva kuulla, kiitos :D Voi ei, kuulostaa melkoiselta.. Mutta tapansa kullakin, kai nämä ihmiset osaavat perustella ratkaisunsa sitten jollain tavalla ;)
PoistaIte tipuin pari vuotta sitte ja sain pahan aivotärähdyksen. Nykyään pelottaa paljon maastossa mutta käyn pikkulenkeillä kun käsketään. Ratsastanu siis ratsastuskoulussa.
VastaaPoistaHyvä, että uskallat kuitenkin lähteä matkaan! Siitä se pelko hälvenee ajan kanssa. Tsemppiä :)
PoistaMyös minusta maastoilu on hyväksi niin hevoselle kuin ratsastajallekkin.
VastaaPoistaRatsastuskouluaikoinani maastoilin vain muutamia kertoja, mutta kun pääsin vuokrahevoseni kanssa puuhailemaan myöhemmin ja kun kokemus on kasvanut ollaan päästy maastoilemaan.
Maastot meillä alkaa vajaan kilometrin päästä, eikä minulla onneksi ole sen kanssa ollut ongelmaa, sillä vuokrahevoseni ei pelkää mitään autoja, mutta sitten toisinaan ns. länttejä tiessä. Ei se koskaan mitään erikoista maastossa ole tehnyt pienen eripuran lisäksi mihin ollaan menossa ja mihin ei.
Laitumillekkin saa (tai täytyy) ratsastaa kesäisin, sillä niille on matkaa 2km ja pidemmäle 2,5km, joten siinäkin on tullut maastovarmuutta ja luottamusta hevoseen vähin varustein (riimu ja naru viritelmä). Minun vuokrahevoseni on vain niin pomminvarma, että maastoon voi mennä yksinkin ilman satulaa ilman suurempia huolia.
Mutta en lähtisi maastoilemaan sellaisella hevosella yksin johon en luota yhtään. Vuokrahevoseni lisäksi olen tosiaan maastoillut ratsastuskoulussa ja yhdellä toisella ponilla, johon luotan suhteellisesti.
Kovin usein meillä tulee maastoiltua pelkästäään hiekkatietä pitkin, eikä se ole maastoilua! Yritän aina poiketa joillekkin kivoille pikkupoluille tai uusille reiteillä (mettää riittää, mutta aikaa ei tutkia polkuja ja tietä) Surkein puoli meidän maastoissa on, että uittopaikalle on 40min ratsastus, jonka aikana pystyy vain kävelemään, sillä se menee autotien reunaa pitkin. Onneksi on niin varma hevonen!
Onneksi jopa tallin toisella puolella on mukava pikkupolku, jossa voi käydä kävelemässä alku ja loppukäynnit, sekä syksyisin pelto.
Juu, jos en luota hevoseen ollenkaan, en varmasti lähtisi maastoon. En, vaikka mukana olisi useampikin seurahevonen. Varmasti tuo tilanne pitäisi ratkaista aluksi ihan kentällä/maneesissa, jotta luottamus saataisiin kuntoon puolin ja toisin :)
PoistaMä en vaan tykkää käydä maastossa. Se on ollu mulle jo pari vuotta jotenkin niin vastenmielinen ajutus että! Ei johtu siittä, et pelkäisin tai mitään, se on vaan tylsää. Välillä on ihan siedettävää käydä laukkaamassa kovaa.
VastaaPoistaOman hevosen kun omistan, niin käyn maastossa viikottain ihan sille fyysisistä ja hekisistä syistä. Tosin mun hevonenkaan ei oo koskaa ollut kovinkaan innokas maastoilia, että tekee töitä kentällä paljon mielummin. Usein huomaa kuinka samanlaisia, me hevoseni kanssa ollaan. Silloin tällöin molemmat innostuu viilettämään täyttä pukkilaukkaa metsätiellä, mutta useemmin kenttä kiinnostaa enemmän!
Haha, hyvähän sekin on myöntää :D Mutta hyvä kun käyt kuitenkin maastossa, edes sen hevosen takia!
PoistaMaastoilun esteenä voi olla monta muutakin asiaa kuin esille tuodut. Itsellä on tällä hetkellä kaksi hevosta liikutettavana ja pihasta lähtee ihanat autottomat maastot mutta kummallakaan ei ole asiaa maastoon. Toisella on niin huono kavioaines metabolisen oireyhtymän takia että kengät ei pysy jalassa jos joutuu liikkumaan kovalla alustalla. Kengättä kyseinen hevonen ei pärjää ja irtokenkä johtaa 70% todennäköisyydellä vähintäänkin arkomiseen ja yleensä myös kaviopaiseeseen. Toinen hevonen ei ole muuttunut maastovarmaksi vaikka siitä on sellaista koitettu tehdä monta vuotta, herra ottaa suunnan kotiin pelästyessään oli se sitten yksin tai kaverin kanssa. Meno on samanlaista myös käsihevosena ja maastoretkistä ei nauti kyllä yksikään osapuoli.
VastaaPoistaMaastoilu on hyödyllistä ja ihanaa niin kauan kuin kaikki osapuolet ovat siinä mielellään mukana eikä retkeily vaaranna kenenkään terveyttä ;) Kaikista ei ole maastoilijoiksi. En usko että maastoilu on säikylle hevoselle hyödyllisempää kuin maastoilutta oleminen. Jos hevonen ei rentoudu/totu maastossa menemiseen harjoittelusta huolimatta niin eiköhäm se stressi ja jännittäminen siellä ole vahingollisempaa kuin rennosti kentällä meno :/
Aivan, hyviä pointteja tuot esille. Välillä sitä löytyy niin uskomattomia ja täysin päteviä syitä, että ihan ihmettelee, miten sellainen voi edes olla mahdollista. Toivottavasti molemmat hevosesi muuttuvat ajan kanssa edes jonkin verran maastoilukelpoisiksi :)
PoistaMä tykkään silloin tällöin maastoilla! :) meillä just tuo maastojen puute rajoitti superpaljon, pidemmällä olis toki ollu, mutta en uskalla lähteä itsekseni kauemmas etten eksy! :D lisäks tämä mun hevoseni on aika villi eikä lähde yksin mielellään mihinkään ilman keskustelua, yhtäkkiä saattaa vaan rueta hyppimään ja peruuttelemaan ja siitä on enää turha yrittää saada sitä eteenpäin ilman taluttajaa! Kaverin kanssa suostuu liikkumaan, mutta muuttuu entistä villimmäksi ja eroahdistus rupee vaivaamaan helposti :D yksi läheltä piti -tilanne on myös jäänyt kummittelemaan mieleen kun viisas hevoseni lähti kiipeämään jyrkkää sammalmäkeä ylös tiheässä metsässä kun kaveri katosi näköpiiristä ja sai siinä rytäkässä haavan jalkaansa jota ontui viikon! Enää sillä ei pysty maastoilla tai edes ratsastaa kun jänne meni vähän aika sitten :/
VastaaPoistaVoi ei, paranemisia hevosellesi! :(
PoistaHyvä ja ajatuksia herättävä postaus!
VastaaPoistaItse olen aina pitänyt maastoilemisesta ja saanutkin kokea sitä ties millasissa paikoissa ja monilla erilaisilla hevosilla ja poneilla. Ikinä en ole sitä pelännyt (vaikka kymmeniä kertoja olen siellä tippunut, pahimmillaan naama edellä ppnin pukittaessa laukasta ilman satulaa mentäessä) ja aina pitänyt sitä positiivisena ja hyvänä asiana. Niin hyvää vaihtelua ja piristystä arkeen! Nykyään omistan kuitenkin suhteellisen tulisen täykkäri sukuisen ponin, joka osaa kiihtyä nollasta sataan silmänräpäyksessä ja ponnua löytyy kunnon rodeoloikkiin vähän turhankin paljon. :D Meille päätee maastoilun estoksi oikeasti huonot maastot. Vaikka tallinpihassa ei mitkään moottoriajoneuvot hätkäytä niin silti en tuohon tukkirekkojen käyttämälle tielle lähtisi ihan ensimmäisenä. Toinen vaihtoehto on n. 100m pitkä polun pätkä, jossa voi korkeintaan käyntiä mennä. Toisekseen vaikken itse pelkää ponilta tippumista niin tiedän sen osaavan sellaisia loikkia etten halua ottaa riskiä, että poni pääsee irralleen, koska tallin ja "maaston" välissä on vilkas liikenteinen tie, jossa ajetaan vähän turhankin kovaa välillä. Vaikka haluaisinkin tuota ponia päästä tuulettamaan niin koen kaikille parhaaksi vaihtoehdoksi lähteä tallin pihasta vain kopilla. Onneksi meiltä löytyy kuitenkin uittamiseen mahdollisuus tallin vierestä! Pitää nyt toivoa, että kesällä löytyisi vaikka joku aidattu harjoitusravirata, jossa päästäisiin vähän tuulettumaan. :)
Niin ja se unohtui mainita, että ollaan kyllä yritetty maastoilla yksin ja yhdessä, mutta hieman hunolla menestyksellä. Meillä on vain yksi mahdollinen maastokaveri, mutta poni saa joka kerta kohtauksen, kun isompi heppa lähtee ravaamaan tai muuten vain tulee liika välimatkaa. Yksin on vähän rennompaa sen suhteen, mutta jännitys on ponin kohdalla suuri.
PoistaKiitos :) Tsemppiä ponin kanssa, eiköhän se suurin reaktiivisuus häviä ajan kanssa poniltakin, ainakin toivottavasti :D
PoistaNämä ajatukset on jotenkin niin outoja, kun itse on yli kymmenen vuotta käynyt tallilla, missä ei ole kenttää eikä maneesia - siis käytännössä pelkästään maastoillut sen yli kymmenen vuotta putkeen :D Joskus me käytiin muutaman kilometrin päässä vuokraamassa kenttää, mutta toki sinnekin piti ensin ratsastaa tai ajaa se muutama kilometri.. Kaikki tallin nuoret hevosetkin opetettiin ratsastukseen maastoilemalla, ensin taluttajan kanssa ja vähitellen ilman porukan mukana :)
VastaaPoistaKyllä oli sitten hienoa, kun uuden tallin pihassa oli yli 30ha kokoinen pelto, jolla sai ratsastaa aina pohjien sen salliessa. Kovasti muuttui tuo tekemisen meininki sen myötä. Ja nykyisellä tallilla vaikka onkin pieni kenttä, ei siinä mahdu kunnolla ajamaan, eli nuoren kanssa ajotreenit on pitkälti maastoilua.. Eipä sitä itsekään osaisi olla maastoon menemättä!
Tuo on muuten hyvä näkökulma. Voisi tehdä seuraavaksi postauksen aiheesta, mitä tehdä silloin, kun ei ole muuta kuin maastot :D
PoistaMinun mielestäni maastoilu on ihanaa vaihtelua sekä hevoselle, että ratsastajalle. Itse asun Italiassa ja ainakin täällä Roomassa on valitettavasti aika paljon sitä ajattelua, että maastossa kilpahevonen voi mennä rikki, eikä moni kilpahevonen siksi pääse koskaan maastoon. Edellisellä tallilla, jolla kävin oli ihan hyvät maastomahdollisuudet, mutta hyvin harva siellä kävi koskaan maastossa. Kun sinne sitten tuli sellainen ratsastuksenopettaja, joka oli maastoilun puolesta, pääsin vihdoinkin pari kertaa ratsastuskoulun hevosten kanssa maastoon, mutta paljon minua varoitettiin sinne lähtemisestä, koska hevoset eivät olleet siihen tottuneet. Ihan hyvin meni kuitenkin ja hevoset nauttivat!
VastaaPoistaHienoa, että kaikki meni hyvin :) Kiva oli kuulla myös muiden maiden kulttuurista!
PoistaMeillä oli aiemmalla tallilla todella upeat maastot, joskin olivat sen verran kaukana, että reissuun sai varata 1,5h-3h. Reittejä oli loputtomiin hyvillä pohjilla ja lisäksi oli kolmet isot hiekkakuopat. Poneillani ja aiemman hepan kanssa käytiinkin siellä paljon. Nykyinen hevoseni Foxi on todella herkkä ötököille, joten sen kanssa pääsin vain kerran käymään noissa maastoissa ja sieltä tultiin takaisin vaahtoisen hevosen kanssa, kun ei sietänyt yhtään itikkaa.
VastaaPoistaMuutimme viime syksynä Äimärautiolle, joka on aivan meren rannassa. Siellä tuulee sen verran paljon, että olemme päässeet vihdoin maastoilemaan! Ja heppa kyllä tykkää. Maastoreitit lähtevät suoraan tallilta ja ovat valaistut, joten talvella käytiin myös paljon maastossa sekä raviradalla. Nyt kesällä on upeat laskuvedet, joten ollaan käyty merellä viikoittain useamman kerran laukkaamassa täysiä tai tehden normi sileän treenin. Tuntuu että 15-vuotias hevoseni on elämänsä kunnossa ja suorittaa onnellisena myös vielä 140cm esteratoja :)
Maastoilu on myös itselle terapeuttista, kun saa nollata kaikki ajatukset hetkeksi ja elää vain siinä hetkessä.
Ohoh, pitkät maastot olleet kyseessä! Ihanaa kesää teille ja kaikkea hyvää treeneihin :)
Poista