sunnuntai 8. lokakuuta 2017

#906: Helppoa ja kivaa?

Edellisen postauksen Horse Show'n lippujen arvontaan tuli ihan valtavasti osallistujia, mistä tietysti kuuluu iso kiitos teille kaikille. Vielä olisi hetki aikaa jättää oma osallistumisensa ja kokeilla onneaan, joten jos sinulta puuttuu liput tapahtumaan, suosittelen klikkaamaan tiesi edelliseen postaukseen. Ensi viikolla lippuarvontaa suoritetaan myös Instagramin puolella, joten jos onni ei nyt suosi, voi mahdollisuus osua kohdalle vielä kertaalleen mun toisten somekanavien kautta. 

Nämä Horse Show'n alusviikot ovat melkoista hulinaa ihan osallistujankin ja yhteistyöbloggaajan kannalta, joten itse toimistolla on varmasti mahdottoman paljon tekemistä! Koska tapahtuma on tänä vuonna viisipäiväinen, olen sidottuna Helsingin jäähallille keskiviikosta sunnuntaihin pitkälti aamusta iltaan. Tämän vuoden kansliapestin poisjääminen mahdollistaa tosin sen, että pääsen livahtamaan välillä muihin tapaamisiin ja halutessani vaikkapa käymään tallilla. Onneksi olen järjestänyt Macolle liikutusapua kavereideni puolesta, eikä ruuna joudu suinkaan heitteille parin viikon ajaksi.

Postaus tehty yhteistyössä Horse Show'n ja Glamlinin kanssa.



Meikittä mentiin näissäkin Ypäjän kisoissa, koska aamulla herätys oli sen verran aikaisin!
Ai että pari viikkoa? No kyllä, sillä huomenna mulla alkaa toden teolla hommat myös Horse Show'ta edeltävien Ainon kansainvälisten esteratsastuskilpailujen parissa. Olen siellä tallivastaavana, mikä tarkoittaa, että yövyn ja olen alueella kellon ympäri keskiviikosta sunnuntaihin. Työt alkoivat jo kauan aikaa sitten suunnittelulla, mutta varsinaisiin hommiin pääsemme apukäsieni kanssa huomenna. Omista varsinaisista töistä onkin suunta suoraan Järvenpäähän hommiin illaksi, josta vielä tiistaina olisi käytävä tekemässä yksi normaali työvuoro ennen hevoskisoihin täydellisesti paneutumista. Aion mennä huomenna aamulla tallille jo ennen kuutta ehtiäkseni hoitamaan hevosen itse, mutta kai sitä muutaman päivän jaksaa painaa pari kertaa kellon ympäri. Kun Horse Show päättyy, on mulla viikon tauko yliopiston luennoista ja ainakin yksi arkivapaapäivä töistä. Sitten levätään ja löhötään kotona katsellen jotain hyvää sarjaa! Oma suosikkini on tietysti White Collar, mutta eilen kaverini Milla johdatti mut Outlanderin maailmaan ja se oli menoa se. Hyvästi kaikki muu vapaa-aika!

Horse Show'hun liittyen onkin tulossa enemmän postauksia kuin varsinaisesti mitään muuta sisältöä tänne blogiin on hetkeen tullut. Kaikki sisältö ei ole lähtöisin yhteistyöasioista, joten pyrin merkitsemään jokaisen postauksen, jossa yhteistyöhommia on, jotta jokaiselle sekin asia tulisi mahdollisimman selväksi. En halua pahoittaa kenenkään mieltä ja kun tätä itse tapahtuman aikaa eletään, on syytä olla erityisen tarkka asioiden suhteen :) Tämä postaus onkin yksi yhteistyöpostauksista, sillä tänä vuonna Horse Show on saanut uuden yhteistyökumppanin Glamlinista, joka on varmasti esillä lauantaina Horse Show'n yhteydessä järjestettävässä Ladies Nightissa. Tuo etenkin naisille suunnattu iltatapahtuma on perinteisesti pitänyt sisällään kumplivaa, kauneusjuttuja, hyvinvointiasiaa ja seurustelua kavereiden kanssa. Olen joka vuosi käynyt paikalla nauttimassa lasillisen, yhtenä vuonna laitoimme kynnetkin kuosiin ja ehostimme meikkejämme ennen illanviettoa. Kiva irrotus varsinaisista kisoista, vaikka toki sielläkin suoritukset pyörivät jatkuvasti televisioruudulta.




Multa tosiaan tiedusteltiin jo hyvän aikaa sitten kiinnostuksestani kokeilla Glamlinin palveluita Horse Show'n alla. Glamlin on eräänlainen kauneuskonsulttipalvelu, joka toimii netin välityksellä. Hevosihmiset kun ovat tunnetusti kiireisiä ja aina menossa, niin aikaa varsinaiselle omaa läsnäoloa vaativalle shoppailulle ei aina ole kovinkaan paljon. Mä itse ainakin myönnän olevani maailman huonoin meikki- tai kauneustuotteiden ostaja, sillä en halua käyttää kaupassa aikaa sopivien tuotteiden valintaan, enkä toisaalta edes tiedä niistä tuotteista juuri mitään. Suomalaiseen luonteeseen sopien olen aiemmin ollut huono pyytämään apua, mutta viimeisen vuoden aikana oon kyllä tehnyt tuon asian suhteen ison parannuksen ja mennyt ihan rohkeasti kysymään neuvoa esimerkiksi sopivan meikkivoiteen valintaan.

Glamlin oli mulle entuudestaan tuntematon brändi, joten lähdin testaukseen täysin ilman ennakko-odotuksia. Hommahan toimi siten, että loin netissä kauneusprofiilin heidän sivuillaan vastaten kysymyksiin liittyen esimerkiksi aiempaan meikkaustapaani, ihoni kuntoon ja siihen, mitä oikeastaan halusin palvelulta. Sen jälkeen sain lähes heti viestiä Facebookin kautta Glamlinin kauneuskonsultilta, joka esitti mulle tarkentavia kysymyksiä aiempien vastauksieni pohjalta ja loi mulle sitä kautta entistä kattavamman profiilin. Kun konsultointiosuus oli valmis, sain viestin paketin postittamisesta. Vastaukset tulivat heidän puoleltaan heti ja kaikki oli kovin vaivatonta. Toivoteltiin mukavat viikonloput ja kyseltiin, joko paketti on saapunut ja onko tuotteiden testauksessa tullut esiin uusia kysymyksiä.





Omasta paketistani paljastui esiin kuusi eri tuotetta: väritön huultenrajauskynä, kirkkaanpunainen huulipuna, ruskea silmänrajauskynä, musta ripsiväri, kasvojen korostus- ja varjostuspaletti sekä sivellin sen käyttämiseen. Juurikin asioita, mitä olin toivonut, sillä etenkin kasvojen korostus ja varjostus ovat olleet mulle ainainen mysteeri. Okei, kyllähän sitä on tullut tutustuttua kaiken maailman meikkivideoihin ja vinkkeihin kavereidenkin kautta, mutta voin kyllä ihan suoraan sanoa, etten ole koskaan ollut mikään guru meikkaamisessa. Eikä kenenkään tarvitse ollakaan, vaikka toisinaan - etenkin kisoissa tai edustustilaisuuksissa - on toki mukava näyttää siistiltä.

Mä olen tullut elämässäni siihen pisteeseen, etten oikeastaan enää edes välitä siitä, kävelenkö kaduilla, luennoilla, töissä tai kisoissa meikillä vai meikittä. Jos ihan rehellisiä ollaan, en edes muista, milloin olen viimeksi oikeasti laittautunut kisoihin. Tykkään meikata ja saatan käyttää siihen sopivana hetkenä vaikka neljäkin tuntia kuunnellen samalla musiikkia, mutta aikaiset kisa-aamut ovat muutenkin sen verran mieltä alentavia, etten koe tarpeelliseksi herätä entistä aiemmin vain loihtiakseni itselleni tuntien työn tuloksena nättiä naamaa. En silti väitä, ettenkö meikkaisi joka ikinen päivä esimerkiksi Horse Show'hun, sillä mielestäni se on tilaisuus, joka vaatii enemmän ja vähemmän panostusta. En silti enää saa niitä samoja ihmetteleviä kommentteja kisoissa kuin aiemmin, jos tulen paikalle meikittä. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että tällainen mä olen. Ja niin olen minäkin tottunut!

Glamlinin palvelu toimi omalla kohdallani ihan huippuhyvin ja pakko sanoa, että etenkin tuo Clarinsin varjostuspaletti on ollut kovassa käytössä sivellintä unohtamatta. Jokaisesta tuotteesta oli kerrottu tarkasti käyttöohjeiden kera ja mukaan oli sujautettu lisäksi kuvalliset ohjeet siitä, miten lähteä harjoittelemaan esimerkiksi silmänrajausta. Ruskea silmänrajausväri oli mulle uusi tuttavuus, mutta rakastuin siihen kovasti - olenhan melkoinen silmänrajausten ystävä. Ehkä yllättävää, mutta olen liikkunut ihan töissäkin asti sinisen silmänrajauksen kanssa. Meikissä saa mun mielestä olla jotain yllättävääkin, kunhan se on yksi asia. Esimerkiksi punaisten huulien kanssa menee mun mielestä vähän iisimpi silmämeikki, sillä jos korostaa sekä silmiä, että huulia, tulee helposti liian tälläytynyt olo. Ainakin, jos puhutaan tavallisesta arkimeikistä.

Onko sulla tapana meikata/laittautua kisoihin enemmän kuin muuten arkena?

6 kommenttia

  1. Maco näyttää jotenkin niin sulle sopivalta hevoselta! Tykkään siitä, että uskallat mennä kisoissa myös ilman meikkiä. Moni nuori kun tuntuu ajattelevan, että joka paikkaan pitää tälläytyä ihan kamalasti.

    VastaaPoista
  2. Maco on niin ihana ja sä hyvä ratsastaja! Haluisi kovasti alottaa vloggaamisen, mut se on tosi kallista. Voisitko neuvoo esim. mistä sä ostit ekan kameran, millä ohjelmalla muokkaat ja mistä ostat musiikit taustalle? Sun musiikit on niin kivoja, mutta kaikki palvelut mistä musiikkia saa vapaasti käyttää on tosi kalliita ja mun vanhemmat ei anna niihin lupaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Käytän musiikkeina ilmaisia biisejä esim NCR:ltä tai youtuben musiikkikirjastosta. Pinnacle studio maksaa ehkä reilun satasen, se on ihan kiva perusvideonmuokkausohjelma. Kameroista en osaa neuvoa, mun pitäis ostaa itsekin uusi :) tsemppiä aloittamiseen!

      Poista
  3. Hei, missä hevostarvikeliikkeissä käyt? Mitä liikkeitä suosit ja mistä ostat vaatteesi ja hevosesi tavarat? Mitä ratsastustarvikeliikkeitä on siis helsingin seudulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wahslten on olluy mulle luottokauppa pitkään, mutta se on Lahdessa. Helsingin seudulla käyn asioimassa Just dressagella Tapiolassa ja esim perusjuttuja Hööksiltä Vantaalta :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat