#1001: Ihana arki

Lomalta paluu on sujunut seesteisissä merkeissä. Harmikseni onnistuin saamaan itselleni perinteisen loppukesän (vaiko kenties alkusyksyn) flunssan, jonka myötä pää on ollut melko sumuinen työpäivien aikana. Vaikka lomailu on kivaa, ei arki ole yhtään sen hassumpaa. Niinhän se sanontakin kuuluu: tee elämästäsi sellaista, josta et tarvitse lomaa!

Hevosrintamalla hommat rullaavat omaa tahtiaan. Olemme kotiutuneet Stable Novaan Hyvinkäälle erittäin hyvin, ja Maco tuntuu viihtyvän uudessa kodissaan paremmin kuin olisin ikinä uskaltanut kuvitella. Aiemmin meillä oli ongelmia mahan kanssa, sillä ruuna tuntui reagoivan melko herkästi esimerkiksi säilöheinään vetämällä vatsan kuralle. Siksi se söikin viimeisen puolen vuoden ajan käytännössä pelkästään kuivaa heinää ja odelmaa. Nykyisessä kodissaan vaalea ystäväni syö niin säilö- kuin kuivaheinää, eikä vatsa ole ollut koskaan parempi. Ja vaikka tarhausaika lyheni puolipäiväiseksi, on herran kintut aivan rutikuivat ihan jokaisena päivänä tullessani tallille. Aiemmin Macolla on ollut vähän nestettä takasissaan, jos se ei ole liikkunut alle. En osaa sanoa, vaikuttaako päivittäinen tunnin kävelytyskone, suurempi karsina, erilainen kuivitus vai mikä asiaan. Niin tai näin, vanha erittäin hyvä talli on saanut tässä kohden vielä pienen parannuksen. Enpä olisi uskonut!

Kaikki kuvat c. Vilma Töyräs, kiitos!

Ehdottomasti suurin plussa on kuitenkin ikkuna, joka suurimmalla osalla hevosista on karsinassaan. Maco on juuri se yksilö, joka tuijottelee ikkunasta ulos ja seuraa pihamaan tapahtumia. Samalla tavalla se tykkää seurata myös tallin elämää, kun karsinasta saa pään käytävän puolelle ihan vaikka heiniä mutustellessa. Pienillä jutuilla voidaan tehdä hevosenkin arjesta mukavampaa, sillä ihan puhtaasti neljän seinän tuijottaminen pienessä karsinassa on pidemmän päälle varmasti ankeampaa kuin hieman tilavammassa yksiössä asustaminen. Okei, ideaalitilanteessa meidän hevoset viettäisivät aikaansa isoilla hyväpohjaisilla laitumilla laumassa päivät pitkät, mutta Suomen oloissa se on usein hieman haastavaa. Asuappa jossain vähän lähempänä päiväntasaajaa..

Maco on edelleen kevyemmällä liikutuksella, sillä odottelemme ensi viikon maanantaita ja kontorriaikaa klinikalle. Olen saanut ohjeistukseksi kävellä ruunan kanssa tunnin päivässä, joka hoituu nyt pääosin kävelytyskoneessa, maastossa tai sitten toisinaan kentällä ja maneesissa. Tällä viikolla olisin saanut alkaa ravaamaan ja tekemään töitä siinäkin askellajissa normaalisti, mutta en halua ottaa riskejä ja päätin siksi kävellä ihan viimeiseen päivään saakka. Miksi näin? Olimme tosiaan pari viikkoa sitten klinikalla vuositarkastuksessa ajatuksena rokottaa ja raspata Maco, ja samalla teimme ihan tavallisen ontumatutkimuksen. Mielestäni hevosia on hyvä tsekata vuosittain, jotta mahdollisiin alkaviin vammoihin osataan reagoida ajoissa.

Tutkimuksen yhteydessä ruunan toisesta etujalasta löytyi juuri ruununrajan kohdalta pieni käsin tunnistettava paksuuntuma, joka ultrattiin. Eläinlääkäri ei osannut sanoa, onko kyseessä mahdollisesti vanha vai tuore vamma, joten hän suositteli, että tulisimme kolmen viikon päästä uudelleen tarkastukseen. Vaihtoehtoja on siis kaksi. Jos vamma todetaan vanhaksi, saa ruuna jatkaa normaalia treeniä heti ensi viikosta alkaen. Jos vamma taasen todetaan uudeksi, pitää sitä hoitaa esimerkiksi PRP:llä ja sen jälkeen meillä onkin tämän vuoden suunnitelmat romukopassa. Eli tässä nyt elellään melko odottavissa tunnelmissa. Mahdollisuuksia on kaksi, ja toki toivon koko sydämestäni, että onni olisi puolellamme. 

Näillehän ei voi hevosten kanssa mitään - johan me oltiin vuoden ajan treenikuntoisia ja selvittiin elämästä ilman vammoja. Moni tallikaverini ja muutkin ystäväni ovat todenneet, ettei tuuri voisi olla huonompi. On ollut ihana nähdä, miten tsemppaavia ihmisiä ympäriltä oikeasti löytyy. Samalla moni on ihmetellyt suhtautumistani asiaan. En jaksa surkutella tilannetta, vaan olen todennut, että sillä mennään, mitä vastaan tulee. En pysty vaikuttamaan siihen, onko meillä edessä paras treeni- ja kilpailusyksy aikoihin vai kenties loppuvuoden kuntoutus. Henkisesti olen tosin jo varautunut jälkimmäiseen. Siinä kohden aikaa jäisi ainakin muulle elämälle enemmän. Voisin suorittaa kaikki mahdolliset opinnot kasaan, nauttia vähän useammin tallin ulkopuolisesta sosiaalisesta elämästä ja vaikka urheilla muutenkin enemmän. Mutta ihan aidosti haluaisin, että Maco olisi täydessä kunnossa ja me pääsisimme tekemään yhdessä sitä, mistä nautimme eniten. 

Onni onnettomuudessa on ehdottomasti ihanat tallikaverini, jotka lainaavat hevosiaan ratsuikseni. En siis todella ole jäänyt toimettomaksi tässä kuluneiden viikkojen aikana, vaan ratsastettavaa on riittänyt yllin kyllin. Kalle muutti tosiaan Stable Novaan vain viikko sen jälkeen, kun olimme päässeet paikalle. Sen omistaja on vielä valitettavasti estynyt itse ratsastamasta, joten mulle on tarjoutunut mahdollisuus jatkaa tätä kuuden viikon rupeamaa pidemmälle. Käytännössä hoidankin Kallen liikutuksen itsenäisesti tehden sen kanssa vaihtelevasti kaikkea sileäntyöskentelystä maastoiluun ja puomijuttuihin. Meidän valmentaja Sanna hoitaa toki hyppäämisen ja kilpailun, ja kaksikolla onkin mennyt kisoissa ihan super hyvin! 

Valkoisten poikien kanssa elämä on ihanaa. Ihan tavallisessa arjessa on niin monia asioita, joista voi nauttia koko sydämellään: maastolaukat innokkaan nelijalkaisen selässä, toisen jatkuva huomionhakeminen ja puuhastelu hoidettaessa. Asioita, jotka ovat pieniä ja varmasti suuressa kuvassa mitäänsanomattomia, mutta joiden kautta elämästä tulee juuri sellaista, josta ei halua ottaa lomaa. Koska kyllä, sellaista sen arjen pitääkin olla.

Ihanaa viikkoa just sulle ❤