#1046: Me hypätään taas!

Elokuun ensimmäinen viikonloppu, tasan kuusi kuukautta ja kuusi päivää sitten. Yksi startti 125cm tasolla, ei kovin hyvällä ratsastuksella, mutta kuitenkin onnellisesti maaliin iloisena suorituksesta, jonka alle ei tarvinnut ottaa niin sanottua verryttelyluokkaa. Hyvä fiilis syksyn kisoja ajatellen - tarkoituksena oli startata ensimmäinen yhteinen 130cm luokka jo vajaan kuukauden kuluttua aluemestaruuksissa.

Kuten jokainen tietää, eivät suunnitelmat aina mene alkuperäisten ajatuksien mukaisesti. Ei menneet tälläkään kertaa, sillä tuo Ainon elokuinen kisasuoritus jäi meidän viime vuoden viimeiseksi startiksi pyyhkäisten samalla kaikki haaveet niin aluemestaruuksista, Ainon kansainvälisistä kisoista kuin Helsinki Horse Show'sta mennessään. Elokuussa alkoi Macon sairasloma, joka koostui vain muutamasta niin sanotusta kävelyjaksosta. Pääosin pääsimme tekemään töitä perusratsastuksen parissa ja ottamaan syyskuunkin aikana mukaan jo kavaletteja ja pieniä hyppyjä, mutta varsinainen treenaaminen oli kyllä käytännössä jäissä. Syyskuussa olimme jo toiveikkaina matkalla HIHSiin, kunnes kavion pohjaan tullut mustelma tai muu mysteeriksi jäänyt ruhje pilasi nekin suunnitelmat. Marraskuun lopulla pääsin hyppäämään yhden estevalmennuksen pienillä tehtävillä, kunnes päädyin tsekkaamaan Macon vielä kertaalleen saman vuoden aikana koko kropastaan. Näin ollen elo-marraskuun aikana hoitokertoja tuli yhteensä viisi kappaletta. Kolmesti Vermossa, kerran Hyvinkäällä ja kerran kotitallillamme espanjalaisen huippueläinlääkärin toimesta.

Kuvista kiitos Sofia Kerstinen!

No nyt on hoidettu, jos ei muuta. Voin vain koputtaa puuta, mutta ainakin toistaiseksi kaikki vaikuttaa paremmalta kuin hyvältä ja Maco on tuntunut helmikuun alun treeneissä innokkaalta, elastiselta ja ajoittain jopa ratsastettavuudensakin kannalta positiiviselta. Suurin ero on varmasti ravissa, jossa askeleeseen tuntuu tulleen valtavasti enemmän joustoa siihen elokuiseen tai jopa marraskuiseenkin verraten. Laukka on myös parantunut paljon myös meille molemmille vaikeampaan eli vasempaan kierrokseen. Paljon on toki edelleen tehtävää, mutta selvästi dr. Pepen hoidot ja neuvot ovat auttaneet. On muutettu kengitystä (esimerkiksi poistettu pohjalliset), venytelty päivittäin, hierottu, vaihdettu satulan padi ja ratsastettu ajatuksena ylämäki. Tai ainakin yritetty ratsastaa!

Mutta niin on kaikki aika ja vaiva tuottanut tulosta, sillä me olemme vihdoin ja viimein päässeet toden teolla treenaamaan. Vaikka näin jälkikäteen tuntuu pitkältä ajatella, että olemme hypänneet oikeasti treenimielessä viimeksi puoli vuotta sitten, ei aika ole lopulta madellut kovinkaan hitaasti. Syksyn aikana Macon ollessa kevyemmällä pääsin tekemään paljon myös sellaisia juttuja, joita en varmasti olisi ehtinyt tai malttanut tehdä silloin, jos olisin ollut treenaamassa kilpailutavoitteet silmissä kiiltäen. Ja jos Maco olisi ollut täydessä kisakunnossa vuodenvaihteessa, en olisi hakenut uutta työtä viestinnän asiantuntijaksi vakituiseen työsopimukseen, vaan olisin lähtenyt tyytyväisenä Espanjaan kilpailemaan kansainvälisiin kisoihin. Eikä se olisi varmastikaan ollut huono vaihtoehto! Silti olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, mihin elämä tällä kertaa kuljetti. Niin se tuppaa menemään, että tietyt asiat ja päätökset avaavat puolestaan uusia ovia. Ehkä nyt oli mun aika kehittyä ammatillisesti ja saada opinnot kasaan, jotta ehdin sitten tulevien vuosien aikana kilpailla enemmän ja mahdollisesti lähteä uudemman kerran kilpailumatkalle Eurooppaan. Ken tietää. 

Voitte uskoa, minkä onnen esteiden pariin paluu on elämääni tuonut. Yhtä lailla myös Maco on ollut tästä muutoksesta innoissaan! Aloitimme hyppäämisen varovasti ensin ihan puomityöskentelyllä, jota tein useiden viikkojen ajan jo tammikuun alkupuolelta saakka. Yksittäisiä puomeja laukassa, josta siirryttiin vähitellen kahden puomin suorille ja kaareville linjoille. Ravipuomeja ja pieniä kavaletteja otettiin mukaan tammikuun lopussa. Kuun viimeisinä päivinä ylitimme ensimmäiset esteet, joskin näidenkin korkeus oli erittäin maltillinen ja tehtävät helppoja. Määrällisesti hypyt pidettiin minimissä ja hyppykertoja ei oteta viikkoon kahta enempää - toinen on pääosin keskittynyt puomeihin ja kavaletteihin. 

Tässä postauksessa pääsette näkemään pitkästä aikaa ääniraidallista videota Macon ratsastuksesta. Edellisen kerran tällainen on taidettu julkaista alkusyksystä, joten taukoa on toden teolla päässyt kertymään. Se ei onneksi menoa haittaa, sillä tämän nyt julkaistun videon lisäksi olen jo ehtinyt editoimaan seuraavankin ääniraidallisen ja vieläkin tätä pidemmän videon viime viikon estevalmennustunniltamme, jonka lisäksi pääsimme vielä toiseenkin valmennukseen Niclas Aromaan oppiin. En kuitenkaan kerro näistä sen tarkemmin tänään, sillä voitte kuvitella, miten paljon juttua riittää kerrottavaksi ihan spesifillä tasolla kaikista niistä opeista ja ajatuksista, joita estevalmennukset ovat nyt mukanaan tuoneet. Sen verran voin paljastaa, että sekä kuski että ratsu ovat hyvin innoissaan, eikä homma ole aina kovin tasaista ja seesteisen oloista. Valmentaja totesikin erittäin osuvasti, että lähestyn sitä kavalettia ihan kuin kyseessä olisi 160cm uusintaradan viimeinen pysty. Nimenomaan, on se vaan niin hirmuisen upea tunne tehdä taas sitä, mitä eniten rakastaa!

Linkki videoon (Ääniraidallinen hyppyvideo)

Lyhyesti tiivistettynä: nämä pari viikkoa ovat taas muistuttaneet toden teolla sen, miksi tähän harrastukseen laittaa kaiken aikansa, rahansa ja järkensä. Siksi, että en tekisi mitään muuta yhtä mielelläni kuin olisin hevosten parissa ja nauttisin niistä pienistä onnistumisista. Oli se onnistuminen sitten ensimmäisen 110cm tasolla ratsastetun radan suorittaminen valmennuksessa puolen vuoden tauon jälkeen välttävällä suorituksella. Sillä hymyllä, joka tuosta hetkestä syntyi, pääsee tässä elämässä pitkälle. 

Ihanaa alkanutta viikkoa ja tsemppiä sun treeneihin ♥