#1044: Mikkihiiri merihädässä vai jotain muuta?

Vihjasin edellisessä postauksessa uudesta hevostuttavuudesta, jonka selkään olen päässyt kiipeämään kahdesti alkaneen vuoden aikana. Kyseessä on parhaan ystäväni viisivuotiaaksi kääntynyt Dumle-tamma, joka on varsonut kertaalleen ollen näin neljävuotiaan tasolla ratsastuksellisesti. Kuten jo kerroinkin, on nuoren hevosen kyytiin pääseminen ollut todella opettavaista siitäkin huolimatta, että kertoja ei muutamaa enempää olekaan kertynyt. Ajattelin jakaa hieman ajatuksiani - toivottavasti kiinnostaa!

Dumle ei itseasiassa ole niin vieras tuttavuus kuin ehkä ensimmäisestä kappaleesta voisi uskoa. Oikeastaanhan olin paikalla Millan luona sinä nimenomaisena hetkenä, kun hän päätti ostaa tammansa postimyyntityylillä parin videon perusteella Englannista. Tilanne oli hieman absurdi, sillä olin kuvitellut tulevani tavalliseen yökyläilyyn viettämään perjantai-iltaa, mutta lopulta istuin sohvalla uuden hevosenomistajan kanssa. Niin sitä tulee elämässä muodostettua hauskoja muistoja! Dumle saapuikin Suomeen muutama vuosi sitten juuri talvisaikaan, ja olin paikalla myös sen astuessa ensi kertaa Suomen maankamaralle lähes keskiyöllä kaiken pimeyden ympäröimänä. Nuori tamma oli aivan ihmeissään astellessaan ilman kenkiä liukkaalla tiellä kohti uutta kotitalliaan. 

Jos en olisi ollut itse todistamassa Dumlen alkuvaiheita Suomessa, en varmasti uskoisi, miten ison työn Milla on tehnyt hevosensa kanssa tässä vuosien varrella. Vaikka kyseessä ei ole alkujaankaan vaikea hevonen, on Dumle kuitenkin nuorena tammana herkkä ja siltä osin spesiaali yksilö. Se on myös äärimmäisen viisas tapaus, sillä on oppinut esimerkiksi peruuttamaan sormien napsautuksesta, tulemaan vihellyksestä luokse, olemaan paikallaan käskettäessä ja pissaamaan sankoon pyynnöstä. Kyllä, itsellä ei ainakaan riittäisi kärsivällisyys saati taidot moisten opettamiseen. Luotto tuon tamman ja sen omistajan välillä on selvästi ainutlaatuinen, eikä sitä voi kuin ihailla näin vierestä katsottaessa. 

Tiedän, miten tarkka Milla on hevostensa hyvinvoinnista ja esimerkiksi siitä, kuka hevosen selkään pääsee istumaan. Kun hän heitti mulle idean kokeilusta, olin toki innoissani ajatuksesta, mutta samalla etukäteen jännittynyt siitä, miten osaisin toimia nuoren hevosen kanssa. Ei siinä auttanut kuitenkaan kuin kokeilla, joten pakkasin itseni autoon unohtaen suurimman osan ratsastusvarusteista. Onneksi Millalla oli lainata kypärä ja ratsastuskengät. Mikäs sen parempaa kuin ratsastaa vähän epäsopivilla varusteilla itselleen täysin vierasta hevosta. Tuumasta toimeen!

En yhtään epäile, ettenkö olisi istunut Dumlen selässä ensimmäiset kymmenminuuttiset kuin tönnkösuolattu muikku. Tiesin, että se saattaa nuorena hevosena reagoida varsin vahvasti ulkoisiin ärsykkeisiin, kuten maneesiin saapuviin hevosiin tai ilmastointilaitteisiin, mutta yritin pitää mielen rauhallisena juttelemalla hevoselle niitä näitä ja samalla toki kuunnellen Millan antamia ohjeita. Suurin shokki tämän ratsun kanssa oli kuitenkin sen herkkyys, vaikka tiesin entuudestaan kyseessä olevan herkkä hevonen. Ihan totta: mitään apuja ei tarvinnut varsinaisesti käyttää, sillä pelkkä käytön miettiminen riitti. Mulla meni aikaa tajuta, miten saisin Dumlen raviin käynnistä ilman, että se tarjoaisi laukkaa tai kiitoravia. Niin, pelkkä ääniapu ja ajatus kropalla eteen riitti. Ja ääniavulla tarkoitan tässä tapauksessa normaalia sanaa "ravi". Kun ensimmäisen kerran kosketin jalalla hevosen kylkiä siirtyäkseni reippaampaan askellajiin, hämmentyi Dumle niin kovin, että se tarjosi laukkakoikkaloikkaa mun yrittäessä killua kyydissä joulupukkia matkien. Lähtökohtaisesti homma ei siis pyörähtänyt käyntiin kovinkaan sujuvasti.

Mutta pian homma alkoi luistamaan ainakin jollain tasolla. Ensimmäiseksi ratsastuskerraksi meno oli siedettävää, ellei jopa paikoittain ihan asiallista ottaen huomioon, ettei Dumlella ollut aiemmin ratsastanut Millan lisäksi kuin sen sisäänratsastaja muutamaan otteeseen sekä esteratsastaja Madis hypätessä. Tamma saattoi siis jännittää myös uutta kuskia, jolla oli kovin erilaiset avut kuin mihin se oli aiemmin tottunut. Tiedättehän, Maco kun ei ole se maailman herkin yksilö, vaikka se toki tavoiteltava ominaisuus olisikin...

Toisella ratsastuskerralla lähdin liikkeelle jo hieman varmemmin ottein, joskin edelleen kuunnellen hevosen fiilistä. Ensimmäinen ratsastuskerta oli päättynyt hyvään fiilikseen, joten yritin tietysti tavoitella samaa uudemman kerran. Tällä kertaa Dumle oli kuitenkin hieman väsyneempi mahdollisesti hankitreenistä johtuen, emmekä halunneet alkaa vaatimaan siltä liikaa. Nuoren hevosen kanssa on tärkeää pitää mieli virkeänä ja tehtävät mielekkäinä, eikä suinkaan hiitata hevosta viimeisille voimilleen. Vaatia saa ja pitää, mutta kun ratsu vastaa pyydettyihin asioihin, voi siihen lopettaa hyvillä mielin. Niin tehtiin myös nyt eli sitten, kun Dumle ymmärsi pyyntöni taipua kaarteessa sisäpohkeen ympärille kaatumatta sisälapansa päälle. 

Linkki videoon (MyDay, jossa mukana myös Dumlen ratsastusvideoita)

Nuoren ja kokeneemman hevosen ratsastamisessa on valtavan iso ero siitäkin huolimatta, että se ero on lähtökohtaisesti itsestäänselvyys. Jokaiselle tekisi hyvää istua joskus sen nuoren kyytiin ihan vain tajutakseen, miten itsestäänselvinä monia apuja ja asioita pidetäänkään aikuisten hevosten kohdalla. Maco oli mulle tullessaan kääntynyt seitsemänvuotiaaksi eli se oli periaatteessa vielä nuori hevonen, mutta ei todellakaan enää nelivuotiaan tasolla. Ratsastin sitä alusta asti ihan samalla tavoin kuin vanhaa hevosta, enkä edes kyseenalaistanut, olisiko mun pitänyt toimia toisin. Näin jälkikäteen ajateltuna taisi olla hyvä asia, etten ajatellut sen ikää, koska kyllähän seitsemänvuotias on jo aikuisen hevosen tasolla apujenkäytöllisesti. Tai ainakin pitäisi olla. Liika ajatteleminen olisi varmasti vain tehnyt musta liian varovaisen.

Kaiken kaikkiaan nämä pari ratsastuskertaa Dumlella muistuttivat siitä, miksen loppupeleissä ole oikea ihminen omistamaan tai ainakaan ratsastamaan nuoria hevosia, jos niistä jotakin urheiluhevosiin viittaavaa haluttaisiin tulevaisuudessa. Eikä se ole heikkous, vaan asia, jota voi halutessaan työstää eteenpäin. Oli oikein kivaa päästä tutustumaan tähänkin puoleen, sillä aiempi kosketus nuoriin hevosiin on Hollannin reissultani muutamien nelivuotiaiden selästä ja kuusivuotiaan entisen ylläpitohevoseni osalta, joka sekin tosin oli varsonut kahdesti mulle tullessaan. Aina sitä oppii uutta!

Ootko sä huomannut eroja nuorten ja aikuisten hevosten herkkyydessä? :)