Syyskuun käynnistyessä heräsin todellisuuteen. Maco jäi elokuun alkupuolella hetkeksi kevyemmälle käytölle sen klinikkareissujen vuoksi, enkä ollut ihan varma, koska pääsisin treenaamaan normaalisti. Kirjoittelinkin tänne blogiin ajatuksiani siitä, ettei treenaamattomuus lopulta kaataisi maailmaani, vaan tarjoaisi mahdollisuuksia muihin asioihin elämässä. Kyllähän se silti harmitti, ettei omaa lempihommaansa päässyt tekemään - hyppääminen kun on loppujen lopuksi sitä, mistä nautin koko sydämestäni.
Elättelin toivoa, että pystyisimme jatkamaan Macon estetreenejä jo näin syyskuun ensimmäisellä viikolla, mutta päätin kuitenkin antaa ruunalle vielä aikaa ennen raskaampien treenien pariin siirtymistä. Sen sijaan meillä on nyt tehtävänä päästä tekemään paljon sileätyöskentelyä siten, että ratsastan hevosta entistä enemmän ajatuksella ylämäkeen ja pois lapojensa päältä. Suuhun pehmeämpää kuolainta ja ajatusta eteen. Juttelin tästä Niclas Aromaan kanssa, kun hän oli valmentamassa meidän tallillamme torstaina, ja kotivalmentajani tuki ajatusta pitäen sitä järkevänä. Katsotaan myöhemmin uudelleen, missä tilanteessa ollaan vakavamman treenaamisen suhteen.
Macon kuulumisten kertominen ei kuitenkaan ollut tämän postauksen varsinainen idea, vaan haluan kertoa hieman enemmän uudesta hevostuttavuudestani. Kyseessä on serkkuni reilu vuosi sitten hankittu Penno-ruuna, joka on toiminut edellisessä elämässään matkaratsuna. Mun on pitänyt mennä moikkaamaan serkkuani ja hänen äitiään jo pitkään, ja kokeilla samalla Pennoa, mutta yllättäen aikataulukiireiden ja muun elämän vuoksi juttu on jäänyt aina vain pidemmälle. Pari viikkoa sitten pääsimme kuitenkin vihdoin yhteisymmärrykseen sopivasta ajasta, ja näin ollen hurautin autollani toiselle hyvinkääläiselle tallille tutustuakseni uuteen nelijalkaiseen.
 |
| Pahoittelut puhelimen videolaadusta! |
Penno on varsin hauska tapaus. Se on pieni hevonen, säkäkorkeudeltaan 156cm korkea ruuna. En muista kuollaksenikaan sen rotua, mutta siinä on kuulemma ainakin täysiveristä ja eestinhevosta - tai sitten olen aivan väärässä! Täysiverisyys näkyy Pennossa vahvasti sen ajoittaisena reaktiivisuutena, sillä nelijalkainen saattaa kuulemma jännittää herkästi uusia ratsastajia tai ilmaista mielipiteensä esimerkiksi liian kovasta kädestä. Sillä on lisäksi varsin jännä historia, sillä vielä noin vuosi sitten ruuna on toiminut matkaratsuna edellisellä omistajallaan. Sen varsinainen kouluratsun ura onkin alkanut vasta nykyisten omistajiensa kanssa, jos olen ymmärtänyt oikein.
Hyppykokemusta tällä tummalla pikkuhevosella on varsin vähänlaisesti. Ennen ensimmäistä yhteistä hyppykertaamme oli Pennolla hypätty edellisen kerran noin parisen kuukautta aiemmin, ja sitä ennen hyppääminen oli ollut säännöllisen epäsäännöllistä satunnaisesti tapahtuvana hauskanpitona. Ei siis todellakaan mitään verenmaku suussa -treenaamista, vaikka yhdet pikkukisat Penno olikin käynyt hyppäämässä 70cm tasolla lainakuskin kanssa. Serkkuni perheineen haluaisi kuitenkin, että Penno pääsisi hyppäämään säännöllisesti, sillä se on aina innoissaan hyppytreeneissä. Ja toisaalta hyppääminen tekee aina hyvää lihaksistolle ja mielelle. Serkkuni ei ole itse hypännyt ihan kamalasti, vaan keskittyy itse enemmän kouluratsastukseen, joten hän pyysi siksi mua paikalle kokeilemaan hyppyhommia Pennon kanssa. Nyt ajatuksena on, että hyppään Pennolla säännöllisesti ja käyn sillä mahdollisesti valmennuksissa, jotta ruuna saa varmuutta ja pääsee sen jälkeen jatkamaan esteuraansa kouluratsastuksen ohella omistajiensa kanssa.
Koska en tuntenut Pennoa entuudestaan ollenkaan, lähdimme ensimmäisellä kerralla liikkeelle varsin perusjutuista. Rakensimme maneesiin muutaman esteen: pääty-ympyrälle yhden kavaletin, diagonaalille yhden ristikon ja toiselle pitkälle sivulle suoran ristikko - okseri -linjan pitkällä välillä. Halusin vain kokeilla, miltä Penno tuntuisi ja miten se suhtautuisi uuteen kuskiinsa. Helppoa ja kivaa, sillä kokemattoman hevosen kanssa homma kannattaa pitää mukavana.
Alkuverryttelyn jälkeen lähdimme liikkeelle ympyrällä, jossa lähestyin kavalettia laukassa. Ensimmäinen hyppy oli melkoisen lennokas, ja vauhti pysyi kautta linjan ennemminkin reippaana kuin liian hitaana. En kuitenkaan halunnut alkaa jarruttelemaan ruunaa liiaksi, sillä sen vauhti oli pitkälti seurausta pidemmästä hyppytauosta. Pennolla oli vaan tosi hauskaa! Oman lisämausteensa hommaan teki toki sekin, ettei ruuna jaksa koota laukkaansa ihan tavattoman paljon. Näin ollen se menee herkästi vähän pitkänä, vaikka laukka onkin sen ehdottomasti laadukkain askellaji. Selässä tuntuu kuin istuisi isonkin hevosen selässä. Ei se toki ihan yhtä isolaukkaista ole kuin Macon kanssa mentäessä, mutta kuitenkin!
Ensimmäisellä hyppykerralla pääsimme tekemään ihan kivasti kaikkea perusjuttua, ja Pennokin rauhoittui hyvin loppua kohden. Avustin ruunaa hieman laittamalla esteiden eteen maapuomit siten, että ruuna joutui miettimään askeleensa esteelle tultaessa. Huomasin, että Penno varoi herkästi ratsastajan kättä heti esteen jälkeen, joten annoin sille liioitellusti tilaa vielä pari askelta laskeutumisesta, ja varoin ottamasta tuntuman liian kovaksi. Tällöin ruuna ei nostanut päätään heti laskeutumisen jälkeisellä askeleella, ja pian se tajusi, ettei käsi ota tukea suusta. Näin ollen kättä ei pitänyt enää tarjota niin liioitellusti, vaan tuntuma pystyi säilymään tasaisena hypyn läpi.
Toisella hyppykerralla viime viikon torstaina meno oli jo kertaheitolla erittäin paljon tasaisempaa. Sanoin jo alun kavalettityöskentelyn jälkeen, että allani on kuin eri hevonen. Se meni tasaisesti ja antoi ratsastaa kaarteen läpi joko vähän isommassa tai pienemmässä askeleessa säilyttäen rytmin aivan tasaisena aina ponnistukseen asti. Se ei vetänyt esteelle samalla tavalla kuin aiemmalla kerralla, joskin oli toki linjalla edelleen vähän vino. Eipä korjauksia voi oikein odottaa kertaheitolla tapahtuvaksi.
Linkki videoon (hyppyjä Pennolla - videossa ei ole ääntä poikkeuksellisesti)
Päätin rakentaa Pennolle toiselle kertaa tehtävän, joka vaati siltä hieman ajattelua. Koska ruuna oli edellisellä kerralla ollut kovin hätäinen, sijoitimme diagonaalille viisi pystyä in-and-out -välein. Aloituskorkeus oli matala, jotta ruuna saisi mahdollisuuden asetella jalkansa esteiden väleihin. Ensimmäisellä kerralla tunsin selkään asti, miten Penno hämmentyi ensimmäisen esteen päällä, kun se huomasi joutuvansa ponnistamaan saman tien uuteen hyppyyn. Pieni tuki jalalla auttoi kuitenkin ruunan helposti yli kaikista viidestä pystystä. Tein linjalle muutamia toistoja, jotta ruuna tottuisi tehtävään ja tekisi homman hieman maltillisemmin. Tässä oli syytä säilyttää oma vakaa ylävartalo ja samalla käyttää ääniapuja hidastamassa hevosta. Suusta kun ruunalla ei pahemmin kannattanut hidastella.
Ja voi että, miten näppärästi Penno suoritti innaritehtävän! Kerran se pudotti viimeisen puomin ollessaan vähän hätäinen, kun en itse muistanut pitää ylävartaloa tasaisena. Pääsimme jopa korottamaan puomeja hieman, ja tuo jos joku oli ruunalle hyvää jumppaa. Kun jumppaosio oli valmis, pääsimme lopuksi hyppäämään suoraa linjaa pystyltä okserille siten, että kummankin esteen edessä oli apupuomit. Aluksi sijoitin maapuomin myös okserin jälkeen, sillä halusin, että Penno joutuisi miettimään myös esteen jälkeen omaa vauhtia ja suuntaansa. Se nimittäin helposti kanttaa sisälle ja kiihdyttelee menemään.
Viimeinen hyppy toi ihan uskomattoman kiva fiiliksen selkään, sillä Penno oli koko linjan ajan tasainen ja melko suora! Noin metrin okseri oli pikkuhevoselle jo ihan esteen kokoinen, ottaen huomioon sen vähäisen hyppytaustan. Tähän oli parempi kuin hyvä lopettaa. Seuraavaksi hyppäämme jälleen torstaina, ja ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä meidän kotitallille Stable Novaan hyppytreeneihin valmentajani silmien alle. Tiedä sitä, vaikka Penno pääsisi kilpailemaan pikkukisat meidän tallilla tässä syksyn aikana. Jos omistajansa malttavat lainata kouluratsuaan hetkeksi pikkuhyppelöihin ;)
On kyllä ihan super kivaa päästä taas pitkästä aikaa menemään ”tavoitteellisemmin” myös muilla kuin Macolla ja Kallella. Kallen kanssa treenailen vain kotona sileällä, maastossa ja puomien/kavalettien kanssa, joten hyppyjutut jäävät muuten Macon varaan. Tässä taas yksi syy olla kiitollinen kaikista niistä mahdollisuuksista, joita hevosharrastus tarjoaa! Ja ehkäpä näemme pian Pennon omistajansa kanssa kisaradoilla myös esteiden puolella.
Oletko sä ratsastanut viime aikoina muilla kuin vakkarihevosillasi?
