#693: Voitto kotiin - vihdoin!

Maanantait ovat jostain syystä todella aliarvostettuja. Tämä päivä on nimittäin ollut ihan mahtava: en ollut yhtään väsynyt aamulla herätessäni töihin, sain hoidettua töiden jälkeen yhtä jos toista ja nyt istun ikkunan ääressä kirjoittamassa postausta niin, että saan siristellä silmiäni auringonsäteiden ansiosta. Jahka postaus on saatu valmiiksi, suuntaan tallille ratsastamaan  kaksi hevosta ja illalla aion tehdä ahkerana koulujuttuja. Energiaa, energiaa - maanantait on parhaita!

Juuri tähän hetkeen sijoittuva positiivinen fiilis ei taida olla sattumaa. Eilinen ystävänpäivä oli erityisen onnistunut, sillä se sisälsi monia ihania hetkiä. Yksi niistä tapahtui ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä, jossa kävimme korkkaamassa kisakautemme voittamalla aikaratsastusluokan 110cm-tasolla. Eipä sitä voinut parempaa ystävänpäivälahjaa tässä tilanteessa itselleen toivoa! Mutta palataan ajassa hieman taaksepäin ja katsahdetaan hetkeksi siihen, miten kisat oikeastaan menivät.

Sunnuntaiaamuni ei auennut aivan yhtä valoisasti, sillä nukuin tarkoituksellisesti vain viitisen tuntia ja heräsin kisapäivään kuolemanväsyneenä. Tein taktisesti ja päätin nukkua vähän, koska silloin jännitän vähemmän: todella typerää ajattelua, enkä suosittele tätä kenellekään, mutta itselleni se toimii. Panostukseni kisoihin ei ollut kummoinen, sillä en ollut pessyt edellisen päivän ripsivärejä pois ja näin ollen en meikannut aamulla ollenkaan. Tallille pääsin lopulta puoli tuntia ennen lähtöä, liukasteltuani ensin kahdenkymmenen sentin lumihangessa kitkarenkaiden kanssa. Ei tosiaan ollut mikään voittajafiilis.. Ja kun tallilla toivotettiin tsemppiä matkaan, totesin sen todella tulevan tarpeeseen.

Champ hoiti homman kotiin ja voitettiin Ainossa 110cm aikaluokka! Ihanaa ystävänpäivää kaikille 
Julkaissut Aada Lätti 14. helmikuuta 2016

Linkki videoon. 

(100cm verryttely 0.00-0.55, 100cm rata 0.55-1.56.

110cm verryttely 1.56-3.05, 110cm rata 3.05-4.10. Palkintojenjako tämän jälkeen.)

Ei siis mikään ihme, että olimme jo matkaan lähtiessämme hieman aikataulusta myöhässä. Alunperin suunnittelemamme reitti osoittautui huonoksi valinnaksi keliolosuhteiden takia, joten jouduimme kääntymään moottoritielle ja ajamaan hieman pidemmän matkan pysyäksemme tiellä. Onnekseni en joutunut itse kuskin paikalle, vaan torkuin matkan aikana heräten kymmenisen minuuttia ennen kisapaikalle saapumista vetääkseni ratsastuskamppeet päälleni. Kun olimme saaneet auton parkkiin, varustimme hevosen pikavauhtia kuntoon kolmen ihmisen voimin. Äitini jäi kävelyttämään Champia sillä välin, kun kävin esittämässä rokotustodistuksen kansliassa, etsin Millan käsiini ja kävelimme yhdessä radan. Kanslia ja tuomaritorni olivat täynnä tuttuja kasvoja, joiden kanssa vaihdoin muutaman sanasen. Tuomari kysyi, miten Champ on kulkenut ja kun vastasin hieman venytellen jotain epämääräistä, täsmensi Johku viereisestä pöydästä, että "just niinkuin kuski ratsastaa". Näinpä näin!

Loppujen lopuksi olin verryttelyssä melko ajallani, en siis ollenkaan kiireellä. Tein ihan perinteisen verryttelyn: ravasin ja laukkasin hetken verran, jonka jälkeen otin pari hyppyä pienelle pystylle ja sen jälkeen aloitin varsinaiset verryttelyhypyt. Ensimmäisen luokan korkeus oli metri, mikä oli näin kauden alkuun oikein sopiva korkeus mulle, vaikka tuntuikin säälittävän pieneltä isossa maneesissa. Champ tuntui verryttelyssä vähän löysältä, sillä se heijasteli pitkälti sitä, miten itse ratsastin. Verryttelyssä oli kuitenkin todella kiva mennä, sillä tilaa oli ja puitteet kisojen osalta olivat muutenkin äärimmäisen onnistuneet. Kaikki toimi, siitä isot plussat järjestävälle taholle :)

Näin me edustettiin.. Champ katselee jonnekin muualle :D En löytänyt yhtään kuvaa koko kisoista,
joten nyt saatte tyytytä näihin starttien jälkeen otettuihin puhelinkuviin :/

Kylläpä se näyttää tässä ujolta koulupojalta :D Se on tuo otsatukka, sanokaa mun sanoneen!

Itse metrin rata oli oman ratsastukseni osalta kovin mitäänsanomaton. Ei siinä tapahtunut mitään katastrofaalista, muttei todellakaan mitään erityisen hyvääkään. Ensimmäiset kolme estettä seilattiin vähän miten sattuu, jonka jälkeen sain paremmin fiiliksestä kiinni ja hommassa alkoi olemaan jotain järkeä. Alun haahuilu kostautui jo ensimmäisellä esteellä, kun Champ hyppäsi siihen vähän löysästi ja otti puomin mukaansa. Niin turha virhe, mutta minkäs teet. Radan jälkeen sain palautteeksi vain ratsastaa paremmin - tai ylipäänsä edes ratsastaa, koska ajelehtiminen ja ratsastus taitavat olla kaksi eri käsitettä.

Ensimmäisen luokan myötä myös tämän vuoden kisarupeama oli saatu käyntiin, mikä oli todella helpottava tunne. Selvisin hengissä, enkä edes jännittänyt yhtään! Eikä se rata niin huono ollut, että sitä olisi tarvinnut häpeämällä hävetä. Jätinkin Champin äitini ja isäpuoleni hoiviin ja kävin auttamassa Johkua radanmuutoksien kanssa, jonka jälkeen hengailin hetken tuttujen seurassa ja nautin kisafiiliksestä. Kun 110cm-luokan rataan sai tutustua, kävimme kävelemässä sen Millan ja Jennin kanssa. Söin samalla leipää ja Jenni päätti ikuistaa tilanteen omaan snapchattiinsa salakuvaamalla mua alaviistosta, joten pahoittelut niille kaikille, jotka joutuivat sen kuvan näkemään :D

Päivän toisessa luokassa starttasin vasta numerolla 19, joten kerkesin katsomaan viitisen ratsukkoa ennen verryttelyyn siirtymistä. Äiti ja isäpuoleni olivat käyneet tässä välillä kiillottamassa Champin suojat nenäliinoilla, mikä oli ehkä herttaisinta ikinä! Tuo mun varusteidenputsausvimma on selkeästi levinnyt laajemmalle tai sitten äiti itsekin SM-tasolla kilpailleena (tosin ihan eri lajin parissa) halusi pitää hevosen edustavan näköisenä. Niin tai näin, mä olen älyttömän onnekas siitä, että mulla on noin ihanat tukijoukot paitsi parheeni, myös kavereideni osalta. 

Kaverikuva ystävänpäivän kunniaksi <3

110cm-luokan verryttely sujui ihan kuten edellisenkin, joten siitä en kerro sen enempää. Kävelin radan sillä ajatuksella, että nyt ei enää mennä selviämään hengissä, vaan ihan oikeasti yritetään ratsastaa sijoituksesta. Rata oli edelleen todella yksinkertainen, eikä siinä ollut montaa kohtaa, joissa olisi voinut kääntää pienemmät tiet. Tarkoitus oli siis edetä kauttaaltaan reippaammin ja oikaista niissä kohden, joissa se ylipäänsä oli mahdollista. Juuri ennen lähtömerkin saamista tunsin vatsanpohjassani pienen jännityksen tunteen, mutta se ei ollut tällä kertaa sellaista lamauttavaa jännitystä, vaan puhtaasti odottavaa: nyt me oikeasti näytetään kaikille ja pidetään hauskaa!

Ja niinhän siinä kävi. Tuolla radalla ratsastin kauttaaltaan paremmin ja kaikkinensa koko rata oli melko sujuvaa tekemistä. En edes nyppinyt käteni kanssa pahasti, jes! Kun ylitin maalilinjan puhtaan suorituksen tehneenä, alkoi katsomosta ja ylätasanteelta kuulumaan kannustus- ja hurraahuutoja. Eipä sitä voinut kuin nauraa ääneen, niin onnellinen olin. Eihän puhdas rata tuolla tasolla ole juttu eikä mikään, mutta kaikkien näiden viime kauden vastoinkäymisten jälkeen pienikin pilkahdus tunnelin päässä tuntuu erityisen hyvältä ja kun siihen yhdisti vielä sen riemun, mikä tuli muiden kanssaihmisten osalta onnistumisestani, tuntui suoritus vähintään maailmanmestaruuden saavuttamiselta. Valmentajani tosin totesi, että mun ratsastukseen pitäisi saada joku tolkku: on päiviä, jolloin voisin kuulemma hypätä hyvin 140cm ratoja ja päiviä, jolloin 80cm radat ovat tuskaa. No, treeniä vaan.

Radan jälkeen Champ sai valtavasti taputuksia ja jäimme odottelemaan verryttelymaneesiin viimeisten ratsukkojen tuloksia. Verryttely tyhjennettiin muista ratsukoista pohjan kunnostustoimia varten, mutta me saatiin jäädä Champin kanssa kävelemään koneiden sekaan. Ruuna on niin lungi tyyppi, että pystyn hyvin kävelemään pitkin ohjin ja ilman jalustimia ihan liikkeellä olevan jyrän vierestä ilman, että sillä liikahtaa korva suuntaan tai toiseen. Koska koneista lähti kova ääni, en kuullut tuloksia äänentoistolaitteista vaan näin, kun äitini ja Milla tuulettivat verryttelyn portilla - olin toden totta voittanut luokkani ja vielä kauden ensimmäisissä kisoissa! 

Nuo sen silmät on niin isot välillä :D

 Tyypilliseen tapaansa Champ seisoi palkintojenjaossa kuin muuli ja yritti kerjätä palkintojen jakajilta herkkuja. Kunniakierroksella se pelkäsi kohtia, joihin heijastettiin valonheittimet ja joissa oli ollut esteitä vielä radalla: johteet olivat paikoillaan, mutta puomit oli nostettu sivuille. Raukka yritti hidastaa aina niiden  kohdalla, koska se ei oikein hahmottanut, voiko niistä juosta suoraan läpi. On se vain yhden lempinimensä ansainnut, juntti mikä juntti. Mutta niin rakas! Palkintojenjaon jälkeen se nautti koko olemuksellaan saamastaan huomiosta, kun itse kukin kävi taputtelemassa sitä. Kotona nautiskelu jatkui solariumissa heinäkärryn kera ja illalla Champ oli nukkunut (sekä tuhissut) karsinassaan kaikkensa antaneena. 

Kaiken kaikkiaan onnistut reissu, eikä pelkästään hyvän sijoituksen ansiosta, vaan myös sosiaalisen puolen osalta. Kisoissa on niin ihanaa käydä, sillä siellä pääsen näkemään monia tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia pitkienkin taukojen jälkeen. Onneksi seuraavat kisat ovat jo tällä viikolla majoittuessani hevoseni kanssa perjantaista sunnuntaihin Ypäjällä. Siellä paikalla on pitkälti samat naamat sekä iso liuta muitakin tuttuja, joiden näkemistä odotan innolla. Voisin jopa yrittää koostaa viikonlopulta jonkinlaista videopostausta, mikäli sellaiselle olisi innokkaita katsojia!

Joko sinä olet aloittanut kisakautesi?

Lue lisää

#692: Pämppiksen aamuvilli

Tiedättehän, miten iltaisin saattaa iskeä niin sanottu iltavilli. Silloin on pakko häslätä koko ajan jotain, sillä paikallaan on mahdotonta pysyä. Iltavilli voi iskeä ihmiseen, koiraan tai vaikkapa hevoseen. Mulla on pari kaveria, joille iltavilli on melko yleinen käsite ja mikäli heidän seurassaan sattuu juuri tällä hetkellä olemaan, tarttuu se myös melkoisen tehokkaasti kanssaihmisiin.

 

Perjantaina sain todistaa sitä, että myös Champia villitti. Ei tosin illalla, vaan aamulla ennen kahdeksaa, kun muita hevosia vietiin ulos (hullu se on, kukaan täysjärkinen ei voi olla aamuisin noin energinen). Olin pyytänyt tallimme omistajaa jättämään ruunan sisälle odottamaan aamuista tallikäyntiäni ja kun lopulta saavuin paikalle, tiesin heti mitä tuleman pitää. Hevosen katseesta ja olemuksesta näki niin selkeästi, että nyt se on menoa se.

 

Kun kävelin Champin naapurikarsinaan vaihtamaan toisen hevosen loimea, aloitti Champ oman aamuvillinsä. Ensin se nuohosi turvallaan kaltereita ja yritti kurotella naapurikarsinan puolelle, mutta todettuaan tehtävän epäonnistuneeksi alkoi se vinkumaan ja hyppimään pystyyn pukkien kera omassa karsinassaan. Pian karsina olikin sisustettu uusiksi, kun aamuheinien jämät olivat sekoittuneet runsaan purukuivituksen joukkoon erilaisten kuoppien kera. Viedessäni toista hevosta pihalle kuulin tallin toiseen päähän asti hevoseni vinkumisen, niin kovaa sillä meni.

 

Joo, taidetaan pysyä ton esteiden ylittämisen puolella #tallilekatallilvika
Julkaissut Aada Lätti 11. helmikuuta 2016

 

Mikäli yllä oleva videoupotus ei näy, linkkaa tästä!

 

Aamuvilli ei suinkaan loppunut karsinassa suoritetun aamujumpan jälkeen. Taluttaessani Champia käytävällä kohti kuntoonlaittopaikkaa yritti se puikahtaa jokaiseen aukinaiseen karsinaan sisälle ja kun vihdoin pysähdyin laittamaan ylimääräistä loimea käsistäni telineeseen, livahti ruuna otteestani ja liimautui vieraan hevosen karsinan takaseinään kiinni. Sieltä se pällisteli mua hirveän syyllisen näköisenä, tietäen tasan tarkkaan tehneensä väärin. Sama meno jatkui kuntoonlaittopaikalla, jossa Pämppis yritti koko ajan hamuta yhtä jos toista suuhunsa seilaten samalla vähän puolelta toiselle tai muuten vain tuijottaen pää niin ylhäällä kuin narut myöten antoivat.

 

Aamuvilli sai päätöksensä juoksutuksessa, jonka jälkeen hevonen oli jälleen oma puuhakas, muttei enää yhtä rasittava itsensä. Champissa on se hauska puoli, että vaikka sitä olisi kävelyttänyt maneesissa vain kierroksen ja vienyt sen sitten takaisin talliin, näyttää se aina yhtä kaikkensa antaneelta. Selkeästi vaativaa ajatustyötä tuo maneesiin asteleminen ;) Kaiken aamuisen toiminnan päätteeksi vein hevosen tarhaan ja jätin sen murjottamaan kauimmaiseen nurkkaan. Se inhoaa yli kaiken kaikkea sadetta, tuli se sitten lumena tai vetenä. Hauskan näköistä, kun Champia hakee sateella tarhasta: se kävelee pää lähes vaakasuoraan vinossa, koska se ei halua, että sen korviin sataa..

Tältä Champ näyttää, kun sillä on aamu- tai iltavilli :D

Champ on muutenkin ollut nyt todella kiva ratsastaa - suorastaan energinen! Ennen varsinaista ratsastusta olen saattanut joutua laukkaamaan useamman kierroksen vapaammin, jolloin ruuna on saanut toteuttaa itseään vinkumalla ja loikkimalla. Jos alan näissä tilanteissa vaatimaan siltä heti hidasta ravia ja täyttä keskittymistä, nostaa se heti keskisormen (tai -kavion, heh) pystyyn ja lopettaa yhteistyön siihen. Kun annan sen aluksi toteuttaa itseään, käännän samalla ylimääräisen energian hyödyksi ja säilytän hevosen työmotivaation. Tämä ei tosin ole aina itsestäänselvää, mutta parhaani mukaan yritän tulokseen päästä.

 

Tämän postauksen ohessa oleva video on kuvattu torstailta, jolloin menin ihan sattumalta maneesiin laitettuja puomeja. Ne oli korotettu noin 15-20cm korkeudelle maasta ja välit olivat noin 1,5m puomien keskiosasta mitattuna. Mun oli tarkoitus mennä puomeja ja kavaletteja, mutta tuo puomilinja osoittautui aika hauskaksi tehtäväksi! Tallimme omistaja oli maneesissa ja pyysin häntä videoimaan suorituksiamme, sillä Champ tuntui pinnistelevän niin kovasti puomeja ylittäessään. Jälkikäteen katsottuna on pakko sanoa, että osaahan se noita takajalkojaan nostaa! Kuski ei vain taida osata sitä ilman apupuomeja pyytää..

 

Tästä tuli tällä kertaa vähäkuvainen ja oikeastaan melko sisällötön postaus, mutta välillä tällaisia! Itse vietän viikonlopun kisoissa ja työpaikalla, joten lisää analyyttisempaa pohdintaa ratsastuksesta on luvassa vasta ensi viikon puolella. Viettäkää kuitenkin ihana ja rentouttava viikonloppu nauttien ystävänpäivästä parhaiden ystävienne seurassa - oli ne sitten ihmisiä tai nelijalkaisia :)

Lue lisää

#691: Parempi fiilis rataharjoituksissa

Sunnuntaina meillä piti olla edessä kisakauden avaus Lohjalla I-tason estekilpailuissa luokissa 100cm ja 110cm. Tuona sumuisena päivänä en kuitenkaan kiskonut valkoisia housuja jalkaani, vaan pukeuduin aivan tavallisiin ratsastusvarusteisiin ja suuntasin liukastelemaan Laakspohjan parkkipaikalle kisojen loppupuolella. Miten tässä näin pääsi käymään?

Mietimme kisakauden aloittamista tarkemmin Piia Pantsun valmennuksen yhteydessä ja tulimme valmentajan kanssa siihen tulokseen, että itse kilpailusuoritusta ei vielä kannattaisi lähteä tekemään. Piia halusi, että saisin enemmän varmuutta ratojen ratsastamiseen, jottei homma alkaisi tuntua hevosesta epämiellyttävältä ja väkinäiseltä. Näissä tilanteissa se nimenomaan jää nurkkiin pyörimään, eikä halua mennä esteille itse. Kun tähän sekoitetaan vielä oma jännittämiseni, ei lopputulos voi olla kovinkaan kehuttava. Niinpä hautasin suosiolla ajatuksen kilpailuista ja soitin kotivalmentajalleni matkalla kotiin.

Kerroin hänelle Piian huomioista ja siitä, miten hän oli suositellut mun Lohjan kisojen suhteen tekevän. Ehdotin valmentajalleni, että rakentaisimme kotiin radan nyt alkuviikosta ja hyppäisimme sitä, jotta saisin varmuutta tämän viikonlopun Ainon kisoja varten. Kotivalmentajalleni tämä kävi, mutta hän huomautti, ettei meillä ollut kotona tätä samaista ongelmaa. Hän näki, ettei radan hyppääminen kotiolosuhteissa ajaisi sitä samaa hyötyä ja ratkoisi niitä ongelmia, joita meillä vieraissa paikoissa on. Vieraissa paikoissa alan aina itse tekemään asioita eri tavoin, johon Champ reagoi jännittymällä ja sen seurauksena alan ratsastamaan entistä huonommin. 

Tällä kertaa kuvat ovat screenshotteja videolta. Pahoittelut siis laadusta :)

Mietin hetken erilaisia vaihtoehtoja ja totesin sitten, että sunnuntain ohjelma taitaa kuitenkin kääntyä Lohjalle. Ei kuitenkaan kisojen merkeissä, vaan puhtaasti rataharjoituksena. Kisojen ratamestarina toimi itselleni monen vuoden takaa tuttu valmentaja-ratamestari Johanna Mikkola, joka on nähnyt tekemistäni paitsi kisoissa, myös esimerkiksi Hippolan esteklinikalla ja Peikin harjoituskisoissa. Kysyinkin Johkulta, jos hän voisi auttaa mua hetken verran kisojen jälkeen ja kun tämä sopi myös kilpailunjärjestäjälle, oli meillä uusi suunnitelma kasassa. 

Lupasin olla paikalla niin, että olisin verrytellyt valmiiksi viimeisen luokan viimeisen ratsastajan suorittaessa rataa. Champ tuntui verryttelyssä melko normaalilta, joskin se oli aavistuksen väsähtäneen oloinen ja siksi hieman hidas avuille. Olihan meillä takana vain kaksi päivää aemmin suoritettu estevalmennus vieraassa ympäristössä ja edellisen päivän irtojuoksutus. Otinkin melko lyhyen verryttelyn, haluten ravissa ja laukassa hevosen raiteilleen ja reagoimaan pohkeeseen. Verryttelyhyppyjä en ottanut kauhean montaa ja nekin niin, että isoin okseri oli 115cm korkeudella. Sitten vain radalle!

Pyörin maneesissa käynnissä ympäriinsä siihen asti, kunnes viimeisen luokan palkintojenjako oli ohitse. Vaihdoimme Johkun kanssa muutaman sanan Piian tuumailuista: kerroin meidän ongelmista ja siitä, miten jään vain vetämään taaksepäin ilman, että pääsen hellittämään missään vaiheessa kunnolla saati viemään pidätteitä loppuun asti läpi. Kauaa emme tuumailleet, vaan pääsimme itse päätarkoitukseen eli radan hyppäämisen pariin. En ollut kävellyt rataa ollenkaan, joten Johku kertoi mulle suhteutettujen linjojen askelmäärät juuri ennen aloittamista.

Kun pääsin ratsastamaan enemmän jalalla, tuli hyppyihin oikeasti jo ilmaa!

Rata oli kivasti rakennettu. Se sisälsi tekemistä, joskin oli teknisesti huomattavasti helpompi kuin Pantsun valmennuksessa. Siellä meillä oli radan osana esimerkiksi trippeli-pysty -sarja, millaista ei pitäisi tulla vastaan tavallisissa metrin tai edes 110cm luokissa, mikäli ratamestari on tilanteen tasalla. Lohjalla radalla oli kolmetoista estettä toinen vaihe mukaan laskettuna ja hyppyjä tuli yhteensä neljätoista yhden esteen ollessa pysty-okseri -sarja yhdellä laukka-askeleella. Mukana oli kaikkea pystyistä ruotsalaisiin oksereihin, mikä oli hauskaa ja toi osaltaan vähän haastetta tekemiseen. Kotona kun harvemmin jaksaa rakentaa mitään erikoisempaa!

Ensimmäinen rata sujui vähän niin ja näin. Toiselle esteelle ratsastin kaarteesta asti vähän turhan paljon pitäen, jolloin en saanut sujuttua kolmannelle esteelle eli sarjalle tarpeeksi eteen. Kuuden laukan sijaan olin ottamassa seitsemää askelta ja kaiken lisäksi lähestyin esteelle ihan vinossa, jolloin Champ totesi paremmaksi jättää leikin kesken. Tyhmä virhe, mutta laitetaan oman laiskuuden piikkiin: koska en ollut kävellyt rataa, en osannut päätellä millaista linjaa sarjalle kannattaisi lähestyä ja näin ollen ratsastin sen väärin. Uudella yrittämällä keskityin enemmän ja kaikki sujui paremmin.

Koko rata oli lopulta melko siedettävä, muttei missään nimessä hyvä. Neljännelle esteelle en ollut koskaan valmis, sillä kelluin kyydissä jalustimilla seisoen hevosen rämpiessä eteenpäin ristilaukalla. Tästä johtuen ajauduimme pohjaan, mutta Champ keräsi hienosti jalkansa esteen ylitse ja matka jatkui kohti ruotsalaista okseria. Kuudennelle esteelle jäin kaarteesta ulos taas vähän hitaaksi, mutta seuraava väli okserille oli sujuva. Ensimmäisen vaiheen viimeinen este eli este numero kahdeksan tuli taas aavistuksen liian läheltä, sillä ratsastin sille turhan jyrkän kaarteen ja ajauduin siksi pois varsinaiselta linjalta. Toisessa vaiheessa ei ollut mitään ihmeellistä: Champ teki hyviä hyppyjä ja pääsin ratsastamaan suunnitellut lyhyemmät tiet.

Linkki videoon. (ääniraidallinen)

Johku neuvoi radan jälkeen, että mun pitäisi lopettaa esteitä ennen tapahtuva kädellä nyppiminen ja mieluumin vain pitää. Nyppiminen ei missään nimessä pidätä hevosta, se vain häiritsee sitä. Koska en tee asioita loppuun, ajaudumme lähelle ja huonoihin paikkoihin. Kuten aiemminkin sanottu - voisiko nämä kädet vaihtaa toisiin?! Ne elävät ihan omaa elämäänsä, koska teen tuota oikeasti tiedostamattani jollain alitajuisella refleksillä. Päätimme tulla koko radan uudelleen ja Johku kysyi, haluaisinko nostaa esteet 120cm korkeudelle. Koska pohja ei hänen mukaansa ollut ihan priima ja halusin saada rennon suorituksen, päätimme pitää esteet 110cm korkeudella ja tulla uudelleen samalla tavoin.

Toisella yrittämällä kaikki olikin paljon parempaa. Ainoa isompi moka tapahtui jälleen sarjalle, jonne ratsastin liikaa kiinni seitsemällä askelleella, tällä kertaa kuitenkin tukien hevosta jalalla loppuun asti. Olin ihan varma, ettei Champ venyisi b-osasta yli niin pienen hypyn jälkeen, mutta väärässä olin - on se vaan fiksu ja yritteliäs! Jatkoin viidennen esteen jälkeen uudestaan kakkoselle ja siitä radan loppuun, jolloin sain korjattua tuon sarjan sujuvaksi. 

Mitään muuta kummallista radalla ei tapahtunut. Voin jopa sanoa, että ratsastin paikoitellen ihan hyvin! Toki joillekin esteille lähestyin väärässä laukassa tai muuten vinossa, mutta rytmi säilyi aika hyvin läpi radan tasaisena ja pääsin ratsastamaan Champia oikeasti enemmän jalalla kohti esteitä. Sitä ei missään nimessä tarvinnut käskeä eteen, mutta koska se väsähti hieman, jouduin ylläpitämään laukkaa kaarteissa normaalia enemmän ja näin ollen pääsin hellittämään oman käteni paljon rennommaksi. En edes vetänyt, jee! Johku sanoihin palautteeksi, että ratsastin tuon viimeisen radan hyvin ja Champ hyppäsi hienosti. Hänen mukaansa voidaan osallistua oikein hyvillä mielin sunnuntaina kisoihin.

Tästä on siis hyvä jatkaa kohti viikonloppua. Tällä viikolla Champ pääsee kouluvalmennukseen ja maastoilemaan, muuten menen sileällä itsenäisesti ja säästän voimia viikonloppua varten. Seuraava valmennus meillä on todennäköisesti vasta maaliskuun alussa Piia Pantsun silmien alla, sillä kun kisoja on jokaisena viikonloppuna, ei viikolla kannata hypätä "turhaan". Toivotaan, että suunnitelmat pitävät!

Lue lisää

#690: Riemuloikkia - hevosella ja ratsastajalla

Katsahdetaas hetkeksi ajassa taaksepäin. Perustin blogini vuonna 2011 eli melkoisen monta vuotta sitten. Tästä hetkestä tarkasteltuna tuntuu hurjalta ajatella, miten monta vuotta, päivää ja tuntia olen viettänyt blogini parissa kirjoitellen tänne hevoskuulumisiani ja tuntemuksiani erilaisten aiheiden tiimoilta. Hauskaa on ollut, enkä varmasti osaisi kuvitella toisenlaista menneisyyttä itselleni. Vai onkohan takana kenties erilainen, jollain tapaa loisteliaampi tulevaisuus? Ken tietää - tässä ollaan nyt ja siitä on oltava iloisia. 

Näiden kuluneiden vuosien aikana blogi on pääpiireittäin näyttänyt aina samanlaiselta. Kun loin blogille oman sivun, muokkasin siihen heti pohjan, jolla se jatkoi tämän vuoden alkuun saakka. Toki mukaan tuli vuosien varrella kaikkea uutta härpäkettä ja tekstiä esimerkiksi juuri sivupalkin puolelle, sillä olisihan samanlaisuus ollut pidemmän päälle puuduttavaa. Nyt on myönnettävä totuus: vaikka bannerin muoto sekä taustan väritys vaihtelivat, säilyi sama malli vuodesta toiseen. Enhän mä osannut tehdä muutakaan!

Koodaaminen on nykyään mulle varsin vieras käsite. Perustoiminnot ymmärrän, mutta laajempi osaaminen vaatisi sellaista perehtymistä, jonka en näe palvelevan nykyistä tarvettani juuri millään tasolla. Vuosi 2016 toi kuitenkin mukanaan ajatuksen pienestä ulkoasuremontista blogin puolella, sillä olihan tätä samaa mallia tuijotettu jo monen vuoden verran. Koska olin ideoideni kanssa peukalo keskellä kämmentä, käännyin lyhyen pohdinnan jälkeen Veeran puoleen. Nuori oululaisnainen tarttui haasteeseen reippaalla otteella luoden blogilleni täysin uudenlaisen ilmeen muutaman päivän aikana.

Uusi ulkoasu on mielestäni ihanan raikas ja ennen kaikkea vuodenaikaan sopiva. Toki se on hyvin erilainen kuin aiemmat ulkoasuni ja ensisilmäyksellä kontrasti menneeseen oli suuri. Vanhan kuvallisen bannerimallin tilalla on nykyään piirrosmainen kuva musta ja Champista, taustalla Champin pää haaleana linkkien alla. Uskon, että tällainen ulkoasu jakaa mielipiteitä moneen suuntaan! Annoin Veeralle melko vapaat kädet ilmaista itseään ja kun näin lopputuloksen, kysyin itseltäni ensimmäisenä simppelin kysymyksen: pidinkö näkemästäni. Vastaus oli lyhyen yksinkertainen: kyllä. 

Vaihtelu virkistää ja vanhoihin kaavoihin ei kannata kangistua. Veera loihti blogilleni ulkoasun, jossa on paljon hauskoja yksityiskohtia. Blogin nimi ja someikonit liikkuvat valkoisen tekstikentän molemmilla reunoilla sivun mukana ylös ja alas. Entisen bannerin paikalta löytyy välilehtien linkit ja hae-toiminto, joka on täysin uusi juttu täällä blogissa. Nyt voitte hakea vanhoja postauksia kirjoittamalla hakukenttään jonkin sanan tai esimerkiksi sanaparin - aika kätevää! Sivupalkkiin tuli mukaan uusia toimintoja, kuten kurkistus uusimpiin Instagram-kuviini sekä viikon luetuimpiin postauksiin. Listasinpas mukaan myös muutamia suosikkiblogejani :) Lunar Graphicsin eli Veeran kotisivuille pääsee paitsi sivupalkin yläosan linkistä, myös meidän hyppykuvan vieressä olevaa logoa klikkaamalla.

Mobiiliversiossa kaikki koodaus ei pääse oikeuksiinsa, mikä on tietysti harmillista niiden kannalta, jotka blogia pääsääntöisesti sitä kautta seuraavat. No, jokaiselle jotakin! Olen kuitenkin tyytyväinen Veeran kädenjälkeen ja panokseen, jonka hän tähän projektiin antoi. Mikäli ulkoasu-, koodaus- tai muu vastaava apu olisi tarpeen, kannattaa ihmeessä tutustua paremmin Veeran nettisivujen antiin. Sieltä löytyy linkkejä myös muihin blogeihin, joiden ulkoasuista vastaa sama henkilö.

Linkki videoon. (0:00-2:00 normaali juoksutus, 2:01 eteenpäin irtojuoksutus)

Mutta mä en suinkaan ole ainoa viime viikolla ilosta hypellyt tyyppi, sillä Champ pääsi koikkelehtimaan maneesiimme pitkästä aikaa vapaana. Tallillamme säännöissä kielletään juoksutus maneesissa, mutta koska viikonloppuna oli vuorossa irtohypytystä, sain päästää ruunan avaamaan paikkojaan pienen spurttailun merkeissä. Hauskaa sillä näytti olevan, toden totta!

Irtojuoksutus on mielestäni aina vähän kaksipiippuinen juttu. Jos hevosella ei ole isoa tarhaa tai laidunta, jossa se pääsee laukkaamaan ja riehumaan halunsa mukaan, tekee sille varmasti oikein hyvää päästä välillä irrottelemaan ilman ratsastajan kontrollia. Varsinkin näillä säillä tarhat ja maastot ovat sen verran jäisiä, ettei ulkona rallittelemisesta taida tulla kenenkään kohdalla yhtään mitään. Toisaalta vapaaseen laukkailuun tottumattomien hevosten kohdalla tulee aina vastaan  kysymys, osaavatko ne olla sen verran fiksusti, etteivät isosta tilasta huolimatta juokse aivan päättömästi ja riko samalla itseään. 

Hevosten kanssa toimimiseen liittyy aina riskejä. Tiedän muutaman tapauksen viime vuodelta, jossa hevonen on jouduttu lopettamaan irtojuoksutuksessa sattuneen vamman takia välittömästi. Toinen näistä tapahtui entisellä tallillamme. Monet haluavat välttää irtojuoksutuksen riskit ja jättää leikin kokonaan välistä, minkä ymmärrän oikein hyvin. Itse kuitenkin koen, että asianmukaisella tavalla hoidettu irtojuoksutus on kaikkien riskien arvoinen, sillä se tekee hevosen pääkopalle hyvää. 

Tältä näyttää Champ, kun se pääsee juoksemaan kentälle! c. Annika Mäki

Ja tältä meno näytti lauantaina maneesissa.. :D

Miten irtojuoksutus sitten kannattaa hoitaa? Ensinnäkin, hevosen tulisi olla lämmitelty kunnollisesti tapahtumaa varten, jottei sille tule esimerkiksi lihasrevähdyksiä. Sama pätee ihmistenkin urheilusuorituksiin: ethän sinäkään lähde pikajuoksuun kylmiltäsi. Toisekseen hevonen kannattaa suojittaa sen mukaan, miten itse tilanteen parhaaksi kokee. Mulla on aina jokaisessa jalassa suojat ja etujaloissa bootsit, jotta mahdollisilta irtokengiltä vältyttäisiin. Eihän suojat mikään henkivakuutus ole, mutta ne voivat estää varsinkin näin hokkikaudella haavoja ja muita ruhjeita. Suojiakin tärkeämpää on se, että itse juoksutus hoidetaan fiksusti. Hevosta ei saisi ajaa takaa päättömästi raipan kanssa huitoen, vaan sen pitäisi kuunnella ihmistä ja ääniapuja siitäkin huolimatta, että se saa juosta maneesissa tai kentällä vapaana. Ja viimeisinpänä, muttei vähäisimpänä kannattaa aina peittää mahdolliset peilit. Tätä me emme tehneet, mutta kuten monesti aiemmin todettua: älkää tehkö kuten minä teen, vaan kuten minä sanon ;)

Kuten videolta näkee, Champ nautti täysin rinnoin päästessään toteuttamaan itseään vapaasti. Juoksemisen jälkeen se oli kovin tyytyväinen itseensä ja tuntui seuraavana päivänä hyvinkin vetreältä nuorukaiselta. Näin ihmisen näkökulmasta oli ihanaa katsella, miten paljon ruuna näytti tykkäävän mahdollisuudestaan juosta juuri niin kovaa kuin itse halusi! Niinä hetkinä unohtaa ne pienet riskit, jotka aina piileskelevät kaiken toiminnan takana. Onneksi tällä kertaa kaikki meni hyvin ja hevonen pääsi ehjänä takaisin talliin. Nyt vain odotellaan seuraavaa irtojuoksutusmahdollisuutta!

Oletko sinä irtojuoksuttanut hevostasi? Miksi tai miksi et?

Mitä mieltä olet blogin uudesta ulkoasusta?

Lue lisää