#1046: Me hypätään taas!

Elokuun ensimmäinen viikonloppu, tasan kuusi kuukautta ja kuusi päivää sitten. Yksi startti 125cm tasolla, ei kovin hyvällä ratsastuksella, mutta kuitenkin onnellisesti maaliin iloisena suorituksesta, jonka alle ei tarvinnut ottaa niin sanottua verryttelyluokkaa. Hyvä fiilis syksyn kisoja ajatellen - tarkoituksena oli startata ensimmäinen yhteinen 130cm luokka jo vajaan kuukauden kuluttua aluemestaruuksissa.

Kuten jokainen tietää, eivät suunnitelmat aina mene alkuperäisten ajatuksien mukaisesti. Ei menneet tälläkään kertaa, sillä tuo Ainon elokuinen kisasuoritus jäi meidän viime vuoden viimeiseksi startiksi pyyhkäisten samalla kaikki haaveet niin aluemestaruuksista, Ainon kansainvälisistä kisoista kuin Helsinki Horse Show'sta mennessään. Elokuussa alkoi Macon sairasloma, joka koostui vain muutamasta niin sanotusta kävelyjaksosta. Pääosin pääsimme tekemään töitä perusratsastuksen parissa ja ottamaan syyskuunkin aikana mukaan jo kavaletteja ja pieniä hyppyjä, mutta varsinainen treenaaminen oli kyllä käytännössä jäissä. Syyskuussa olimme jo toiveikkaina matkalla HIHSiin, kunnes kavion pohjaan tullut mustelma tai muu mysteeriksi jäänyt ruhje pilasi nekin suunnitelmat. Marraskuun lopulla pääsin hyppäämään yhden estevalmennuksen pienillä tehtävillä, kunnes päädyin tsekkaamaan Macon vielä kertaalleen saman vuoden aikana koko kropastaan. Näin ollen elo-marraskuun aikana hoitokertoja tuli yhteensä viisi kappaletta. Kolmesti Vermossa, kerran Hyvinkäällä ja kerran kotitallillamme espanjalaisen huippueläinlääkärin toimesta.

Kuvista kiitos Sofia Kerstinen!

No nyt on hoidettu, jos ei muuta. Voin vain koputtaa puuta, mutta ainakin toistaiseksi kaikki vaikuttaa paremmalta kuin hyvältä ja Maco on tuntunut helmikuun alun treeneissä innokkaalta, elastiselta ja ajoittain jopa ratsastettavuudensakin kannalta positiiviselta. Suurin ero on varmasti ravissa, jossa askeleeseen tuntuu tulleen valtavasti enemmän joustoa siihen elokuiseen tai jopa marraskuiseenkin verraten. Laukka on myös parantunut paljon myös meille molemmille vaikeampaan eli vasempaan kierrokseen. Paljon on toki edelleen tehtävää, mutta selvästi dr. Pepen hoidot ja neuvot ovat auttaneet. On muutettu kengitystä (esimerkiksi poistettu pohjalliset), venytelty päivittäin, hierottu, vaihdettu satulan padi ja ratsastettu ajatuksena ylämäki. Tai ainakin yritetty ratsastaa!

Mutta niin on kaikki aika ja vaiva tuottanut tulosta, sillä me olemme vihdoin ja viimein päässeet toden teolla treenaamaan. Vaikka näin jälkikäteen tuntuu pitkältä ajatella, että olemme hypänneet oikeasti treenimielessä viimeksi puoli vuotta sitten, ei aika ole lopulta madellut kovinkaan hitaasti. Syksyn aikana Macon ollessa kevyemmällä pääsin tekemään paljon myös sellaisia juttuja, joita en varmasti olisi ehtinyt tai malttanut tehdä silloin, jos olisin ollut treenaamassa kilpailutavoitteet silmissä kiiltäen. Ja jos Maco olisi ollut täydessä kisakunnossa vuodenvaihteessa, en olisi hakenut uutta työtä viestinnän asiantuntijaksi vakituiseen työsopimukseen, vaan olisin lähtenyt tyytyväisenä Espanjaan kilpailemaan kansainvälisiin kisoihin. Eikä se olisi varmastikaan ollut huono vaihtoehto! Silti olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, mihin elämä tällä kertaa kuljetti. Niin se tuppaa menemään, että tietyt asiat ja päätökset avaavat puolestaan uusia ovia. Ehkä nyt oli mun aika kehittyä ammatillisesti ja saada opinnot kasaan, jotta ehdin sitten tulevien vuosien aikana kilpailla enemmän ja mahdollisesti lähteä uudemman kerran kilpailumatkalle Eurooppaan. Ken tietää. 

Voitte uskoa, minkä onnen esteiden pariin paluu on elämääni tuonut. Yhtä lailla myös Maco on ollut tästä muutoksesta innoissaan! Aloitimme hyppäämisen varovasti ensin ihan puomityöskentelyllä, jota tein useiden viikkojen ajan jo tammikuun alkupuolelta saakka. Yksittäisiä puomeja laukassa, josta siirryttiin vähitellen kahden puomin suorille ja kaareville linjoille. Ravipuomeja ja pieniä kavaletteja otettiin mukaan tammikuun lopussa. Kuun viimeisinä päivinä ylitimme ensimmäiset esteet, joskin näidenkin korkeus oli erittäin maltillinen ja tehtävät helppoja. Määrällisesti hypyt pidettiin minimissä ja hyppykertoja ei oteta viikkoon kahta enempää - toinen on pääosin keskittynyt puomeihin ja kavaletteihin. 

Tässä postauksessa pääsette näkemään pitkästä aikaa ääniraidallista videota Macon ratsastuksesta. Edellisen kerran tällainen on taidettu julkaista alkusyksystä, joten taukoa on toden teolla päässyt kertymään. Se ei onneksi menoa haittaa, sillä tämän nyt julkaistun videon lisäksi olen jo ehtinyt editoimaan seuraavankin ääniraidallisen ja vieläkin tätä pidemmän videon viime viikon estevalmennustunniltamme, jonka lisäksi pääsimme vielä toiseenkin valmennukseen Niclas Aromaan oppiin. En kuitenkaan kerro näistä sen tarkemmin tänään, sillä voitte kuvitella, miten paljon juttua riittää kerrottavaksi ihan spesifillä tasolla kaikista niistä opeista ja ajatuksista, joita estevalmennukset ovat nyt mukanaan tuoneet. Sen verran voin paljastaa, että sekä kuski että ratsu ovat hyvin innoissaan, eikä homma ole aina kovin tasaista ja seesteisen oloista. Valmentaja totesikin erittäin osuvasti, että lähestyn sitä kavalettia ihan kuin kyseessä olisi 160cm uusintaradan viimeinen pysty. Nimenomaan, on se vaan niin hirmuisen upea tunne tehdä taas sitä, mitä eniten rakastaa!

Linkki videoon (Ääniraidallinen hyppyvideo)

Lyhyesti tiivistettynä: nämä pari viikkoa ovat taas muistuttaneet toden teolla sen, miksi tähän harrastukseen laittaa kaiken aikansa, rahansa ja järkensä. Siksi, että en tekisi mitään muuta yhtä mielelläni kuin olisin hevosten parissa ja nauttisin niistä pienistä onnistumisista. Oli se onnistuminen sitten ensimmäisen 110cm tasolla ratsastetun radan suorittaminen valmennuksessa puolen vuoden tauon jälkeen välttävällä suorituksella. Sillä hymyllä, joka tuosta hetkestä syntyi, pääsee tässä elämässä pitkälle. 

Ihanaa alkanutta viikkoa ja tsemppiä sun treeneihin ♥

Lue lisää

#1045: Arvonta - piristystä talven keskelle

Vaikka lunta tuntuu tulevan täällä Etelä-Suomessakin vaakatasossa naamaan päivästä toiseen, ei meidän ole silti syytä vaipua epätoivoon. Helmikuun käynnistyttyä on lupa ilmoittaa, että kevään alkuun on virallisesti kuukausi aikaa. Nyt siis kääritään ne kuuluisat hihat ja lapioidaan lunta oikein urakalla, jotta pääsemme nauttimaan kevään loistosta ehdin nahoin!

Kevään saapuminen tarkoittaa paitsi valoisampia päiviä ja luonnon heräämistä, myös monia valonpilkahduksia hevosihmisen arkeen. Ulkona ratsastaessa ei välttämättä tarvitse kärsiä enää jäätyvistä sormista ja varpaista, eikä tarhan vesikuppeja pidä lämmittää vuorokauden ympäri juomakelpoista vettä hevosille tarjotakseen. Rohkeimmat uskaltavat alkaa unelmoimaan ulkokauden starttaamisesta ja siitä, että pohjoisimmassakin Suomessa päästäisiin vielä kesän aikana ratsastamaan hyväpohjaisella kentällä maneesin sijaan. Voi, miten paljon kirjoittamattomia toiveita tuohon yhteen sanaan mahtuukaan. Ja siinä, missä talvi tai syksy jakavat ihmisten mielipiteitä, ei kukaan taida rehellisesti vihata kevättä. Eihän sitä voi. Ei edes karvanvaihdon vuoksi.

Postauksen arvonta toteutettu yhdessä sponsorini Equestrian Stockholmin kanssa.

Monien itsestäänselvien, kevääseen kiinteästi liittyvien seikkojen lisäksi lisääntyvän auringonpaisteen läheneminen tarkoittaa myös hevostarvikevalmistajien uutuusmallistojen lanseerauksia. Näin kävi myös sponsorimme Equestrian Stockholmin kohdalla, joka julkaisi kevään uutuusmallistonsa kuun vaihteessa niin Ruotsissa kuin muuallakin jälleenmyyvissä maissa. Sain viime viikolla postissa yhteistyömme puitteissa paketin, joka sisälsi mallistosta löytyviä tuotteita niin Macolle kuin mullekin. Ja kuten tiedät, oli talven viimaa pakko piristää heti kättelyssä laittamalla näitä ratsuni päälle jo heti ensitöikseen valmennukseen ja ihan itsenäiseenkin ratsastukseen. Kyllä vain, luit oikein - olimme tosiaan Macon kanssa estevalmennuksessa ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun, jos välin kahta yksittäistä kertaa maaliskuussa ja syyskuussa ei lasketa. Mutta tästä lisää myöhemmin tällä viikolla, sillä juttua todellakin riittää. Olen niin innoissani, kun olemme päässeet takaisin treenin pariin!

Equestrian Stockholm on toiminut Macon ja mun sponsorina jo useamman vuoden ajan, ja sitä ennen jo Champ pääsi edustamaan niin kotona kuin kisoissa tämän ruotsalaismerkin tarjoamissa varusteissa. Bloggaaminen ja myöhemmin muu sosiaalisen median sisällöntuotanto on aina ollut mulle pelkkä harrastus (vaikkakin teen sitä nykyään myös ihan ammatikseni päivätöissäni, joten jollain tapaa allekirjoittanutta voisi kai nykyään nimittää viestinnän ammattilaiseksi - hurjaa), joten on ollut hienoa saada mukaan kuvioihin pitkäaikaisia yhteistyökuvioita. En liioittele kertoessani, että saan viikottain sähköpostiini useita yhteistyöpyyntöjä niin hevosiin kuin muihinkin teemoihin liittyen. Lähtökohtaisesti kiitän ja kieltäydyn kohteliaasti kaikista, sillä en halua kaupallistaa blogiani yhtään sen enempää tai tehdä siitä muuta kuin harrastusta.

Kun aloitin kirjoittamaan Aadan hevoselämää -blogia vuonna 2011, en olisi rehellisesti sanottuna koskaan uskonut jatkavani hommaa näinkin kauan. Monesti olenkin kertonut, kuinka kuvittelin lopettavani bloggaamisen yhtä nopeasti kuin aikoinaan perustin uusia virtuaalitalleja. Jostain syystä tähän on jäänyt jonkinlaiseen koukkuun ja monikanavaisesta sisällöntuotannosta on tullut osa omaa identiteettiä. Siksi koen, että pitkäaikaiset sponsorit ja yhteistyökumppanit ovat tärkeä osa blogiani ja sen historiaa. Ensimmäisenä mukaan tuli Veljekset Wahlsten, joka on nyt ollut matkassamme jo seitsemän vuoden ajan. Sittemmin aloitimme yhteistyön Helsinki Horse Show'n kanssa, joka on puolestaan toiminut blogini yhteistyökumppanina vuodesta 2014 asti. Jo kahden vuoden päästä mukaan tulikin Equestrian Stockholm, ja tällä kokoonpanolla olemme matkanneet aina tänne asti. Voin siis hyvällä omalla tunnolla seistä sanojeni takana suositellessani mitä tahansa näistä kolmesta yrityksestä, sillä kokemuksia on ehtinyt kertymään vuosien varsilta runsaasti.

Jotta homma ei menisi ihan pelkäksi historian havinaksi ja korulauseiksi, ajattelin ilahduttaa myös teidän viimeisiä talvikuukausia pistämällä arvonnan pystyyn yhdessä Equestrian Stockholmin kanssa. Arvonnan kohteena on mikäs muukaan kuin näissäkin kuvissa esiintynyt Equestrian Stockholmin estehuopa ja siihen sointuva huppu nimenomaisesti Grenadine-sävyssä, joka piristää varmasti itse kunkin pimeitä päiviä. En tiedä teistä, mutta ainakin mun mielestä tuo oranssiin taittava punainen sopii Macolle älyttömän hyvin! Ja voin kuvitella, miten hyvin se kävisi oikeasti tummalle tai jopa mustalle hevoselle. 

Jos tällainen huopa ja huppu -setti kuulostaa hyvältä idealta, kannattaa ehdottomasti osallistua. Se jos jokin on helppoa: riittää, kun kirjoitat tämän postauksen kommenttiosioon oman sähköpostiosoitteesi, nimesi/nimimerkkisi ja kommentin siitä, mitä odotat tulevalta keväältä. Se voi olla hevosiin liittyvää, ulkomaanmatka tai vaikka koulun päättyminen! Arvonta suoritetaan ensi viikon keskiviikkona, joten osallistumisaikaa on keskiviikkoon 13.2. klo 21 saakka. Palkinnon arvo on 129,00 euroa. Voitosta ilmoitetaan onnekkaalle henkilökohtaisesti, ja jos viestiin ei vastata kahden päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Palkinto toimitetaan voittajalle postitse.

Hirmuisesti arpaonnea ja ihanaa alkanutta viikkoa! :)

Lue lisää

#1044: Mikkihiiri merihädässä vai jotain muuta?

Vihjasin edellisessä postauksessa uudesta hevostuttavuudesta, jonka selkään olen päässyt kiipeämään kahdesti alkaneen vuoden aikana. Kyseessä on parhaan ystäväni viisivuotiaaksi kääntynyt Dumle-tamma, joka on varsonut kertaalleen ollen näin neljävuotiaan tasolla ratsastuksellisesti. Kuten jo kerroinkin, on nuoren hevosen kyytiin pääseminen ollut todella opettavaista siitäkin huolimatta, että kertoja ei muutamaa enempää olekaan kertynyt. Ajattelin jakaa hieman ajatuksiani - toivottavasti kiinnostaa!

Dumle ei itseasiassa ole niin vieras tuttavuus kuin ehkä ensimmäisestä kappaleesta voisi uskoa. Oikeastaanhan olin paikalla Millan luona sinä nimenomaisena hetkenä, kun hän päätti ostaa tammansa postimyyntityylillä parin videon perusteella Englannista. Tilanne oli hieman absurdi, sillä olin kuvitellut tulevani tavalliseen yökyläilyyn viettämään perjantai-iltaa, mutta lopulta istuin sohvalla uuden hevosenomistajan kanssa. Niin sitä tulee elämässä muodostettua hauskoja muistoja! Dumle saapuikin Suomeen muutama vuosi sitten juuri talvisaikaan, ja olin paikalla myös sen astuessa ensi kertaa Suomen maankamaralle lähes keskiyöllä kaiken pimeyden ympäröimänä. Nuori tamma oli aivan ihmeissään astellessaan ilman kenkiä liukkaalla tiellä kohti uutta kotitalliaan. 

Jos en olisi ollut itse todistamassa Dumlen alkuvaiheita Suomessa, en varmasti uskoisi, miten ison työn Milla on tehnyt hevosensa kanssa tässä vuosien varrella. Vaikka kyseessä ei ole alkujaankaan vaikea hevonen, on Dumle kuitenkin nuorena tammana herkkä ja siltä osin spesiaali yksilö. Se on myös äärimmäisen viisas tapaus, sillä on oppinut esimerkiksi peruuttamaan sormien napsautuksesta, tulemaan vihellyksestä luokse, olemaan paikallaan käskettäessä ja pissaamaan sankoon pyynnöstä. Kyllä, itsellä ei ainakaan riittäisi kärsivällisyys saati taidot moisten opettamiseen. Luotto tuon tamman ja sen omistajan välillä on selvästi ainutlaatuinen, eikä sitä voi kuin ihailla näin vierestä katsottaessa. 

Tiedän, miten tarkka Milla on hevostensa hyvinvoinnista ja esimerkiksi siitä, kuka hevosen selkään pääsee istumaan. Kun hän heitti mulle idean kokeilusta, olin toki innoissani ajatuksesta, mutta samalla etukäteen jännittynyt siitä, miten osaisin toimia nuoren hevosen kanssa. Ei siinä auttanut kuitenkaan kuin kokeilla, joten pakkasin itseni autoon unohtaen suurimman osan ratsastusvarusteista. Onneksi Millalla oli lainata kypärä ja ratsastuskengät. Mikäs sen parempaa kuin ratsastaa vähän epäsopivilla varusteilla itselleen täysin vierasta hevosta. Tuumasta toimeen!

En yhtään epäile, ettenkö olisi istunut Dumlen selässä ensimmäiset kymmenminuuttiset kuin tönnkösuolattu muikku. Tiesin, että se saattaa nuorena hevosena reagoida varsin vahvasti ulkoisiin ärsykkeisiin, kuten maneesiin saapuviin hevosiin tai ilmastointilaitteisiin, mutta yritin pitää mielen rauhallisena juttelemalla hevoselle niitä näitä ja samalla toki kuunnellen Millan antamia ohjeita. Suurin shokki tämän ratsun kanssa oli kuitenkin sen herkkyys, vaikka tiesin entuudestaan kyseessä olevan herkkä hevonen. Ihan totta: mitään apuja ei tarvinnut varsinaisesti käyttää, sillä pelkkä käytön miettiminen riitti. Mulla meni aikaa tajuta, miten saisin Dumlen raviin käynnistä ilman, että se tarjoaisi laukkaa tai kiitoravia. Niin, pelkkä ääniapu ja ajatus kropalla eteen riitti. Ja ääniavulla tarkoitan tässä tapauksessa normaalia sanaa "ravi". Kun ensimmäisen kerran kosketin jalalla hevosen kylkiä siirtyäkseni reippaampaan askellajiin, hämmentyi Dumle niin kovin, että se tarjosi laukkakoikkaloikkaa mun yrittäessä killua kyydissä joulupukkia matkien. Lähtökohtaisesti homma ei siis pyörähtänyt käyntiin kovinkaan sujuvasti.

Mutta pian homma alkoi luistamaan ainakin jollain tasolla. Ensimmäiseksi ratsastuskerraksi meno oli siedettävää, ellei jopa paikoittain ihan asiallista ottaen huomioon, ettei Dumlella ollut aiemmin ratsastanut Millan lisäksi kuin sen sisäänratsastaja muutamaan otteeseen sekä esteratsastaja Madis hypätessä. Tamma saattoi siis jännittää myös uutta kuskia, jolla oli kovin erilaiset avut kuin mihin se oli aiemmin tottunut. Tiedättehän, Maco kun ei ole se maailman herkin yksilö, vaikka se toki tavoiteltava ominaisuus olisikin...

Toisella ratsastuskerralla lähdin liikkeelle jo hieman varmemmin ottein, joskin edelleen kuunnellen hevosen fiilistä. Ensimmäinen ratsastuskerta oli päättynyt hyvään fiilikseen, joten yritin tietysti tavoitella samaa uudemman kerran. Tällä kertaa Dumle oli kuitenkin hieman väsyneempi mahdollisesti hankitreenistä johtuen, emmekä halunneet alkaa vaatimaan siltä liikaa. Nuoren hevosen kanssa on tärkeää pitää mieli virkeänä ja tehtävät mielekkäinä, eikä suinkaan hiitata hevosta viimeisille voimilleen. Vaatia saa ja pitää, mutta kun ratsu vastaa pyydettyihin asioihin, voi siihen lopettaa hyvillä mielin. Niin tehtiin myös nyt eli sitten, kun Dumle ymmärsi pyyntöni taipua kaarteessa sisäpohkeen ympärille kaatumatta sisälapansa päälle. 

Linkki videoon (MyDay, jossa mukana myös Dumlen ratsastusvideoita)

Nuoren ja kokeneemman hevosen ratsastamisessa on valtavan iso ero siitäkin huolimatta, että se ero on lähtökohtaisesti itsestäänselvyys. Jokaiselle tekisi hyvää istua joskus sen nuoren kyytiin ihan vain tajutakseen, miten itsestäänselvinä monia apuja ja asioita pidetäänkään aikuisten hevosten kohdalla. Maco oli mulle tullessaan kääntynyt seitsemänvuotiaaksi eli se oli periaatteessa vielä nuori hevonen, mutta ei todellakaan enää nelivuotiaan tasolla. Ratsastin sitä alusta asti ihan samalla tavoin kuin vanhaa hevosta, enkä edes kyseenalaistanut, olisiko mun pitänyt toimia toisin. Näin jälkikäteen ajateltuna taisi olla hyvä asia, etten ajatellut sen ikää, koska kyllähän seitsemänvuotias on jo aikuisen hevosen tasolla apujenkäytöllisesti. Tai ainakin pitäisi olla. Liika ajatteleminen olisi varmasti vain tehnyt musta liian varovaisen.

Kaiken kaikkiaan nämä pari ratsastuskertaa Dumlella muistuttivat siitä, miksen loppupeleissä ole oikea ihminen omistamaan tai ainakaan ratsastamaan nuoria hevosia, jos niistä jotakin urheiluhevosiin viittaavaa haluttaisiin tulevaisuudessa. Eikä se ole heikkous, vaan asia, jota voi halutessaan työstää eteenpäin. Oli oikein kivaa päästä tutustumaan tähänkin puoleen, sillä aiempi kosketus nuoriin hevosiin on Hollannin reissultani muutamien nelivuotiaiden selästä ja kuusivuotiaan entisen ylläpitohevoseni osalta, joka sekin tosin oli varsonut kahdesti mulle tullessaan. Aina sitä oppii uutta!

Ootko sä huomannut eroja nuorten ja aikuisten hevosten herkkyydessä? :)

Lue lisää

#1043: Uusi vuosi, uudet suunnitelmat

Joskus tuntuu siltä, että vuorokaudesta toden teolla loppuu tunnit kesken. Alkuvuosi on ollut melkoista haipakkaa, sillä uusi työ on verottanut osansa jatkuvalla uuden oppimisella, yliopistolle on jälleen kipitetty ahkerasti valmistuminen silmissä kiiltäen ja Macokin on palannut normaaliin treeniin, joka osaltaan vie aikaa siihen puolen tunnin kävelytykseen tai kevyeeseen ratsastukseen verraten. Kun mukaan ujuttaa vielä ihmissuhteiden ylläpidon, normaalit arkityöt kotona ja ihan sen yleisen liikunnan, on paketti aikalailla kasassa. 

Siihen päälle olen ollut viime aikoina melko työllistetty sosiaalisen median puolelta, vaikka blogiin tai muihinkaan kanaviin ei ole tullut materiaalia niinkään tuotettua. On tullut luvattua osallistua puhujaksi erääseen tapahtumaan, annettua haastatteluja eri suuntiin ja tietysti kuvattua materiaalia ihan normaalista hevosarjesta tulevaisuutta varten. Tosi kivoja juttuja, joista olen äärimmäisen kiitollinen ja innoissani - mutta samalla ne osaltaan työllistävät ja vievät aikaa muulta tekemiseltä. Tämä siis pienenä alustuksena siihen, miksei blogissa ole ollut elämää pariin viikkoon, ja toisaalta miksi samanlainen hiljaisempi elämänrytmi saattanee jatkua vielä helmikuun ajan. Kuten joskus olenkin sanonut, pyrin panostamaan tekemisiini täysillä ja jos se tarkoittaa jostakin vähentämistä, on blogi ja sosiaalinen media aina ensimmäinen kärsijä. Mutta ei anneta sen häiritä! Nyt on lauantai ja luvassa todella ihana päivä tallilla pulkkaratsastuksen ja kavalettivalmennuksen parissa, unohtamatta huippuja tallikavereita. Siispä hymy huulille ja nopeat päivitykset tänne ennen kuin suuntaan kulkuni lumiseen luontoon.

Paljon olisi kerrottavaa, kuten arvata saattaa. Maco on tosiaan palannut ihan normaaliin elämänrytmiin, joskin varsinaiset isommat esteet saavat vielä odottaa helmikuun alkuun. Niin, parin viikon päästä meillä on virallisesti lupa tehdä taas kaikkea ihan normaalia. Marraskuussa, kun eläinlääkäri suositteli kahden kuukauden hyppylomaa ja laukkapainotteista työskentelyä, tuntui ajatus normaalista treenistä luonnollisesti todella kaukaiselta. Aika menee kuitenkin tuttuun tapaan todella nopeasti, eikä tässä kahden kuukauden aikana ole tarvinnut juuri pohtia tarkemmin sitä, milloin pääsemme jälleen tekemään sitä, mistä me molemmat pidämme eniten. Kevään suhteen ajatukset ovat aikalailla selkeät, mutta toki kaikki voi muuttua, kuten elämässä yleensäkin. Haluan ajatella tulevaisuuden mahdollisuutena, mutta pitää tietysti realiteetin mukana: jos Maco ei syystä tai toisesta tuntuisi esimerkiksi syksyllä hyvältä, pitää miettiä vakavasti, kannattaako hevosen hoitoihin laittaa tuhansia euroja rahaa peräjälkeen vai olisiko sen paikka taivaslaitumilla. Vaikka tuo kuulostaa ikävältä ajatukselta, ei elämä kaadu siihen, ettei mukana olisi se itselle rakas ja tärkeä hevonen. Aina sitä keksii muuta: vaikka sitten aloittaa kirjoittamaan väitöskirjaa tai ostaa joskus uuden hevosen, jos siltä tuntuu ja resurssit sen sallivat.

Muutamia kuvia tältä viikolta, kun menimme puomeja ja kavaletteja ensimmäistä kertaa :)

Ilmeestä varmasti näkee, miten iloinen olin!

Nyt ei kuitenkaan ole syytä maalailla piruja seinille, vaan nauttia hetkestä ja elää täysillä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei Maco ole tuntunut sitten viime talven näin hyvältä sileällä kuin nyt. Enkä tarkoita ratsastettavuutta, vaan yleisesti sen liikkumista ja jollain tavalla myös tasaisuutta. Raviin on löytynyt joustoa, mikä tuntui kadonneen syksyllä varmastikin juuri siksi, ettei ruuna ollut täydessä iskussa. Ja jotta kukaan ei tulkitse väärin, en missään nimessä myöskään väitä, että Maco olisi yhtäkkiä muuttunut liikeihmeeksi ja tulisi liitelemään valkoisten aitojen sisällä tulevalla kaudella napsien 60 prosentin tuloksia vaativista luokista. Ehei, siitä ei tule kouluhevosta tekemälläkään, siitä pitää huolen jo ihan sen melova liike ravissa - joka osaltaan rasittaa sen kroppaa. Mutta näin estehevosen käyttöikää ajatellen olemme menossa oikeaan suuntaan, jossa on löydetty jonkinlainen tasapaino sopivan treenin, levon, ylläpitävän hoidon ja ruokinnan suhteen.

Macon normaali arki koostuu nykyään pitkälti noin kolmesta kunnon ratsastuksesta viikossa, jonka lisäksi se saa maastoilla, kävellä käsikävelyssä ja olla toisinaan juoksutettavana. Käsikävelyä tulee tehtyä pääosin Macon hoitajan Idan toimesta, joka on korvaamaton apu arkeemme ihan jo siksi, että voin luottaa häneen täydellä sydämelläni. Pyrin järjestämään ratsastuksen rytmityksen siten, että Maco liikkuu ratsain sileällä, hypäten tai maastossa kahdesta kolmeen päivään putkeen, jonka jälkeen sillä on aina yksi kävelypäivä maastakäsin. Tuona päivänä voi olla mukana kevyt juoksutus tai maastoilua, mutta päivä on kuitenkin pääosin aina satulaton. Tällä rytmillä ruuna on tuntunut oikeinkin hyvältä ja motivoituneelta, sillä se on tapaus, jota ei kannata prässätä liikaa ja varsinkaan turhaan. Tiedättehän, se keski-ikäinen mies, joka mieluummin makaisi sohvalla nauttien sitä hampurilaisateriaa tv:n edessä... ;)

Ratsastuksen lisäksi Maco joutuu joka päivä tekemään venytykset porkkanoiden avulla. Siitä onkin tullut ihan haka ja samalla todella perso noille herkuille. Hauskinta on, miten se tarjoaa itsenäisesti esimerkiksi kumartamista laittamalla toisen jalkansa koukkuun ja toisen suoraksi. On se vaan fiksu! Tuon opettaisi helposti tekemään mitä vain namien perässä, vaikka kiipeämään sinne kuuluisaan puuhunkin. Yhtä lailla tärkeää on säännöllinen hieronta, josta vastaa meidän luottohierojamme Marko. Hän on ihan velho, sillä hän antoi samansuuntaiset diagnoosit Macon kipeistä kohdista jo ennen eläinlääkärin tsekkausta syksyllä. Juuri viime viikolla olleen hierontakerran jälkeen kuulin hyviä uutisia siitä, että Maco on jo lihaksistostaan paremman tuntuinen kuin viime vuoden lopussa, joten selvästi tehdyt hoidot ja toivottavasti sopivanlainen ratsastus on auttanut asiaan. Kuulemma siitä tulee vielä hyvä, kunhan päästään kunnolla ratsastamaan ja sitä kautta saadaan hevonen oikeaan asentoon eli juuri sinne takaosansa päälle, kuitenkaan lyhentämättä liikaa.

Maco ja Macon hoitaja Ida <3

Nyt vuoden vaihduttua ja takaisin treeniin palatessamme olen joutunut miettimään valmennuskuvioitakin uusiksi, sillä meidän pitkäaikainen ja erittäin sopivaksi todettu estevalmentajamme lähtee talvea pakoon muutaman oppilaansa kanssa Espanjaan. En koe olevani tarpeeksi taitava tekemään pohjatyötä Macon kanssa itsenäisesti, joten kontaktoin erästä erittäin kokenutta MM-kisoissa hypännyttä ja jopa maailmancupeissakin sijoittunutta ratsastajaa, jonka kanssa olemme sopineet valmennuskuvioista. Tiedän hänen olevan todella tarkka ja vaativa valmentaja, joka vaatii ratsastajaa sitoutumaan tekemiseen sataprosenttisesti. Olen tästä innoissani, sillä uskon saavani ihan erilaista ajattelua, järjestelmällisyyttä ja tavoitteellisuutta omaan ratsastukseeni. Ja vaikken taitava ratsastaja olekaan, uskon olevani hyvä oppilas ihan vain siksi, että haluan sitoutua tekemiseen sataprosenttisesti. 

Sellaisia ajatuksia tähän kohtaan viikonloppua! Mulla olisi paljon kerrottavaa esimerkiksi siitä, miten olen päässyt ratsastamaan viisivuotiaaksi kääntyneellä Dumlella oppien valtavasti uutta ajattelua nuorten hevosten kanssa olemisesta tai ihan vaikka siitä, miten arki on rullannut tallilla - tai miten ensimmäiset hypyt Macon kanssa sujuivat. Mutta valitettavasti yhden postauksen tekstimäärä on siltä osin rajallinen, ettei kaikkea kannata purkaa yhteen tekstiin. Yritän kuitenkin ennättää kirjoitella teille vielä viikonlopun aikana lisää kuulumisia, kun niitä on nyt pyydelty oikein urakalla muiden sosiaalisen median kanavien kautta. Nyt lähden kuitenkin valmistamaan aamupuuroa ja paistamaan kanaa iltapäivää varten, jotta pystyn nauttimaan tallilla pulkkaratsastuksen jälkeen jotain välipalaa ennen alkuillan valmennusta. Illalla ajattelin pulahtaa uimaan matkaa, sillä Helsinkiä hellii hirmupakkaset seuraavien parin päivän ajan. Huomenna maastoillaan - sanokaa mun sanoneen!

Ihanaa viikonloppua - tee jotain, mistä todella nautit! :)

Lue lisää