#615: Elämän pitää olla värifilmi

Maanantai on tunnetusti viikon ensimmäinen päivä. Monille se tarkoittaa alkavaa työviikkoa tai istumista koulunpenkille vapaan viikonlopun jälkeen - ei siis ollenkaan innostavan kuuloista. Maanantaita kuvaillaan usein kovin masentunein tunnelmin. Väsyttää, on pimeää ja ikävää, viikonloppua voisi jatkaa pidempään.. 

Mikäpä olisi siis parempi aika suunnata tallille valokuvaamista varten kuin maanantaiaamu kello seitsemän. "Olet sä kyllä hullu", totesi eräs tallikaverini. Ehkäpä näin, mutta kun päässä pyöri ajatus kuvista, oli hevosia ja valokuvaamista rakastavan kaksijalkaisen pakko päästä toteuttamaan visioitaan: nouseva aamuaurinko, sumuinen maisema, hevonen ja ihminen. Näiden neljän muuttujan yhdisteleminen tuotti loppupeleissä ajateltua enemmän päänvaivaa, sillä aurinko nousi myöhemmin kuin luulimme ja vähän erilaisesta kulmasta kuin kuvien kannalta olisi ollut ideaalista.

Toteutus jäi näin ollen totuttuun tapaan puolitiehen, mutta näihin kuviin tallentui mielestäni silti jollain tapaa rauhallinen ja syksyinen tunnelma. Ainakin vähän erilaista verrattuna muuhun kuvatuotantoon, jota tänne blogin puolelle jaan. Vaikkei näiden kuvien vahvuutena ole tällä kertaa kuvallinen laatu, on nämä silti pakko jakaa teidänkin silmien alle. Halutessanne voitte kertoa mielipiteitä ja jakaa omia kokemuksianne vastaavien kuvien ottamisesta!

Koska aamu oli melko harmaa, jäi kuvista puuttumaan aimo annos värisävyjä. Jokin päivä sitten Nikke Ankara julkaisi uuden kappaleen Värifilmi, jossa sanotaan "elämän pitää olla värifilmi". Kuuntelin tuota kappaletta näitä kuvia selaillessani ja jäin pohtimaan sanomaa vähän aiottua syvällisemmin. Mieleeni tuli ajatus: ei haittaa, vaikkei kuvissa itsessään ole täydellinen värimaailma. Elämän, jota nuo otokset kuvaavat, pitäisi olla niin "värikästä", että se välittyisi ulkopuolisille ilman sen kummempia muokkauksia. Värikkäällä tarkoitan tässä sitä, että elämästä pitää osata nauttia oikealla tavalla. Tämä ei tietenkään ole kappaleen sanojen oikea merkitys, mutta jollain tapaa se sopii näin ajateltuna myös valokuvaamiseen. 

Menipäs tämä syvälliseksi! Sen pidemmittä puheitta, tässä kasa kuvia. Kuvia on muuten luvassa jatkossakin enemmän kuin tarpeeksi, sillä näin Champin kävelyviikon aikana olen roikkunut kamera kaulassa yhdessä jos toisessa tilanteessa. Yritän kuitenkin saada aikaiseksi myös jotain oikeaa tekstiä, jottei blogi muutu ihan pelkäksi kuvakirjaksi ;)