#845: Takaisin valmennuksiin!

Uusien hevoskavereiden kanssa treenaaminen on sujunut oikein kivasti. Kuten aiemmin jo kirjoitin, olen tällä hetkellä ratsastuksellisesti eräänlaisessa taitekohdassa joutuessani oikeasti miettimään sitä, mitä siellä selässä milloinkin teen. Ja ennen kaikkea, mikä asia toimii minkäkin hevosen kanssa. Kun ratsastaa päivän aikana kolmeakin erilaista hevosta, joutuvat aivot todella töihin. Se oma ja "hyväksi todettu" tapa ei välttämättä sovi kaikille hevosille, jonka vuoksi olen ollut pariin otteeseen sormi totaallisen suussa.

Samalla tuo runsaampi ratsastuksen määrä on tuonut mulle valtavasti uusia työkaluja toistenkin hevosten pariin. Muistan elävästi sen, kun aloin reilu vuosi sitten ratsastamaan satunnaisesti muitakin hevosia Champin lisäksi. Eihän hommasta meinannut tulla aluksi yhtään mitään, sillä jo se yksi vieras hevonen toi eteen haasteita. Vuoden mittaan ratsastelin aina silloin tällöin muillakin hevosilla, jolloin kynnys oman ja muiden hevosten välillä madaltui huimasti. Siltikin nyt joulukuussa, kun aloin oikeasti ratsastamaan useammin myös muiden hevosia, tuntui elämä aluksi haastavammalta. Ensimmäinen viikko meni iloitessa uusista tuulista: tämähän on siistiä! Seuraavalla viikolla totuus iski vasten kasvoja. Ai, eivätkö nämä todellakaan toimi kaikki samoilla asetuksilla?

No juu, eivät toimi. Onneksi sitä varten ovat olemassa valmentajat sekä hevosten omistajat, jotka osaavat neuvoa ja ohjeistaa toimimaan oikein. Ja tuon toisella viikolla tapahtuneen reality checkin jälkeen ratsastus on saanut jälleen ihan uuden suunnan. En yritä väkisin ratsastaa kaikkia hevosia samaan muottiin, vaan osaan jo vähän miettiä, mitä milloinkin kannattaisi tehdä. Kyllä se vaan niin on, että erilaisia hevosia oppii ratsastamaan vain ratsastamalla. Eikun takapuoli satulaan ja menoksi!

Otetaan tällä kertaa tarkempaan tarkasteluun jo pidemmän aikaa mun hevoskaverina toiminut puoliveriruuna Vilho. Kirjoitin siitä ensimmäisen kerran blogiini joskus marraskuun alussa, jolloin hyppäsin ruunalla ensimmäisen yhteisen ratsastuskertamme. Tuolloin en todellakaan osannut arvata, että tulisin kokeilemaan "hevoseton on huoleton" -sanontaa vuoden alussa, joten tarkoituksena oli lähinnä hypätä Vilhon kanssa ja tähdätä sen mahdollisesti tulevalla kaudella joihinkin kisoihin. Nykyisen tilanteen johdosta olen kuitenkin auttanut Vilhon omistajaa myös muuten kuin hyppäämisen kanssa, mikä on ollut todella mukavaa.

Uusien estekuvien puutteessa tässä muutamia vanhoja kuvia musta ja Champista, sekä tietysti alin kuva Champista ja Nikestä!

 Aluksi mulla oli todellinen totutteleminen Vilhon ratsastukseen. Se on luonteeltaan todella energinen ja vähän sählä, samalla tavalla kuin Champkin on. Champin viilipyttymäisestä olemuksesta poiketen Vilho on kuitenkin myös hyvin reaktiivinen kaikkeen ympärillä tapahtuvaan: se saattaa esimerkiksi vähän kyttäillä lähellä olevia ihmisiä, maneesin reunoja ja "ahdistuu" helposti, jos toinen hevonen tulee vastaan liian läheltä. Aluksi kaikki nuo reaktiot olivat mun kanssa aika vahvoja, mutta näin parin kuukauden aikana meno on tasoittunut ihan valtavasti. Jouduin maistelemaan alkutaipaleellamme myös maneesin pohjaa, kun ruuna veti täyskäännöksen kymmenen metrin alkuravien jälkeen ja jäin auttamatta kyydistä pois. Sen jälkeen opin pitämään ohjat kädessä myös rennommin hölkätessä ;)

Hyppytaipaleemme alkupuolella Vilho osasi yhdistää mut selkeästi hyppäämiseen ja siihen, että se pääsi menemään reipasta laukkaa vähän vapaammin ympäri maneesia. Kun laitoin estepenkkini hevosen selkään, oli meidän meno melko railakasta. Hevosen omistajakin sanoi, miten pojalla oli innostunut ilme. Ensimmäinen tehtävä olikin saada Vilho malttamaan mun kanssa, jotta se ei juoksisi mun alta pois ja apuja karkuun. Viimeisen kahden viikon aikana olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten rauhassa ruuna lähtee nyt liikkeelle. Se ihan oikeasti malttaa ravata jopa löysästi, kun vielä kuukausi sitten sitä sai pidätellä ihan kunnolla ääniapujenkin kanssa ensimmäisistä raviaskeleista lähtien. Ehkä mä olen löytänyt nappuloita sen ratsastamiseen tai sitten hevonen on tottunut muhun paremmin. Niin tai näin, kehitystä on todellakin tapahtunut.

Vilho on siis estesukuinen hevonen, joka on hypännyt joskus nuorempana, mutta toiminut viimeiset pari vuotta enemmän kouluhevosena. Se on miellyttävä ratsastaa, sillä se on kovin positiivisella asenteella hommissa. Vaikkei se ole todellakaan valmis hevonen, eikä sitä pidä tietenkään olettaakaan, yrittää se aina parhaansa. Ja kun se malttaa keskittyä hommiin, vähentyy säpsyily ja muiden hevosten väistely samaa tahtia. Se on vähän sellainen Risto Reipas, tomerana poikana yrittämässä kaikkensa, mutta samalla miettien, mitä tässä pitikään oikein tehdä.

Olemme käyneet Vilhon kanssa estevalmennuksissa nyt kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla menimme ihan puomi- ja kavalettiharjoituksia, joista tein ääniraidallisen videokoosteen tämän postauksen yhteyteen. Toisella kerralla mulla ei ollut kuvaajaa mukana, mutta pääsimme hyppäämään hieman linjoja ja rataa. Viimeisillä kerroilla nostimme hieman korkeuttakin, jolloin este oli reilussa metrissä. Samaa korkeutta olen hypännyt Vilholla itsenäisestikin aina välillä, mutta pääosin työskentely on tapahtunut pienillä esteillä ja erilaisten kontrolliharjoitusten parissa. Hevonen osaa kyllä hypätä ja se haluaa olla suhteellisen varovainen, mutta perustyössä eli suoruudessa ja rytmissä esteiden välissä on vielä paljon hiomista. Suurin osa tästä lähtee nimenomaan siitä, että Vilho on vielä sen verran innoissaan hyppäämisestä, eikä se ole vielä aivan mun apujen välissä.

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo 3 viikon takaa + Acsulla ratsastus)

Linkki videoon (tämän viikon valmennusvideo Vilholla)

Vertaan tahtomattanikin kaikkea siihen, mitä Champin kanssa tein. Vaikka se oli innoissaan, oli se silti mun apujen välissä. Se meni eteen, kun pyysin ja hidasti jo pelkästä ajatuksesta. Avut olivat lopulta aika pieniä, eikä mun tarvinnut ajatella niitä sen kummemmin. Vilhon kanssa tilanne on toinen, sillä se on hyvin erityyppinen hevonen. Champ pystyi vanhempana ja enemmän tehtynä hevosena esimerkiksi kokoamaan laukkaa esteiden välissä hyvin tehokkaasti, mutta Vilhon kanssa se ei vielä ole yhtä saumatonta. Se ei ole niin hyvin takajalkojensa päällä ja jää helposti pitkäksi. Sillä on todella iso laukka, jossa tulee olemaan paljon säätelyvaraa, mutta joka on vielä esteillä melko raaka. Tuo laukan säätelemättömyys näkyy esimerkiksi siinä, että Vilho saattaa ennen esteitä ja heti niiden jälkeen nostaa päänsä ja jännittää alakaulansa lähtien vetämään mun kättä vasten, jolloin se helposti ajautuu liian lähelle seuraavaa estettä. Näissä tilanteissa on kaksi ratkaisuvaihtoehtoa. Jos tilanne tulee ennen estettä, voin antaa hevosen tehdä oman virheensä ja antaa sen niin sanotusti tarkoituksella tulla liian lähelle estettä. Valmentajanikin mukaan hevonen oppii juuri niistä ja alkaa odottamaan myös itse. Jos hevonen tulee vahvaksi esteen jälkeen, tulee mun istua satulaan ja tehdä pidäte kerran kunnolla, jotta pääsen hellittämään mahdollisimman nopeasti ja ratsastamaan tasapainossa kohti seuraavaa tehtävää.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta jälkimmäisellä videolla näette eron hyvin ensimmäisten ratojen ja viimeisen radan välillä. Viimeisellä radalla otin sen asenteen, että ratsastan oikeasti huolellisesti jo heti esteen jälkeen, enkä jää seisomaan jalustimille tai tekemään pieniä pidätteitä pitkäksi aikaa aina kaarteeseen asti. Ja kappas, hommahan lähti sujumaan ihan eri tavalla! Vaikka tätä on toitotettu mulle jo Champin kanssa vuodesta toiseen, konkretisoituu asiat kunnolla tällaisen hevosen kohdalla, joka ei ole niin kokenut hyppäämisessä. Silloin mun pitää oikeasti keskittyä jokaiseen askeleeseen.

Keskittymistä tarvitaan myös siinä, että hevonen pysyy suorana esteitä kohden. Jos olisitte nähneet meidän ensimmäisiä hyppykertoja, olisi se varmasti ollut hauskaa katsottavaa. Vilho jäi helposti kiemurtelemaan esteiden välissä, sillä se ei ollut samalla tavalla raiteilla ja mun apujen välissä mihin olin tottunut. Champin kanssa pystyin vain ohjaamaan hevosen esteelle, jolloin se meni itse suhteellisen suoraan estettä kohden. Kokemattomamman hevosen kanssa mun pitää ihan oikeasti ohjata se hevonen sinne esteelle, vaikka se ei kyttäisi mitään. Vaikea selittää, mutta se ero on lopulta ihan valtava. Tässäkin olemme tulleet jo valovuoden verran eteenpäin, sillä olen tajunnut monta asiaa ratsastuksellisesti.

On hienoa päästä tekemään töitä erilaisten hevosten kanssa, sillä jokaiselta oppii erilaisia asioita. Siinä, missä kokenut estehevonen pystyy opettamaan mulle teknisempiä tehtäviä ja isompien korkeuksien hyppäämistä, palauttaa kokemattomampi hevonen mut sille perustyöskentelytasolle ja laittaa mut oikeasti keskittymään siihen, mitä olen tekemässä. Luulen, että tämä todellakin tekee hyvää mun ratsastukselle, sillä kun hyppään seuraavan kerran kokeneemmalla hevosella, teen varmasti huolellisemmin myös sen kaiken pohjatyön. Merkityksen ymmärtää vasta sitten, kun sen kokee konkreettisesti uudelleen.

Onko teillä useampia hevosia hypättävänä ja jos on, miten ne eroavat toisistaan? :)