Joulukalenterin kahdeksannen luukun takaa paljastuu paljon toivottu tallivideopostaus. Jos mun pitäisi nimetä yksi kaikista toivotuin postaustyyppi, taitaa se ehdottomasti kallistua juurikin tuon videopostauksen puolelle - ja tarkennettuna vielä tallielämään. Mutta enhän mä tuota tarkennusta ihmettele, onhan tässä kyseessä kuitenkin hevosista kertova blogi!
Mä en kuvannut tällä kertaa kovin spesifiä videota, sillä mukana ei ole esimerkiksi sitä perinteista osuutta siitä, kuinka laitan hevosta kuntoon. Kuvaus tapahtui perinteisen puhelimen voimin, sillä järjestelmäkamera, jolla normaalisti olen kuvannut videopostaukseni, on nyt käytössä isälläni. Yritän saada tuon kameran joskus jälleen itselleni ainakin hetkellisesti, jotta saisin vähän parempilaatuisia videoita teidän katseltavaksenne. Mutta siihen asti on tyydyttävä joko kännykkälaatuun tai ikivanhaan videokameraan, jonka laatu ei juuri puhelimen tasosta eroa..
Pidemmittä puheitta, tässäpä teidän toivoma video. En selittänyt ratsastuksista sen kummemmin, sillä edellisessä postauksessa on kerrottu tarkemmin ääniraidallisen valmennusvideon kera tunnin sisällöstä ja siitä, miten ratsastus lopulta sujui. Jollekin teistä saattaa hetätä kysymyksiä tuosta toisesta videolla esiintyvästä hevosesta, mutta kerron siitä tarkemmin joskus toiste, mikäli sellainen tilanne eteen tulee :)
Joulukalenterin luukut ilmestyvät nyt näin iltapuhteella, mutta ei anneta sen häiritä elämää. En ole ehtinyt kirjoittaa näitä luukkuja ollenkaan etukäteen, joten voitte kuvitella, että olen hieman helisemässä julkaisuaikojen kanssa. Koitetaan kuitenkin tsempata tämä kuukausi ja pitää joulukalenteri hengissä - jos te tästä pidätte! Sen voin paljastaa, että tulossa on ainakin tallivideopostaus, Champin mietteitä ja muutamia muita teidän paljon toivomia aiheita.
Niin on itsenäisyyspäivät juhlittu ja paluu arkeen kävi ryminällä. Vielä maanantaina elin omassa haavemaailmassani vailla murheita huomisesta, jolloin olimme kaverini Sarinan kanssa tallilla pitkän kaavan mukaisesti: klippasin ensin Champin, jonka jälkeen hyppäsin Vilholla ja illalla mulla oli vielä estevalmennus tuon oman hevoseni kanssa. Pitkästä aikaa sain paikalle kuvaajan, joka ikuisti meidän menoa videon muodossa. Siispä joulukalenterin seitsemännen luukun takaa paljastuu ääniraidallinen video valmennuksesta!
Tunti alkoi perinteisesti tehtävällä, jossa tulimme puomilta ristikolle kolmella laukka-askeleella. Tehtävää oli jatkettu vielä siten, että ensimmäinen puomi tuli pienestä kaarteesta, joten sille piti pystyä säilyttämään hyvä laukka ja tahti aina koko kaarteen läpi. Mulle paljon helpommin sanottu kuin tehty! Ristikkolle tuli tehdä pieni kaarre, muttei kuitenkaan liikaa, jottei väli jäänyt pitkäksi. Ristikon jälkeen oli jälleen kolme laukka-askelta seuraavalle puomille, josta jatkettiin vielä myöhemmin kolmella askeleella okserille. Välit olivat lyhyitä, joten hevosen tuli olla tarpeeksi paketissa ja avuilla mahtuakseen suorittamaan tehtävät vaaditulla tavalla. Aluksi mulle tuottikin ongelmia mahtua ristikon ja toisen puomin väliin, sillä Champ kulki hieman pitkänä ja tarjosi aina esteen jälkeen oikeaa laukkaa vasemman sijaan.
Koska ajankohtaisia kuvia ei ole, palataan vuoteen 2015 :D
Toistojen jälkeen homma rupesi kuitenkin sujumaan, mikä oli tietysti helpottavaa kuskille - en ollut niin hukassa kuin aluksi ajattelin! Kun olimme tehneet alkuverryttelyä noiden esteiden parissa, lähdimme tulemaan muutamaan otteeseen jumppalinjaa, jota olin hypännyt hieman erilaisena edellisen ratsuni kanssa. Tällä kertaa jumppa koostui innarikavaleteista, josta jatkettiin yhdellä askeleella ristikon yli, josta puolestaan yksi askel pystylle ja siitä kaksi laukka-askelta okserille. Nuo ensimmäiset esteet pysyivät koko valmennuksen ajan matalina, mutta okseria nostimme vähitellen isommaksi. Champ hyppäsi koko tunnin ajan hyviä hyppyjä jumppasarjan viimeiselle esteelle, joten emme nähneet tarpeelliseksi nostaa estettä isommaksi tai tehdä hyppyjä niin sanotusti turhaan.
Jumppasarjalla ongelma oli aluksi suoruuden kanssa. Champ haki todella voimakkaasti oikealle, ei siis varsinaisesti valunut sinne, mutta hyppäsi hieman kiertäen itseään oikealle. Se johtui osittain siitä, ettei painoni ollut tasaisesti molemmilla jalustimilla, sekä siitä, että raippani oli vasemmassa kädessä. Pieniä juttuja, mutta herkkä hevonen reagoi näihin välillä voimakkaastikin. Niinpä vaihdoin raipan oikeaan käteen ja lisäsimme pieniä apuja jumppaan, jolloin hevonen hyppäsi suorana ja olimme tyytyväisiä lopputulokseen. Apuina meillä oli vinopuomi heti ensimmäisen kavaletin kohdalla, jonka lisäksi nostimme ristikon oikeaa puolta tarkoituksella ylemmäs ja vaihdoimme pystyn maalinjan siten, että toinen pää oli oikealla ilmassa. Nuo ohjaavat hevosta automaattisesti enemmän vasemmalle.
Kun olimme tyytyväisiä jumppaan, otimme mukaan muutamia linjoja ja suoria teitä, jotta saimme alle ratatempoa tulevia kisoja varten. Linjat olivat melko simppeleitä: mukana oli ihan tavallista viiden askeleen pysty-okseri -linjaa viidellä laukka-askeleella, jonka lisäksi teimme erilaisia kaarevia teitä ja tulimme joitakin esteitä pitkillä lähestymisillä tai kaarteista ulos. Muutamia mokia jouduin korjaamaan, kuten esimerkiksi sen, etten jäänyt esteiden jälkeen seisomaan jalustimille ja vain vetämään kädellä taaksepäin, vaan että pääsin istumaan satulaan ja rentouttamaan käden esteitä kohden. Tuolla on valtava vaikutus hypyn laatuun, sillä kovalla kädellä saadaan aikaan selättömiä hyppyjä. Helpommin toki sanottu kuin tehty, mutta siihen pitäisi pyrkiä.. Kerta kerran jälkeen homma rupesi kuitenkin pelittämään paremmin ja löysin takaisin sitä ratarytmiä, joka tuppaa välillä katoamaan tarpeellisten toistojen puuttuessa.
Nyt vain toivotaan, että sunnuntaita se ratarytmi olisi mahdollisimman hyvin muistissa ja saisin alle hyvät radat kisoista ennen talven rokotuslomaa. En selitä tunnista sen tarkemmin, sillä videolla näkyy hyvin kaikki kuvatut pätkät selityksineen päivineen, niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin. Niitä katsomalla opin itsekin, kun mietin, mikä tunne mulla oli selkään verrattuna siihen, miltä se on näyttänyt maahan. On siis oikeasti hyödyksi, kun paikalle tulee kuvaaja, joka pystyy taltioimaan sitä omaa ratsastustani analysointia varten!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tänään kuudes joulukalenteriluukku on hieman vähemmän panostusta vaatinut, sillä olemme kaveriporukalla tällä hetkellä porukoideni luona viettämässä itsenäisyyspäivää hyvän ruoan ja linnanjuhlien merkeissä. Perinteinen kokoonpano, sama juttu oli meillä jo viime vuonna ja toivottavasti myös ensi vuonna!
Itsenäisyyspäivän kunniaksi saatte pienen maistiaisen kuvista, joita otimme viime viikolla kaverini hevosesta. Päivä oli mukavan aurinkoinen, mutta ihan perinteisten pääkuvien lisäksi otimme muutamia ovensuukuvia eli näitä niin kutsuttuja studiokuvia. Mä en ole kuvannut noita kovinkaan paljon, edellisen kerran parisen vuotta sitten ja siihen se onkin jäänyt. Ihan hauskaa vaihtelua, vaikka ei ehkä se mulle ominaisin kuvausmalli.
Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille vielä kerran! :)
Maanantain eli joulukuun viidennen päivän kunniaksi palaamme ajassa reippaasti taaksepäin, nimittäin aina heinäkuulle asti. Tuolloin sain vieraakseni tallillemme ensimmäistä kertaa bloggaajakolleegani Rositan, joka saapui aina Ruotsista asti kuvaamaan mua ja Champia vihreyden ja auringon alle. Näin muutamia kuukausia myöhemmin maa on saanut jo useampaan otteeseen valkoista peitettä ylleen, mutten saanut toteutettua tätä postausta aiemmin valmiiksi. Ei se mitään, otetaan se osaksi joulukalenteria!
Rositahan on mua hieman vanhempi kouluratsastaja, joka on tullut monelle tutuksi blogimaailmasta tai vaikkapa Instagramin puolelta todella hienoista kuvistaan. Tapasimme ensimmäisen kerran varmaankin reilu vuosi sitten - voin olla myös väärässä, sillä no, muistini on erinomainen, mutta hyvin lyhyt. Sen jälkeen viestittelimme aina silloin tällöin ja puhuimme ideasta, että Rosita tulisi napsimaan meistä kuvia ja pääsisi samalla kapuamaan hevoseni kyytiin. En malttanut odottaa, sillä hyviä kuvia on aina ilo katsella. Ihan samalla tavalla kuin muita ratsastajia Champin selässä. On oikeasti opettavaista seistä maassa ja seurata, miten ruuna toimii toisen ratsastajan alla.
Ensin muutamia kuvia marraskuulta. Rosse ja Champ siis!
Tilanne on melko raaka sille, joka siellä selässä normaalisti istuu. Vierailevilta ratsastajilta saa usein varsin reaalista palautetta: onko hevonen hidas jalalle, kulkeeko se suorana, miten se kantaa itsensä ja reagoi muihin apuihin. Yksi kerta ei välttämättä anna vielä kaikkea, sillä usein tällaiset meidän tasoiset amatööriratsastajat eivät "uskalla" ratsastaa hevosta täysin normaalisti uudessa tilanteessa. Toisella kerralla homma usein sujuukin jo paremmin ja jos välissä on ollut pidempi tauko, osaa lainakuski usein sanoa mielipiteitään myös siitä, mihin suuntaan hevonen on välissä kehittynyt.
Champin selässä on loppujen lopuksi käynyt aika moni ihminen tässä vajaan neljän vuoden aikana. Jos olen ollut matkoilla, on sillä ollut noin kuusi ihmistä, joiden huomaan olen voinut jättää sen niin sanotusti ilman huolen häivää. Osa näistä on tallityöntekijöitämme, osa kavereita. Näiden lisäksi Champia on liikuttanut satunnaisesti kerran tai pidempijaksoisesti noin viisi ihmistä, minkä lisäksi sen kyydissä on käynyt säännöllisesti kouluvalmentajani ja epäsäännöllisesti kerran tai silloin tällöin joku kaverini tai tallituttuni. Joskus koko ratsastuksen ajan, joskus esimerkiksi loppuverryttelynä. Mä olen aina ollut vähän höveli sen suhteen, ketä päästän Champin selkään. Joskus olen saattanut kysyä kesken ratsastuksen joltain tallillamme olevalta vuokraajalta, olisiko hän halunnut testata Champia oman ratsastukseni päätteeksi. On kiva saada ihmisille hyvä mieli, eikä muutamasta kierroksesta ole haittaa hevoselle.
Sitten siirrytään viime heinäkuulle! En muokannut näitä kuvia ollenkaan, joten laatu on nyt sen mukainen :D
Champ innostui kavaletin hyppäämisestä ja rupesi villiksi :D
En silti sano, että päästäisin Champin selkään ihan ketä tahansa. Jos sillä on ratsastanut joku, olen ollut aina tietoinen siitä, että kyseinen ihminen pärjää sen kanssa. Mulle ei ole tärkeää, liikkuko hevonen välttämättä peräänannossa tai näyttävästi, kunhan ratsastus on pääosin siistiä ja siitä ei niin sanotusti ole haittaa mun omille säädöille. Mun kaveripiirissä on onneksi sen verran taitavia ratsastajia, että usein Champ on ollut oikeinkin kiva heidän jäljiltään. Naureskelin juuri muutama viikko sitten, kun laitoin Millan ratsastamaan Champilla loppuverryttelyt oman hyppäämiseni jälkeen. Milla ei ole ratsastanut hetkeen kunnolla, eikä hänellä ollut mitään ratsastusvaatteita päällään. Champ liikkui silti paremmin kuin mulla ja olikin seuraavana päivänä ihan superhyvä. Ehkä vähän masentavaa, mutta niin siistiä, että mun kavereissa on taitavia ihmisiä.
Tosiaan, Rosita meni kesällä Champilla ensimmäistä kertaa ja nyt marraskuussa toiseen otteeseen. Näin toisella kerralla meno oli oikeasti todella kivan näköistä, eikä ensimmäinenkään kerta hullummalta näyttänyt! Champ on vähän spesiaali hevonen, johtunee ehkä ratsastajastaankin. Mun kouluvalmentaja on aina sanonut, että se näyttää maahan paljon helpommalta, mitä on selkään. Yksikin unohdettu apu ja tsadam, ruuna on poissa avuilta. Opettavaista, muttei todellakaan aina helppoa. Mutta tässähän sitä joutuu opettelemaan ratsastusta, eikä sitä ajelemista, joka olisi joissain kohdin ehkä paljon mukavampaa ;)
Rosita kertoi omassa blogissaan tarkemmin mietteitään liittyen Champin ratsastukseen, kannattaa käydä lukaisemassa sieltä. Saas nähdä, koska uusimme tämän systeemin seuraavan kerran! Puhetta on ollut, että lähtisin käymään Ruotsissa hänen luonaan keväällä, kunhan saan vähän rahaa kasaan. Olisi kyllä hauskaa ottaa pieni miniloma naapurimaahan, sillä viimeksi olen käynyt siellä nelisen vuotta sitten. Ehkä ensi vuonna siis!
Oletteko te lainanneet hevostanne muiden ratsuksi usein?
