#815: Muutos parempaan

Kävelin yhtenä päivänä Champin kanssa maneesissa onnistuneen kouluvalmennustunnin päätteeksi. Tunti oli sujunut hyvin, itseasiassa loistavasti. Emme olleet tehneet sen aikana juurikaan sen kummempia asioita edellisen päivän estevalmennuksen vuoksi, mutta hevonen liikkui valmentajan sanojen mukaan paremmin kuin ehkä koskaan ennen. Se oli tasainen, avuilla ja ihan älyttömän kiva ratsastaa. Siinä loppukäyntejä talsiessamme tajusin, kuinka ison askeleen olemme saaneet otettua kuluneen vuoden aikana yhteistyömme osalta. Champ on muuttunut ratsastettavuudeltaan, mutta myös minä ratsastajana olen oppinut valtavasti uutta. 

Yritin googlailla, mitä olen aikoinaan sanonut Champista ja sen ratsastettavuudesta, mutten valitettavasti nopealla hakemisella löytänyt mitään konkreettista. Muistelen kuitenkin maininneeni useaan otteeseen, kuinka se on hidas jalalle. Vähän vino, sellainen turhan taipuisa kaulastaan. Samalla kuitenkin todella jäykkä koko muusta kropasta, suora takajaloistaan ja epätasainen tuntumalle. Hieman epämotivoitunut liikkumaan. Esimerkiksi tällaisia asioita olen hevosestani vuosien mittaan sanonut, joko täällä blogissa tai sitten ihmisille, jotka ovat sitä kyselleet tai selkään kiivenneet. 

Nuo kaikki negatiiviset piirteet ovat aikojen saatossa iskostuneet päähäni niin vahvasti, että niistä on vaikeaa päästä eroon. Havahduin tuon onnistuneen kouluvalmennuksen jälkeen siihen, että lähes poikkeuksetta jokainen kouluvalmennuksemme päättyy nykyään onnistumiseen. Samoin oikeastaan jokainen valmennus tai itsenäinen ratsastuskerta, jolloin teen töitä kunnolla keskittyen. Suurin oivallus oli oikeastaan se, että Champ on nykyään kaikkea muuta kuin yllä oleva lista täynnä negatiivisia adjektiiveja. Toki se on edelleen vähän vino, hidas jalalle ja ajoittain epätasainen. Mutta ai että, miten kiva se on ratsastaa! Ja niinä huonoinakin päivinä se on tuhansia kertoja mukavampi kuin esimerkiksi vuosi sitten hyvänä päivänään.

Kaksi kuvaa siitä, millainen Champ on nyt.

Omia käsityksiä on aina vaikea muuttaa. Jos ajattelet tiedostamattasi, että ratsastamasi hevonen on sitä tai tuota negatiivista, heijastuu se varmasti jollain tasolla omaan ratsastukseesi. Alat yliratsastamaan, sillä oletat jo lähtökohtaisesti hevosen olevan esimerkiksi hidas jalalle. Tällä tavoin oravanpyörä on valmis. Mä olen joutunut opettelemaan kesän aikana ja sen jälkeen uutta ratsastustyyliä, joka on saanut meissä ratsukkona aikaan ison muutoksen. Se ei ehkä näy ulkopuoliselle niin selkeästi, mutta tuntuu selkään ihan valtavan suurena erona. 

Mietitään uudelleen sanoja ja lauseita, jotka kuvaavat mun mielestä Champia tällä hetkellä. Se on paremmin avuilla ja raiteilla, liikkuu siis suorana ja tarvittaessa sivulle. Asettuminen tai taipuminen eivät tuota suuria vaikeuksia. Se pystyy ravaamaan isoa ja tahdikasta ravia, joka keinuu eteenpäin. Ennen kaikkea se on suurimman osan ajasta tasainen kädelle olematta kuitenkaan vahva ja se jaksaa kantaa itseään korkeammassakin muodossa ilman, että se valuu pahasti luotiviivan taakse. Laukkaa pystyy säätelemään, se tekee puhtaita ja sujuvia vaihtoja. Hevonen liikkuu tasapainossa ja omalla moottorilla, se haluaa tehdä töitä. Ja sanonpahan vielä kerran, että se on tasainen kädelle. Oikeasti. Uskomaton tunne. Mun hevosella on miellyttävää ratsastaa.

Huh. Enpä olisi uskonut, ennen kuin asian kunnolla oivalsin. Ja nyt haluan painottaa, etten halua kuulostaa millään tavalla ylimieliseltä tai hehkuttaa Champin ratsastettavuutta turhaan. Tallityöntekijämme ratsasti Champilla kerran mun ollessa Tanskassa nyt viikonloppuna ja kun kysyin sunnuntaina millainen Champ oli ollut, oli vastaus suoraan sanasta sanaan seuraava: "ihan kamala". Niin, se ei tosiaan ole kouluratsastajan käteen se kaikista miellyttävin vaihtoehto. Kouluvalmentajani jaksaa aina toistella, miten super paljon helpommalta Champ näyttää maahan verraten siihen, mitä se on selkään. Jos sitä puristaa, se ei liiku minnekään. Jos unohdat puolipidätteen tai herpaannut sekunniksi, on hevonen tehnyt jo jotain, mitä ei pitänyt. Joskus aikoinaan mun samantasoiset ratsastajakaverit eivät saaneet sitä laukkaamaan. Se ei ole helppo hevonen, mutta juuri sen takia se on mulle täydellinen opetusmestari.

Ja pari kuvaa siitä, millainen Champ oli helmikuussa 2013.

Mä olen käynty Champin kanssa läpi ihan kamalan pitkän tien. Itkenyt, kun se on ollut ihan kamala ratsastaa. Muistan sen kesän, kun kouluvalmentajani pakotti mut ratsastamaan ilman kannuksia yli puoli vuotta. Onneksi pakotti, koska muuten hevonen ei liikkuisi tänä päivänä enää mihinkään: olin puristanut sitä niin paljon, että se oli ihan turta pohjeavuille. Nykyään mun ei tarvitse puristaa, enkä pystyisi edes tekemään niin. Voin pitää jalkani rentoina ja jopa irti hevosen kyljistä, eikä ruuna yritä siirtyä askellajista toiseen. Toki isompia apuja tarvitsee välillä käyttää, ei se meno ole joka minuutti harmonista. Teen edelleen virheitä. Pidän liikaa, en uskalla rentoutua kädellä, kadotan ajatuksen. Näistä tilanteista pääsee kuitenkin nopeasti yli, enkä enää jää saman virheen pariin kovin pitkäksi aikaa. Ja ne pätkät, jotka ovat niitä oikeasti hyviä - niitä on niin paljon enemmän, välillä kokonainen ratsastuskerta putkeen.

Joku viisas on joskus sanonut, että harrastuksista pitää pystyä nauttimaan. Nyt voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että mähän nautin. Ehkä sekin, että meidän yhteistyö on alkanut sujumaan uudella tavalla, on heijastunut myös omaan asenteeseeni ja sitä kautta auttanut myös kokonaisuuden parantumisessa. Ja mä en tosiaan ota ratsastusta mitenkään vakavasti, vaan nautin ja fiilistelen edelleen samalla tavalla siellä maastossa, ilman satulaa hömpötellen tai vain rennosti kevennellen. Suurin muutos lienee ehkä kuitenkin se, että kun ratsastan kunnolla, mä todella keskityn siihen, mitä olen tekemässä. Mulla on tavoite jokaiselle ratsastuskerralle, mutta uskallan myös muuttaa niitä tarvittaessa. Antaa hevosen laukata isommin maneesia ympäri heti ratsastuksen alkupuolella, jos se tuntuu sitä tarvitsevan. Tehdä sileäväännön sijaan puomeja tai lopettaa jo lyhyen ajan jälkeen Champin tuntuessa hyvältä. Mukana on siis ajatus ja fiilis. Toimiva yhdistelmä, etten sanoisi ;)

Tiedostan hyvin, ettei hyvä fiilis voi jatkua tasaisella nosteella loputtomiin. Jossain kohden meille tulee taas pieni takapakki ja tunne siitä, ettei mikään ota onnistuakseen. Siksi näistä hyvistä ajoista pitää osata nauttia ja kerätä talteen se kaikki motivaatio, mitä saatavissa on. Ja kun homma pelittää sileällä, pelittää se tosissaan myös esteillä. Ja sehän vasta onkin ihanaa! Mulla on nykyään niin paljon itsevarmempi olo esteillä, eikä ne 120cm korkeudellakaan olevat esteet tunnu enää isoilta. Ja vaikka viime valmennuksessa olin tippua selästä, olin tunnin jälkeen onneni kukkuloilla hypättyämme isompia tehtäviä onnistuneesti. Tuo tippuminen oli kyllä oikeasti lähellä, sillä sinkouduin puoleen väliin hevoseni kaulaa sen pompattua jättiloikalla kavaletin yli, kun menin ilman jalustimia. Kyllä nauratti, vaikka hetken verran kuvittelin lentäväni maneesin reunaa päin. Onneksi Champ pysähtyi ja piti päänsä kiltisti ylhäällä!

Tällaisia fiiliksiä keskiviikkoon. Huomenna on luvassa maastoilua ihan tositarkoituksella, toivottavasti ei sada vettä niskaan määräänsä enempää. Loppuviikosta treenataan taas ahkerasti neljän seinän sisällä, oman ja lainahevosen kanssa :)

Onko teillä tullut hyviä fiiliksiä hevostenne kanssa viime aikoina?

Lue lisää

#814: Kolikon kääntöpuoli

Sosiaalisessa mediassa puhutaan tasaisin väliajoin siitä, kuinka se luo nuorille ihmisille ja miksei vanhemmillekin valtavia paineita loistaa omassa elämässään täydellisenä. Instagram pursuaa kuvia tyylikkäistä asukokonaisuuksista upeissa maisemissa, bloggaajat päivittävät sivuilleen kuvia kiireettömistä kahvihetkistä päivä toisensa jälkeen ja toisen elämä vaikuttaa siltä, ettei ongelmia ole koskaan ollutkaan. Valmennukset sujuvat kuin vettä vain, kisoista tulee kotiintuomisina ruusukkeita ja varusteet ovat viimeisen päälle huolitellut.

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään, mutta viimeisimpään postaukseeni saamani kommentti kirvoitti vihdoin ajatuksen sille tasolle, että lähdin suoltamaan tekstiä näppäimistöltä koneeni ruudulle. Kommentti kuului jotakuinkin näin: "Ja mietin vaan, että millä rahalla opiskelija asuu Helsingissä, hankkii personal trainerin, ottaa äkkilähtöjä ulkomaille ja kilpahevosen ylläpidosta pk-seudulla (tai muualla) nyt puhumattakaan..". Vaikka kommentti on sävyltään ehkä hieman negatiivinen, on monet muutkin positiiviset kommentit saaneet mut ajattelemaan aihetta. Ihan siis sellaisetkin, joissa kehutaan, kuinka mä vaikutan aina niin positiiviselta ja iloiselta ihmiseltä, osaan nauttia elämästä ja saan kamalasti aikaiseksi.

Pakko myöntää. Kyllähän mä nautin elämästäni, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Saan olla niin äärettömän kiitollinen siitä, että mulla on mahdollisuus harrastaa laadukkaasti mulle sopivan hevosen kanssa, opiskella unelmieni koulutusohjelmassa, matkustaa ja viettää vapaa-aikaa. Mulla on työpaikka, aivan ihania ystäviä ja perhe, mä olen terve ja elämässä on kaikki yksinkertaisesti hyvin. Mä olen onnellinen. Mutta se ei tarkoita, että elämä olisi sitä pelkkää fiilistelyä, onnistumisia ja positiivisuutta. Vaikka pyrin olemaan mahdollisimman positiivinen ihminen, on mullakin hetkiä, kun kaikki tuntuu menevän pieleen.

Eräs nuori esteratsastaja pohti tänään, kuinka hän suorastaan vihaa sitä, miten kaikki sosiaalisen median kanavat ovat täynnä pelkkää positiivisuutta - epäonnistumisia ei tuoda esille. Ei niitä huonoja kisasuorituksia tai valmennuksia. Ymmärrän hyvin sen, miksi moni haluaa pitää julkisuuskuvansa sosiaalisessa mediassa mahdollisimman moitteettomana. Ihmiset ovat helposti todella piikikkäitä toisilleen ja ihan harmittomanakin julkaistu epäonnistumistilanne saattaa aikaansaada myrskyn, jollaista ei olisi helposti omalle kohdalleen uskonut. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä ennen en uskaltanut julkaista blogissani kaikkea materiaalia esimerkiksi valmennuksista. Jos joku asia epäonnistui, mietin, jätänkö asian vain omaan tietooni. 

Nykyään olen täysin avoin ratsastukseen liittyvissä tilanteissa. Kerron reippaasti niin videoiden, kuvien kuin tekstinkin muodossa tilanteista, jotka eivät sujuneet. Kaunistelematta, ihan samalla tavoin kuin niistä onnistuneistakin hetkistä. Myönnän myös, etten ole kovin kummoinen ratsastaja, joten teen virheitä oppimismatkallani ihan samalla tavoin kuin jokainen meistä on tehnyt. Sen tajuamiseen meni aikaa, mutta kun olen sisäistänyt asian, pystyn julkaisemaan kaikenlaista materiaalia ratsastuksestani. Nuorempana olin epävarmempi, sillä halusin todistella muille osaavani ratsastaa. Nyt mulle ei ole siihen tarvetta, sillä hyväksyn omat taitoni sellaisena kuin ne tällä hetkellä ovat. 

Saan tasaisin väliajoin kommenttia siitä, miten paljon saan aikaan päivieni aikana. Olen tottunut touhuamaan, eikä paikallaan oleminen sovi mulle: tulen vain kärttyisäksi ja uneliaaksi, jonka jälkeen mulla on paitsi todella epämotivoitunut olo, myös hirveän huono omatunto. Mutta vaikka postaan aamulla kuudelta salikuvan, ei se tarkoita, että olisin herännyt viiden jälkeen iloisena uuteen päivään ja sykkinyt sen jälkeen täydellä teholla hymyssä suin. Ei todellakaan! Tämä päivä on loistava esimerkki. Heräsin tosiaan aamulla vähän viiden jälkeen ja torkutin herätyskelloani kolmeen otteeseen miettien vakavasti, voisinko yksinkertaisesti skipata aamutreenit ja nukkua ylimääräiset kolme tuntia. Olin kuolemanväsynyt nukuttuani aivan liian vähän viimeiset neljä yötä, mutta sullouduin treenivaatteisiini ja palelin matkalla salille. Kuudelta aloitin treenin ja kahdeksalta olin takaisin kotona. Fiilis oli tähän mennessä parantunut, sillä liikunta saa mut aina hyvälle tuulelle. Kävin suihkussa, luin kirjaa ja valmistin kunnollisen aamupalan. Päivä tuntui alkavan loistavasti aamun väsymyksestä huolimatta.

Yhdeksän jälkeen lähdin suunnistamaan kohti Pasilaa, koska osallistuin yhteen työssäni vaadittavaan tenttiin. Olin muistanut kyseisen tapahtuman vasta edellisenä iltana, joten en ollut valmistautunut siihen etukäteen. Onneksi mukana sai pitää materiaalia, jota olikin useamman sadan sivun edestä. Selasin tuon kahden tunnin aikana valtioneuvoston säädöksiä etsien kysymyksiin oikeita vastauksia ja toivoin, etten nukahtaisi kaikkien nähden. Sain kuin sainkin tentin valmiiksi ja kiiruhdin kotiin, ollen laiskalla tuulella ja odotellen bussia niin pitkään, että olisin samassa ajassa kävellyt juna-asemalta kotiin. Kotona söin kylmää pastaa ja tonnikalaa, koska en jaksanut lämmittää ruokaa mikrossa. Mun piti lähteä ennen yhtä tallille, mutta uppouduin kirjani pariin ja luin sitä aina kahteen asti, jonka jälkeen nukahdin ja torkutin herätystä aina puoli neljään saakka.

Voitte kuvitella, miten muissa maailmoissa olin herättyäni. Päiväunet eivät todellakaan sovi mulle, sillä voin henkisesti ja fyysisesti pahoin niiden jälkeen. Pakottauduin sulloutumaan toppavaatteisiin, koska olin kylmissäni nukkumisen jäljiltä - ulkona oli miltein plussakeli. Ajoin tallin lähellä olevaan tavarataloon ja seisoin toppavarusteissani, hiukset sekaisin ja ilman meikin meikkiä tietämättä, mitä ruokaa ostan. Haahuiltuani hetken ympyrää löysin koristani kaikkea muuta paitsi kunnollista ruokaa, mutten jaksanut ajatella asiaa sen enempää ja kiiruhdin kassalle. Tallille päästyäni luovuin ratsastusajatuksistani, sillä olisin halunnut mennä maastoon, mutta koska olin nukkunut ja lukenut kirjaa, en ehtinyt paikalle valoisaan aikaan. Olin yksinkertaisesti liian väsynyt jaksaakseni ratsastaa maneesissa ja koska Champ oli tehnyt kunnolla töitä siellä neljä päivää putkeen, päästin ruunan juoksemaan kentälle irtona. Siellä se riehui onnessaan, itse seisoin keskellä kenttää ja nautin seuraamisesta. Leikimme "hippaa", rapsuttelin hevostani ja vain katsoin, kun se mutusteli kentän reunalta löytyviä kasveja lumipeitteen alta.

Olin tallihommista valmis alle tunnissa. Jotenkin tulin kamalan hyvälle tuulelle, vaikka väsymys painoi edelleen silmäluomia. Tallilla käynti saa muhun ihan valtavasti boostia, se piristää synkempääkin päivää mielettömästi! Istuessani autoon laitoin muutamalle kaverilleni viestiä ja kyselin heidän kuulumisiaan. Lauloin radiosta tulevia kappaleita, nautin pimeästä talvi-illasta ja haaveilin pääseväni nukkumaan pian. Kotiin tultuani söin pari leipää ja liikaa karkkia, mistä tunsin pientä morkkista. Siivosin, luin jälleen kirjaani, mutta tällä kertaa jätin homman kesken, koska päätin lähteä pesemään pyykkiä - olihan edellisestä kerrasta jo pari viikkoa aikaa.. Kun pyykkikone oli saatu pyörimään, istahdin koneelle ja aloin kirjoittamaan tätä postausta.

Tässä sitä ollaan, kovin erilaisen päivän jälkeen. Tunnen epäonnistuneeni, koska mun olisi pitänyt ratsastaa, saada paljon enemmän blogijuttuja valmiiksi ja ennen kaikkea kirjoittaa kandia. Sitä, jonka pitäisi olla ensi viikolla hyvää vauhtia puolessa välissä valmista. Sitä, jota en ole vielä aloittanutkaan. Huomisen huolia, totesi eräs, joka on tuonut elämääni paljon iloa viime aikoina. Siltikin tunnen jatkuvasti sisälläni sen tunteen, että mun pitäisi tehdä paljon enemmän ja suorittaa kovempaa, jotta saisin kaiken tehtyä. Kun jättää pidemmältä ajalta asioita hoitamatta, kasaantuvat ne nopeasti isoksi kasaksi, jota on hirveän työlästä lähteä purkamaan. Ja sellaista tehtäväkasaa on kamalan raskasta aloittaa tekemään. Onneksi mä olen sellainen, että kun saan aloitettua jonkun asian, uppoudun siihen täysin ja tekemisestä tulee todella mukavaa. 

Tästäkin päivästä olisi saanut ihan erilaisen postauksen. Olisin voinut kertoa, miten ahkerasti kävin salilla ja suoritin tentin, uppouduin mielenkiintoisen romaanin pauloihin ja nautin viileästä talli-illasta rakkaan hevoseni kanssa. Kuinka monet kaverini piristivät arkeani pitkin päivää lähettämällä viestejään, kuinka vatsanpohjassa leijaili perhosia. Miten ahkerasti pyykkäsin ja ainakin suunnittelin aloittavani vihdoin operaation opintojen eteenpäin viemiseksi. Enkä olisi valehdellut, sillä ihan totta, kyllähän nuo kaikki asiat tapahtuivat. Mutta olisin jättänyt kertomatta monta hetkeä, jotka saavat päivääni ihan erilaisen säväyksen.

Kannatan positiivisuutta. Välillä saatan olla ihan äärettömän väsynyt ja kiukkuinen, mutta pakotan itseni hymyilemään. Ajattelen, että jos yritän pysyä positiivisena, paranee olonikin samaa tahtia. Mulle on sanottu, että "sä se olet aina väsynyt". Mutta myös sitä, kuinka mä olen aina niin uskomattoman pirteä ja positiivinen. Joskus työkaverini valittavat mulle, että ärsytän heitä, koska suorastaan hehkun elämäniloa. Tiedättekö niitä päiviä, kun tekisi vain mieli nauraa koko ajan - on yksinkertaisesti niin äärettömän onnellinen siitä, mitä elämällä on tarjota. Sellaisia päiviä mulla on onneksi usein, nyt viime aikoina entistä enemmän. Koska haluan jakaa hyvää oloa myös ympärilläni, en halua julkaista sosiaalisessa mediassakaan valitusvirsiä siitä, miten väsyttävä maanantai mulla oli. Tai olla katkera toisille, jos heillä menee hyvin. 

Tämän postauksen ideana on muistuttaa varsinkin teitä nuorempia lukijoita siitä, että ihan jokaisella on niitä huonompiakin päiviä. Sellaisia, ettei mikään tunnu kivalta, eikä mikään onnistu. Hevonen ei kulje hyvin, koulussa on ikävää ja kaveritkin jättävät vastaamatta viesteihin. Väsyttää, eikä saa mitään aikaiseksi. Välillä vastoinkäymisiä tulee viikkotolkulla putkeen. Ihan kaikille, myös niille, jotka vaikuttavat onnellisilta ja joiden elämää seuraavat tuhannet tai miljoonat ihmiset ympäri maailman. En väitä, että kaikki se "täydellinen elämä" olisi valhetta, mutta hei, me ollaan kaikki ihmisiä. Ja jokainen meistä tietää, millaista ihmisen elämä on. Arjessa ja juhlassa.

Reipasta maanantaita itse kullekin, tästä se viikko taas lähtee käyntiin :)

Lue lisää

#813: Kurkistus kesään

Kesäkuu pyörähti blogin puolella käyntiin postauksella, jossa fiilistelin etukäteen unelmien kesää 2016. Alkuperäiset kesäsuunnitelmat olivat kokeneet pieniä muutoksia, sillä olin haalinut itselleni muutamia kursseja kesäyliopistosta, jonka vuoksi varsinainen työnteko jäi vähemmälle huomiolle. Vaikka tuolloin hommat tuntuivat olevan melkoisen selvät, voin näin talven tullen sanoa, että koin kyllä kaikkien aikojen hauskimman ja toki myös erilaisimman kesän! 

Palataan hetki ajassa taaksepäin ja muistellaan sitä, mitä kaikkea kesään lopulta mahtui. Listasin alkukesästä kohtia, jotka halusin toteuttaa kesän aikana: ne voi käydä lukemassa tämän linkin takaa kokonaisuudessaan. Käyn nyt kohta kohdalta läpi jokaisen suunnitelmani katsoakseni, kuinka hyvin hommat lopulta ovat pelittäneet. Niin tai näin, tämä kesä oli mulle varsinainen irtiotto arjesta, tai jälkikäteen se siltä ainakin tuntuu.

Tehtävä: JUHANNUSFESTARIT LEIRINTÄALUEELLA

Toteutus: Meillä oli jo kesäkuun alussa suunnitelmana lähteä isommalla tyttöporukalla Rauman juhannusfestivaaleille viettämään viikonloppu leirintäalueella, joka lopulta kävi toteen kaikista epäilyistä huolimatta. Leirintäalueella majoittuminen festareilla oli mulle uusi kokemus, josta otimme kyllä ihan kaiken irti. Nämä festarit olivat todella hauska reissu, sillä sää todellakin suosi, artistit olivat mahtavia ja seura tietysti ihan huippua. Tutustuimmepa tapahtuman aikana myös uusiin ihmisiin, mikä on aina kiva lisämauste elämään.

Tehtävä: KISOJA HEVOSEN KANSSA JA ILMAN

Toteutus: Tarkoituksenani oli kilpailla Champin kanssa sekä kiertää kisoja ilman sitä ihan vain katsojana koko kesän läpi. Tämähän ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä Champin kanssa emme kilpailleet koko kesänä ollenkaan, vaan keskityimme treenaamaan pienen huilitauon jälkeen uuden estevalmentajan kanssa palaten kisaradoille vasta loppukesästä tai alkusyksystä. Kisoja sen sijaan kiersin ystävieni kanssa, ihan sen Hangon Sea Horse Weekin sekä esimerkiksi Tuurin SM-kisat. Nuo reissut ovat jättäneet ihania muistoja, sillä niiden paikalla olevien ihmisten kanssa on aina mahtavaa viettää aikaa!

Tehtävä: ONNISTUNEITA RATOJA 110-120CM -TASOLLA

Toteutus: Kirjoitin kesän alussa, että saadakseni hyviä ja tasaisia ratoja mainitsemallani korkeudella, tarvitsen ympärilleni hyvän tiimin, jossa valmennus toimii ja palikat saadaan loksahtelemaan paikoilleen. Tällä hetkellä olemme hyvällä mallilla, enkä malttaisi odottaa, että pääsisin aloittamaan kisakauden uudelleen hallikauden aikana. Tietysti kaikki voi mennä aina pieleen, mutta haluan yrittää pysyä positiivisena ja uskoa siihen, että meidän aikamme koittaa vielä ja palaamme radoille entistä taitavampana ratsukkona! Pitkästä aikaa mulla on sellainen tunne, etten jännitä kisakorkeuksia tai niitä tehtäviä, joita radalla tulee vastaan.

Tehtävä: LOMAVIIKKO HEVOSEN KANSSA

Toteutus: Tämä oli yksi kesän kohokohdista! Olimme siis Champin kanssa mummolassani Itä-Suomessa vajaan kahden viikon verran viettämässä todellista lepolomaa. En ratsastanut tuona aikana kertaakaan kunnolla kentällä Champilla, vaan hyödynsimme loputtomat maastoreitit ja samoilimme milloin metsissä ja milloin peltoja pitkin. Kävinpä useampaan otteeseen myös uittamassa rakasta nelijalkaistani, vaikka uskoin aluksi, ettei hommasta todellakaan tulisi mitään. Ei me nyt varsinaisia vesipetoja vielä olla, mutta hyvä alku tämäkin - Champ ei nimittäin enää kesän lopussa pelännyt vesilätäkköjä, vaan meni niiden luo reippaasti polskuttelemaan. Tuo viikko oli oikeasti todella rentouttavaa aikaa, enkä voi valehdella, ettenkö haluaisi toteuttaa samaa ensi kesänä pidemmän kaavan mukaan.

Tehtävä: VIETÄN IHANIA HETKIÄ IHMISTEN KANSSA

Toteutus: Lähimmäiset ovat aina olleet mulle tärkeitä elämässä, sillä ilman perhettä, kavereita ja sukulaisia on oikeasti ankeaa tehdä asioita. Kesän alussa lupasin, että panostaisin aikaan lähimmäisteni kanssa. Tämä onnistui mielestäni ainakin osittain, joskin asioita voi aina toteuttaa paremminkin. Meillä oli kuitenkin todella hauskaa paitsi kolmien eri festivaalien yhteydessä, myös ihan kotisohvalla makoillen tai kesäisiä iltoja kaupungilla hyödyntäen. Oli hauskaa hevosten kanssa ja ilman hevosia. Mitäpä sitä voisi enempää toivoa, on mulla ihanat ystävät ja perhe!

Tehtävä: KOKEILEN JOTAIN UUTTA LAJIA

Toteutus: Heh, tämä taisi jäädä puhtaasti haaveeksi.. No, ehkä otan saman tavoitteen ensi kesälle. Uutta lajia olen lähtenyt kokeilemaan nyt syksyn tullen, kun aloitin salitreenit personal trainerin kanssa. Tästä kuulette kyllä lisää tulevaisuudessa, sen verran mielenkiintoinen ja ratsastukseenkin liittyvä projekti kyseessä :)

Tehtävä: URHEILEN RATSASTUKSEN OHELLA AHKERASTI

Toteutus: Ahkera on melko laaja käsite, mutta kyllä, yritin lenkkeillä säännöllisesti ainakin pariin otteeseen viikossa. Lenkkeily on todella mukavaa puuhaa, sillä se tuulettaa omaa päänuppia tehokkaasti. Muuten varsinainen urheilu jäi ehkä hieman taka-alalle, mutta olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen saavutukseeni - olisinhan voinut jättää lenkkeilynkin pois ja vain makoilla sohvalla koko kesän.

Tehtävä: UIN 2000 METRIÄ KERRALLA

Toteutus: Tämä tehtävä jäi kyllä puhtaasti lähtötelineisiinsä! Mä uin kesän aikana vain kertaalleen, jos ei lasketa Champin kanssa vedessä polskuttelua. Enkä silloinkaan kuntouintia, vaan puhtaasti vain rannalla fiilistellen. Jätetään siis tämänkin ensi kesälle.

Tehtävä: BLOGGAAN AHKERASTI

Toteutus: Blogin tahti ei ainakaan hiipunut kesällä, vaikka välissä oli ties mitä lomantynkää ja treenitaukoja. Siihen pitää olla tyytyväinen, sillä mahdollisuudet hiljentymiseen olivat todellakin olemassa. Motivaatio bloggaamiseen säilyi ihan loistavasti läpi kesän, eikä ole laantunut talvea kohden tultaessa. Haluaisin tänäkin vuonna toteuttaa joulukalenterin, mutta saas nähdä, miten hyvin ehdin kasaamaan sen pystyyn opiskeluiltani..

Tehtävä: KATSON VANHAT SARJANI LOPPUUN
Toteutus: Tätä en tehnyt, sillä en oikeasti viettänyt aikaa Netflixin parissa kuin ihan nimellisesti! Jossain vaiheessa uppouduin White Collarin saloihin, jota tahkosin tehokkaasti aina lähes viimeiseen tuotantokauteen asti. Sekin jäi, enkä ole avannut Netflixiä nyt yli puoleentoista kuukauteen. Tiedä sitten, koska innostun uudelleen tuijottamaan ruutua ja uppoutumaan Neal Caffreyn maailmaan.

Videokooste kesästä (linkki videoon).

Tehtävä: OSALLISTUN KOULUKISOIHIN / HYPPÄÄN MAASTOESTEITÄ
Toteutus: Yhdistin nämä kaksi, sillä no, eihän kummastakaan tullut mitään. Kerran taisin hypätä maastoesteitä, mutten ole ihan satavarma, mihin aikaan tuo tapahtui - ennen vai jälkeen tämän summer bucket listin tekoa. Koulukisoihin olisi ollut siistiä päästä ja voin kertoa, että ainakin kertaalleen pohdin vakavasti osallistuvani lähitallimme kisoihin. Homma kaatui kuitenkin siihen, etten saanut vetoautoa käyttööni. Ehkä meidän aikamme kouluaitojen sisällä koittaa vielä joskus.

Tehtävä: UNOHDAN OPINNOT HETKEKSI

Toteutus: Joo, kesän viimeisten rutistusten jälkeen unohdin opinnot ja sillä tiellä ollaan edelleen. Haha! Mullahan on siis alkanut luennot jo syyskuun puolessa välissä kandiseminaarin ja valtio-opin luentojen merkeissä, mutta en ole vielä nähnyt ihan hirveästi vaivaa näiden eteen. Nyt pitäisi tsempata hyvin loppuvuosi, jotta saisin kandin kirjoitettua valmiiksi ja suoritettua samalla puuttuvat kurssit kandidaatin papereita varten. Niitä nyt ei onneksi ole kuin ihan muutama hassu, sehän tässä onkin epämotivoivaa. Samalla käyn maisterivaiheen opintoja, joten hommat kyllä etenevät, vaikka ehkä hieman verkkaiseen tahtiin tällä hetkellä.

Sellainen kesä! Erilainen kuin osasin odottaa, mutta silti kaikilla tavalla juuri sellainen, josta olisin joskus voinut uneksia. Jos jotain olisin muuttanut, olisin toki halunnut kilpailla läpi kesän, mutta kaikkea ei voi saada. Ehkä meillä on ensi kesänä oikea hevoskesä, nyt otettiin muuten kesästä kaikki irti. Kokosin kesästä videoklippejä videon muotoon, suurin osa niistä on sellaisia, joita ei ehkä ole täällä blogin puolella vielä näkynyt. Toivottavasti video saa teidänkin kesämuistot pintaan, itselleni se ainakin tuo paljon välähdyksiä kesän tapahtumista ja hetkistä. Ensi kesää odotellessa!

Lue lisää

#812: Vihdoin estevalmennuksessa

Lupasin palata blogin ääreen valmennuspostauksen merkeissä, joten tässä tulee! Olipa jälleen mukavaa paitsi toki ratsastaa valvovan silmän alla kaksi päivää peräkkäin, myös purkaa valmennuksen kulkua kirjoittamalla ja videon avulla jälkikäteen. Kyllä siitä vain kummasti oppii, kun analysoi omaa tekemistään vielä itse valmennuksen jälkeen sähköisesti. 

Sunnuntaina meillä oli siis vuorossa pitkään ja hartaasti odotettu estevalmennus. Edellisen kerran hyppäsin estevalmennuksessa Niclas Aromaan vieraillessa tallillamme kolmisen viikkoa sitten, joten taukoa oli todellakin päässyt kertymään hieman totuttua pidempään. Viikottainen estevalmennusrytmi sopii mulle ratsastajana mainiosti, sillä mikäli tauot kasvavat liian pitkiksi, tulee musta herkästi hieman arka ja omia taitoja epäilevä. Enkä missään nimessä tarkoita, että jännittäisin hyppäämistä! Meno on kuitenkin tauon jälkeen aina vähän epävarmempaa, sillä en luota omiin ratkaisuihini, kun päätökset eivät välttämättä tule heti selkäytimestä ensiyrittämällä.

Champilla oli ollut kevyempää jaksoa kahden viikon ajan, joten hyppäämättömyys korostui vielä tällaisella sivumausteella. En halunnut ratsastaa hevosta vielä viime viikon alussa kovinkaan rankasti edellisen viikon sairastelun ja muutenkin kevyemmän jakson perään, vaan aloittelin treenit rauhassa ja oikeastaan todellakin höntsäillen. Vasta lauantaina vaadimme kouluvalmennuksessa Champilta oikeasti kunnolla töitä, joskin edelleen vain hakien hevosta avuille ja raiteille. Mitään kokoamisia emme siis tehneet, vaan työskentelimme aivan perusjuttujen parissa. Kuten aiemmin kerroin, oli Champ oikeasti positiivinen yllätys: tokihan se oli jäykempi ja vinompi kuin normaalin ratsastusarjen jälkeen, mutta kuitenkin pääosin miellyttävä ratsastaa. Pieni hengähdystauko treenistä tekee varmasti hyvää hevosellekin.

Kaikki kuvat videokaappauksia, laadusta pahoittelut :)

Yritä nyt tuolla pysyä järkevästi kyydissä :D

Mä tykkään nykyään mun esteistunnasta tässä vaiheessa hyppyä!

Sunnuntaina mulla oli siis allani varsin virkeä ratsu. Ennen varsinaista valmennusta ehdin kantaa maneesiin puomit ja tolpat odottamaan valmentajan saapumista, sillä siellä ei ennestään ollut juuri mitään valmiina. Olin hyvissä ajoin liikenteessä, joten ehdimme laittaa Champin kuntoon yhdessä serkkuni ja kummipoikani kanssa. Tuo reipas vajaa kaksivuotias auttoi mua harjaamisessa, kavioiden putsaamisessa ja halusi jopa itse taluttaa hevosen niin kuntoonlaittopaikalle kuin maneesiinkin, toki avustajan kanssa. Ja kun pojan päästi Champin selkään kertaalleen istumaan, halusi hän sen jälkeen sinne koko ajan uudelleen. Uskallettiinpa me ottaa toisella kerralla jo muutama askel käyntiäkin! Niin oli reipasta porukkaa, sekä kummipoikani että Champ. Hevoset tuntuvat vaistoavan hyvin, että nyt mukana on pieni lapsi, sillä Champ on ainakin todella varovainen näissä tilanteissa. Se seisoo kuin tatti, mutta on kuitenkin kiinnostunut siitä, kuka pikkuinen sen kanssa puuhastelee. Täytyy olla onnellinen, että mulle on siunaantunut noin selväjärkinen hevosystävä!

Lopulta nousin itse satulaan ja aloin verryttelemään valmennusta varten itsenäisesti. Sain veljeni paikalle kuvaamaan, joten valmennuksen jokaisesta vaiheesta on videot ääniraidalla varustettuna - siitähän te olette tykänneet! Itse valmennuksen aluksi totesin valmentajalleni, etten ole hypännyt nyt pitkään aikaan mitään ja meno saattaakin olla sitten sen mukaista. Hän olikin suunnitellut meille melko perustehtäviä, jotka kuitenkin toivat mulle haastetta olematta kuitenkaan epäreiluja hevoselle. Juurikin sellaisia juttuja, joita kannattaa hyppytauon jälkeen lähteä tekemään. Jos olisimme yrittäneet ratsastaa esimerkiksi kokopitkää rataa tai todella vaikeita tekniikkajuttuja, olisi mun ollut varmasti haastavampaa löytää rytmiä ja sellaista hyvää fiilistä, joka tuo itsevarmuutta jatkoa ajatellen.

Tasajalkahyppy, joka päättyi...

... tähän :D

Aloitimme tunnin ihan ympyrän kaarella tulemalla estettä, jonka molemmilla puolilla oli 11,5 metrin päässä puomit. Väliin tuli ratsastaa kolme laukka-askelta, joten hevosen tuli olla hyvin avuilla ja laukata tarpeeksi paketissa, jottei välit jääneet lyhyiksi. Suurin haaste meille oli se, että Champ halusi hypätä esteen päällä hieman oikealle ottaakseen tilaa seuraavaan väliin. Tämä mun piti estää kiinnittämällä huomiota hypyn suoruuteen. Samalla ensimmäiseltä puomilta pystylle tultaessa en saanut lähteä oikaisemaan kaarretta, sillä silloin väli jäi auttamatta liian lyhyeksi, mikä toi esille entisestään hyppyä oikealle. Esteen ollessa noin 110-120cm korkeudella mun tuli malttaa puomilla, sillä jos avasin laukkaa liikaa, kärsi hypyn kaari ja ponnistuspaikka saattoi ajautua hieman liian lähelle. 

Alkuverryttelyhyppyjen jälkeen lähdimme tekemään tehtävät ensin pienissä pätkissä. Ensimmäisenä vuorossa oli linja, jossa tulimme puomilta kaarevalla tiellä kolme laukka-askelta pystylle, josta kaarevalla tiellä kolme laukka-askelta puomille ja siitä suoralla linjalla kolme laukka-askelta okserille. Nuo välit olivat noin 12 metriä, viimeinen väli taisi olla aavistuksen pidempi. Puomien avulla saimme mut ratsastamaan rytmissä ja pienillä välivaihteluilla tuotua esiin esimerkiksi sen, että okseria kohden sain rentouttaa omia käsivarren lihaksiani niin, että hevonen pääsi hieman vapaammin kohti hyppyä. Missään nimessä ohjaa ei saanut päästää löysäksi tai heittää kättä pois, vaan pelkkä käsilihasten rentoutus riitti. Kokeilkaa itse: laita kädet kuten hevosen selässä ollessasi ja purkista nyrkit kiinni. Huomaat varmaan, että jännität samalla käsivarren lihakset. Rentouta lihakset, mutta pidä silti kädet nyrkissä. Huomaatko eron? Niinpä!

Linkki videoon (ääniraidallinen estevalmennusvideo).

Seuraava linja olikin pystyltä 16 metriä eli neljä laukka-askelta okserille, josta samat 16 metriä kaarevalla linjalla pystylle. Tätä tulimme radalla toisin päin, mutta näin yksittäisenä juurikin mainitsemallani tavalla. Haasteena tuossa oli se, että mun tuli päästä sisään ensimmäiselle pystylle tarpeeksi hyvin, jotta pystyin jatkamaan laukkaa tasaisesti ja jopa hieman pitäen kohti okseria, jottei viimeinen väli jäänyt ahtaaksi. Muutaman kerran tulin siten, että jouduin ratsastamaan liikaa eteen ensimmäisen pystyn jälkeen, jolloin jäin jo okserin päällä pitämään hevosta, jotta mahduin seuraavaan väliin. Se, etten myötää ollenkaan esteen päällä, on monella tapaa huono asia. Hevosen hyppy kärsii, koska se hyppää selättömästi, mutta sen lisäksi se myös lähtee heti esteen jälkeen isommin eteen. Ehkä hieman epäloogista, mutta totta. Jos rentoutan käden hypyssä, malttaa hevonen esteen jälkeenkin paremmin.

Viimeisenä linjana oli kaarteesta puomilta kolme laukka-askelta pystylle, josta jatkettiin 20 metrin välillä eli viidellä laukka-askeleella okserille kaarevalla linjalla. Ihan simppeli juttu, jossa oli muutama kompastuskohta. Radalla puomille oli todella lyhyt tie, sillä sille jatkettiin heti toiselta linjalta. Laukka piti siis saada jo kaarteesta kuntoon, sillä muuten tuli auttamatta kiire! Puomin jälkeen ei missään nimessä saanut oikaista pystylle, sillä silloin pystyn puomi tuli heti mukaan välin ahtauden vuoksi. Sen sijaan kaarretta sai mieluumin tehdä vähän enemmän. Pystyltä okserille väli oli simppeli, kunhan malttoi itse pitää hevosen tarpeeksi kasassa, eikä lähtenyt laskettelemaan päättömästi.

Video, jossa laukkaamme pellolla Champin kanssa.

Olin tunnin kulkuun lopulta oikeasti todella tyytyväinen. Odotin etukäteen suoranaista katastrofia tauosta johtuen, mutta meno oli ihan siedettävää. Tein jopa välillä ihan järkeviäkin ratkaisuja, enkä lähtenyt säätämään liikaa, vaikka Pämppis olikin todella energinen ja menossa. Noottia annan itselleni mukautumisestani hyppyihin: mulla oli kädessä paksut keltaiset talvihaskat, joilla en saanut kiinni hevosen harjasta, joten keikuin siellä kuin mikäkin mikkihiiri merihädässä. Tulimme lopuksi muutamaan otteeseen pelkkää puomia ja okseria, joka oli lopussa noin 130cm ja tasakorkea. Väli oli edelleen sen reilut 12 metriä eli hyvät kolme laukkaa, mutta onnistuin kertaalleen sössimään puomille ratsastuksen ja sain pidettyä väliin neljä askelta. Siitä me kiivettiin, melkoisesta mummolaukasta jo oikeasti esteen kokoinen tasaokseri puhtaasti yli. Champilla olisi kyllä ollut kaikki syyt kieltää, mutta se hyppäsi koko tunnin niin hitsin hyvin, ettei se tainnut edes käydä sen mielessä. Ja juuri tuota hyppykertaa ennen onnistuin kolauttamaan hypyn päällä oman suuni raippaan (ei kannattaisi dyykata) niin, että suustani valui verta ja huuli on edelleen turvonnut. Hampaat on kuitenkin tallessa ;) 

Valmennuksen jälkeen olin yhtä hymyä, kuten arvata saattaa. Monestikohan joudun toteamaan, että onnistunut ratsastuskerta antaa ihan älyttömästi virtaa ja jaksamista ihan normaaliinkin arkeen. Tai liikunta ylipäänsä! Mä taidan olla sellainen liinkunta-addikti, sillä en yksinkertaisesti kykene olemaan edes sitä kahta päivää tekemättä mitään liikunnallista. Jo puolikas päivä neljän seinän sisällä aikaansaa ihan kamalan pääkivun, ulkoilma ja hapensaanti tekee ihmeitä. Seuraavan kerran pääsen fiilistelemään valmennusten parissa loppuviikosta, mutta sitä ennen treenataan kotona itsenäisesti milloin maneesissa ja milloin pellolla. Tänäänkin kävin baanailemassa lumisella pellolla niin kovaa kuin hevonen jaloistaan pääsi, vitsi miten kivaa meillä olikaan! Loppuviikosta pääsen näillä näkymin myös hyppäämään toisellakin hevosella, jonka kanssa treenasin myös maanantaina. Saas nähdä, josko tästä tulisi mulle jonkinlainen treenikaveri esteiden pariin! 

Joko sä olet päässyt tekemään treeniä lumisella pellolla? :)

Lue lisää